Nyt se sitten on tapahtunut. Puolustuslaitoksen natohihhulien pinna paloi kun se erotti Kylkirauta-lehden pitkäaikaisen pakinoitsijan eversti Sampo Ahdon. Näin Ahto kirjoittaa asiasta:
"Vuoden päivät sitten eräs entinen vasemman laidan kulkija ja nykyinen poliittisesti korrekti kriitikko päivitteli, etteivät hälytyskellot Kylkiraudan toimituksessa olleet soineet kolumnieni vuoksi. Nyt ne sitten ovat soineet. Lauantaina 18. helmikuuta päätoimittaja soitti minulle ja ilmoitti karusti, että uusinta kolumniani ei julkaista. Aiheenani oli ollut Yhdysvaltojen, sen strategian ja sen Euroopassa olevien
vasallien kriittinen tarkastelu. Päätoimittaja sanoi minut saman tien muutenkin
irti Kylkiraudan avustajakunnasta. Syyksi mainittiin korkea ikäni ja se, että en ollut
Kylkiraudan edustamalla turvallisuuspoliittisella linjalla. Mitäpä minulla olisi tähän sanomista. Nuori en todellakaan enää ole ja eräänlainen toisinajattelija olen ollut ikäni.
Vakinaisessa palveluksessa ollessani jouduin vaikeuksiin arvotellessani sen ajan mahtivaltiota Neuvostoliittoa. Nyt tulee ongelmia varauksellisesta suhtautumisesta Yhdysvaltoihin ja Natoon.
Käytän hyväkseni minulle suotua tilaisuutta jäähyväispuheenvuoroon ja kiitän
Kylkirautaa ja varsinkin sen naishenkilökuntaa vuosikymmeniä jatkuneesta miellyttävästä yhteistyöstä. Pitkämielisyyttä on varmaan vaadittu monen kolumnini
julkaisemisen kohdalla. Samoin kiitän vuosien varrella saamastani ystävällisestä
palautteesta. Kielteisiäkin mielipiteitä on täytynyt olla, mutta inhimilliseen tapaan ne ovat jääneet selkäni taakse minua suoraan tavoittamatta.
Lopuksi toivotan Kylkirauta-lehdelle hienoa tulevaisuutta Kadettikunnan henkisenä
yhdyssiteenä. Yhden neuvon uskaltaudunantamaan. Älkää puristako lehteä
yhteen ja samaan muottiin. Se ei olisi hyväksi upseerikunnan kyvylle ajatella ja toimia itsenäisesti. "

Vastaukset 4
Vanhimmat
Oikein, että maanpetturiputinistit saavat fudut isänmaallisista elimistä.
Voi seuraajaparkaa, joutuu vääntämään pakinaa Yhdysvaltain ja naton humoristisesta olemuksesta otsa hiessä.
Yleisempi huomio: Naton edistämiseen ei huumori sovellu, ainoa ilo mikä siinä sallitaan on vahingonilo.
Kukaan täysjärkinen asioista perillä oleva ei enää lue Kylkirautaa. Siitä tulee kusipäisten natokapiaisten pakollista aivopesua.
Kukahan meitä kohta puolustaa, kun sotilaista tulee pikkupoliitikkoja ja sotaharjoitusten vetäminen ulkoistetaan Naton jenkkikenraaleille.