Jos mä olen vähän outo tai vaikea

kun seuraavan kerran nähdään, se johtuu vain siitä, et mä yritän olla pillittämättä.
25938
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Miksi itkettää?

Äänestä

Okei. Ymmärrän sua. Elämä on joskus vaativaa.
Miss you.

Äänestä

Musta on tullu itkupilli kanssa pitäisi puhua oikeasti haluaisin kuulla mitä sulle oikeasti kuuluu en halua ahdisteleva olla

1Äänestä
  • Merkitystä vasta sitten kun sanoo tuon oikealle ihmiselle, ei täällä tuntemattomalle.
    Kuunnella oikeaa ihmistä, hänen kuulumisiaan, murheitaan ja ilojaan
    ja kertoilla omiaan. PK.

    Äänestä

  • Merkityksetöntätäällä kirjoitti:

    Merkitystä vasta sitten kun sanoo tuon oikealle ihmiselle, ei täällä tuntemattomalle.
    Kuunnella oikeaa ihmistä, hänen kuulumisiaan, murheitaan ja ilojaan
    ja kertoilla omiaan. PK.

    peukutuksen paikka on sitten kun sanoo tuon oikeasti oikealle. täällä pelkkää höpöhöpö juttua.

    Äänestä

  • Pitkään toivoin tätä erään ihmisen kohdalla, puhua, kysyä, kertoa,
    mutta se jäi toiveeksi ja nyt etäisyyttä jo liikaa ja pahaa mieltä.

    Äänestä

  • Hyvä kuunteleva korva! Lähtökohta tosi otollinen seuraavaan tapaamiskertaan. Mukavaa päivää!

    Äänestä

  • Ajatus_tämäkin kirjoitti:

    Hyvä kuunteleva korva! Lähtökohta tosi otollinen seuraavaan tapaamiskertaan. Mukavaa päivää!

    Niin piti vielä sanoa, että itse ainakin kohtaan hänet "puhtaalta pöydältä". Menneet unohdettuna.

    Äänestä

  • Ajatus_tämäkin kirjoitti:

    Niin piti vielä sanoa, että itse ainakin kohtaan hänet "puhtaalta pöydältä". Menneet unohdettuna.

    pitää tänne kertoo jolleki ihmeen kuuntelevalle korvalle eikä sille ihmiselle jonka aiot tavata, mitä joku vieras tommosella tiedolla tekee.

    Äänestä

  • nomiksise kirjoitti:

    pitää tänne kertoo jolleki ihmeen kuuntelevalle korvalle eikä sille ihmiselle jonka aiot tavata, mitä joku vieras tommosella tiedolla tekee.

    Sun pitää nyt miettiä, missä kirjoitat ja miksi.
    Minä kirjoitan HÄNESTÄ.
    Hän voi lukea ajatuksiani täältä tai sitten ei. Eikö tämä palsta ole tunteista kirjoittamista varten?
    On ja jos et ymmärrä asiaa, voit itse poistua halutessasi.
    Minä en ole tilivelvollinen sinulle, miksi kirjoitan täällä.

    Äänestä

  • Ajatus_tämäkin kirjoitti:

    Sun pitää nyt miettiä, missä kirjoitat ja miksi.
    Minä kirjoitan HÄNESTÄ.
    Hän voi lukea ajatuksiani täältä tai sitten ei. Eikö tämä palsta ole tunteista kirjoittamista varten?
    On ja jos et ymmärrä asiaa, voit itse poistua halutessasi.
    Minä en ole tilivelvollinen sinulle, miksi kirjoitan täällä.

    ethän kirjoita hänestä vaan sinä vastasit kommentoijalle " kuuntelevakorva " näin : Hyvä kuunteleva korva joten sinä vastasit ja kirjoitit juurikin tälle kommentoineelle kirjoittajalle. jos sinä kirjoittaisit omalle hänellesi, sinä tekisit aloituksen hänelle etkä vastaisi tuntemattomalle hänen omalla nimimerkillään. that s it.

    Pitäisi lukea itseään koskevia ajatuksia jonkun toisen ihmisen kautta, miksi niitä ajatuksia haluaa kertoa jollekin vennonvieraalle korvalle mutta ei sille omalle ihmiselle? Tätä ei meikäläinen ole koskaan ymmärtänyt. Miksi vieraalle.

    Äänestä

  • nomiksise kirjoitti:

    ethän kirjoita hänestä vaan sinä vastasit kommentoijalle " kuuntelevakorva " näin : Hyvä kuunteleva korva joten sinä vastasit ja kirjoitit juurikin tälle kommentoineelle kirjoittajalle. jos sinä kirjoittaisit omalle hänellesi, sinä tekisit aloituksen hänelle etkä vastaisi tuntemattomalle hänen omalla nimimerkillään. that s it.

    Hyvä kuunteleva korva! Lähtökohta tosi otollinen seuraavaan tapaamiskertaan. (Tämä tarkoittaa mielipidettä, hänen ajatuksistaan).

    ...Niin piti vielä sanoa, että itse ainakin kohtaan hänet "puhtaalta pöydältä". Menneet unohdettuna. Huom! Hänet.

    Olet rasittava, tämä tarkoittaa mielipidettä jankutuksestasi :). Luulen, että olet puutteessa :), ei pahalla.

    se puhuu ihan täyttä asiaa, sulla ei oo munaa puhua sille itelleen ja siks sä kieroilet noin. ei se asia muuks muutu vaikka kuinka selität.

    Äänestä

  • Ajatus_tämäkin kirjoitti:

    Hyvä kuunteleva korva! Lähtökohta tosi otollinen seuraavaan tapaamiskertaan. (Tämä tarkoittaa mielipidettä, hänen ajatuksistaan).

    ...Niin piti vielä sanoa, että itse ainakin kohtaan hänet "puhtaalta pöydältä". Menneet unohdettuna. Huom! Hänet.

    Olet rasittava, tämä tarkoittaa mielipidettä jankutuksestasi :). Luulen, että olet puutteessa :), ei pahalla.

    Niinpä tietysti, kun mies joutuu alakynteen naisen kanssa niin nainen on heti puutteessa ))

    Äänestä

  • Ajatus_tämäkin kirjoitti:

    Hyvä kuunteleva korva! Lähtökohta tosi otollinen seuraavaan tapaamiskertaan. (Tämä tarkoittaa mielipidettä, hänen ajatuksistaan).

    ...Niin piti vielä sanoa, että itse ainakin kohtaan hänet "puhtaalta pöydältä". Menneet unohdettuna. Huom! Hänet.

    Olet rasittava, tämä tarkoittaa mielipidettä jankutuksestasi :). Luulen, että olet puutteessa :), ei pahalla.

    Kun ei osaa eikä uskalla puhua suoraan kohteelle ajatuksiaan?

    Äänestä

Ap kirjoittajalle, onko vaikeaan oloosi jotain mitä toinen voisi tehdä? Pystyttäiskö jutella vai pahentaako se oloa?
...tiedän tilanteen sillä, mua itkettää ja vaikeroin nähdessäni tiettyä kaivattuani... on tunteita ...

Äänestä

Kun tapaatte, kerro sama hänelle kuin aloituksessa, täällä rakentuu vain virattomia tuulenpesiä, tuskin kenellekään on ongelma pieni itkunpirautus, olet ainakin silloin oma rehellinen itsesi.

Äänestä

Ja sanon vaikken saisikaan, te olette ihmiset hölmöjä, te toimitte järjen vastaisesti, teillä on iso ongelma kommunikointiin liittyen, ette uskalla puhua vaikka täällä muuta vakuutatte. Eikä yksikään teistä tule koskaan saamaan suutaan auki sen oikean ihmisen edessä vaikka täällä vieraille muuta vakuutatte .

Äänestä
  • Entä jos Ap kirjoittaja ei tarkoittanut että tarttee jutella selvittää enää vaan käy tunteiden kanssa "kamppailua" ja paikkakin voi olla josta ei pääse va näkee väkisin tietyn. Tietty tietää kans sen hyvin.

    Äänestä

Seurassa itkeäkin saa jos siltä tuntuu, en koe sitä mitenkään hankalana hetkenä, toivotaan että se oma ihmisesi ajattelisi samoin. Rohkeasti vain.

Äänestä

Ehkä se tunnetila on siihen mennessä ohi. Eihän sitä tiedä milloin näkee, jos näkee.

Äänestä

tapa kertoa syvimpiä tunteita.

Äänestä
  • näyttelee sellaisia tunteita.
    Vaan kaikki tulee sisimmästä.

    Äänestä

Parutaan molemmat niin sillä se helpottaa ja ehkä alkaa naurattaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

itkupilli_ kirjoitti:

kun seuraavan kerran nähdään, se johtuu vain siitä, et mä yritän olla pillittämättä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu