mä nautin kun tuo saa kaiken saman

Joka ikisen asian, nautin puheista kylillä. Ja katson vierestä ja sanon kyllä se siitä. Hae pilleri ja menen nukkumaan. Nautin kun viimein se saa elämänsä nöyryutyksen, töistä ja suhteesta ja lapseltaan sekä urpo sukulaisiltaan.
2100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Harvinainen ikkuna ihmisen mieleen. Tämän vuoksi siitä ei ikinä tule mitään. Ja sinä ihmettelet aina miksi ei.

Äänestä

erittäin sairasta ja epätodellisen oloista tekstiä joltain psykoosipotilaalta, joka kuvittelee, että voi säädellä itse kunkin kuvaa muiden silmissä suolifoorumin kautta. Millainen ihminen sitten toimii näin? Esimerkiksi sellainen, joka on itse maineensa pilannut kutsumalla tuttujaan palstalle ja pitänyt suolentoiminnastaan lähtien päiväkirjaa sekä kirjoitellut itse itselleen senkin tunnistettavasti tehden. Oli aloitus kenelle hyvänsä, meidän kaikkien velvollisuus on paskapuheita tunnistettaessamme ilmoittaa siitä riittävän kuuluvalla äänellä. Veikkaan kylläkin, ettei aloittajalla ole ensinnäkään ketään kenelle kertoa ja toisekseen mitään mitä kertoa. Tai tämähän nyt on selvä, kukaan ei esim sukulaisiaan noin pahasti harhaisen ihmisen luo päästäisi. Mykävää påivåå jä äyrinkööö...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


onneamatkaanrakas kirjoitti:

Joka ikisen asian, nautin puheista kylillä. Ja katson vierestä ja sanon kyllä se siitä. Hae pilleri ja menen nukkumaan. Nautin kun viimein se saa elämänsä nöyryutyksen, töistä ja suhteesta ja lapseltaan sekä urpo sukulaisiltaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu