kansalle! Eduskunnan ja hallituksen haluttomuus ja kyvyttömyyskin hoitaa yhteiskunnalisen tuotantoprosessin oikeudenmukaista järjestämistä maahamme on johtanut kaoottiseen tilanteeseen! Palkkatuloillaan elämään pyrkivä kansalainen ei usein enää pysty hankkimaan elantoaan osallistumalla tasa-arvoisena toimija työelämään! Hänet on heitetty syrjään tarkoituksena lisätä tuottavuutta eli parantaa sijoituksien kannattavuutta omistavan luokan eduksi!
Ihminen, palkkatyöntekijä ei kestä henkisesti eikä ruumiillisesti sitä painetta, valtiovallan sadismia, jolla syylliset puolustautuvat häpäisemällä ja syyllistämällä työttömäksi heitetyt!
Kansalainen oireilee. Hän laahautuu erilaisten psyykkeen lääkkeiden ja alkoholin avulla päivästä toiseen! Tämäkään ei ole yhteiskuntasadisteille tarpeeksi; on oivallettu jälleen uskontojen uinuttava vaikutus ja valtivalta onkin päättänyt tukea uskonnollisia yhteisöjä huomattavin avustuksin!
Kristinusko sinänsä, oikein ymmärrettynä on todellisuudessa varsin radikaali ja oikeudenmukaiseen muutokseen pyrkivä ideologia, mutta yhdessä yhteiskuntien eliittien kanssa siitä on muodostunut hallintaväline, jolla sopivasti vääristellen perustellaan epäoikeudenmukaisuudet ja alistetaan kansalaiset! Sama koskee useita muitakin uskontoja!
Kuriositeettina voisi mainita myös eiuskonnllisen ideologian, sosiaalidemokratian, sekin on varsin radikaalia muutosta toteuttava ideologia, mutta päästessään hääräämään eliitin kanssa on senkin johdosta tullut konservatismin peruslinnake ja oiva tuki!

Vastaukset 5
Vanhimmat
Suomen poliittisesta tilanteesta saa varsin hyvän kuvan kun ottaa huomioon että kaikkien pitää olla demareita ja suurin demari kaikista on Aatos Erkko, maan rikkain mies ja maan suurimman päivälehden ynnä muiden propagandavälineiden omistaja. Eipä taida Suomen rikkaista paljon muita löytyäkään kuin innokkaita demareita, jotka käyttävät vaikutusvaltaansa sanelemalla millaista käytännössä maan viralliseksi uskonnoksi kohotetun sosiaalidemokratian tulee olla.
Köyhistä, keskituloisista työntekijöistä ja pienien ja keskisuurtennyritysten omistajista ei demarit eivät piittaa pätkääkään, mutta sitäkin innokkaampia he ovat toteuttamaan kaikki porvaripuolueiden suunnitelmat, joita he vaaleissa kiihkeästi vastustivat.
Ei ihme että Kokoomus on tuuliajolla: eihän sillä ole politiikassa mitään virkaa kun demarit palvelevat sen kohderyhmää. Ehkäpä sen kannattaisi muuttaa linjaansa ja ryhtyä sosiaalidemokraattiseksi. Siinä kohtaa suomalaisessa politiikassa on nykyään ammottava tyhjiö, jota "eihän se mikään synti ole olla vasuri, eihän?" -linjaan jumittunut Vasemmistoliittokaan ei ole uskaltanut täyttää.
Minä muuten äänestän nykyään kommunisteja. Lähinnä kyllä säälistä, mutta onhan heillä aina se "rahat pois porvareilta ja valta kansalle" -ohjelmansa, joka on täsmälleen päinvastainen kuin demareiden linja.
sitten selität, että rikkaat tämän näkemyksesi mukaisesti sosialidemokraatteina vastustaisivat kiihkeästi perintöveron poistamista. Luulisi sen koskettavan juuri näitä rikkaita enimmäkseen? Vai onko "ruumiinryöstäjä" Kalliomäki jätetty yksin edustamaan perinteistä sosialistista rosvousta?
rikkailla on keinot kiertää perinöverot. Muilla ei ole. Siksi perintövero haittaa muiden rikastumista ja auttaa rikkaita säilyttämään vaikutusvaltansa. Myös pienyrittäjien ja maatilallisien toimintaa haittaava parintövero on kilpailuetu suurien yrityksien ja maataloustoimintaa harjoittavien yritysten omistajille.
maailman menosta. IHMINEN ollaan todellakin unohtamassa, eikä vain Suomessa , vaan globaalisesti....valitettavaa kehitystä. Syyllisiä en tähän kehitykseen osaa lähteä erittelemään... ehkä kaikki johtuu ahneudesta, välinpitämättömyydestä yms. Joka tapauksessa "ihmisyyden" kehitys tässä maailmassa on ottamassa takapakkia...
saadaan joka torstak ilta parikin kossuvichyä,
...kuulin vaan teidän vastaavassa logi, ettei
teidän laestadiolaisjohtaja antais edes
ponu tömpsäystäkään, ehkä, oopium pössytelystä
nyt kolmiyhteisen nimeen puhumatikkaan!