Kun puhutaan pohjanmaan murretta, useimmiten ihmiset katsoo henkilöä ylöspäin. Mutta kun puhut itä-suomen murretta eli pohjois-karjalan tai itäisen suomen muita murteita, kuten savo-karjalaa, ilmeet muuttuvat. Syntyy keskustelua puolihullusta hölmöstä, joka ei ole vanhoilla päivilläkään oppinut kirjakieltä, saatikka sivistyssanastoa. Ei puhettakaan ihmissuhteesta ihmisten keskeisistä keskusteluista, saatikka että joku olisi tuttavasi varsinkaan etelä-suomessa käydessä. Kun sitkeästi pitää kielestään kiinni, huomaa ihmeekseen, että osaahan ne muutkin, mutta puhuvat mieluiten kirjakieltä. Minä olen sitä mieltä, että saamen kielen lisäksi karjalan kieli ja Savon sekä muiden pitäjien murteet kannattaa säilyttää ja toivoa, että sitä käytetään puhuttaessa ja keskusteluissa. Monipuolistaahan murre sanastoamme ja näin vieraskielisiä lainasanoja ei tule suomen kieleen niin paljon. Oletteko kiinnostuneet puhumaan murteita ja onko uskallusta puhua sitä esimerkiksi virastoissa ja keskeisillä paikoilla, kuten helsingissä. Mitä mietitte tästä asiasta.
murretta ja heimoja
murrekielensanastoa
3231
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minusta pohjalaiset murteet kuullostavat yhtä lailla junteilta kuin muutkin murteet. Monipuoliseen kielenhallintaan kuuluu juuri se että ihminen vaihtaa sujuvasti kielenkäyttöään aina riippuen siitä kenelle ja missä tilanteessa puhuu. Julkisissa tilaisuuksissa joissa on paikalla ihmisiä eri puolilta tai asioitaessa viranomaisten kanssa, puhutaan selkeää yleiskieltä. Ystäville, sukulaisille, naapureille jne. kotipuolen ihmisille taas sitä paikallista murretta.
Nykyään on tullut tavaksi jotenkin briljeerata sillä että puhutaan paikassa kuin paikassa leveää murretta riippumatta siitä kenelle puhutaan tai mistä puhutaan. Halutaan ikäänkuin julistaa että olen maanläheinen ja aito kun puhun murretta joka paikassa. Valitettavasti vain käy niin että vieraammassa ympäristössä hyvin voimakas murrepuhe vie huomiota siltä puheen sisällöltä ja huomio kiinnitty vain siihen murteeseen. Tämä tuskin on monenkaan tarkoitus mutta niin se kuitenkin vaikuttaa.
Minulla ei siis ole mitään murteita vastaan mutta jokaiselle puheelle on aikansa ja paikkansa. En minäkään stadilaisena solkkaa omaa slangiani asiakastapaamisissa tai jos menen verovirastoon. Mutta jos tapaan vanhoja lapsuudenkavereita niin sitten puhe muuttuu sellaiseksi kuin se oli lapsenakin, eli siis slangiksi.
Minä taas olen murteen puhuja ja pidän kieleni murretta arvossa. Sitä ei moni pohjois-karjalainen tee, vaan pyrkii puhumaan puhtaasti kirjakieltä. Tämä kehitys on huomattavissa kaikissa maakunnissa ja se tuntuu lisääntyvän, kun taas murteiden puhujat vähenevät ja nuoret eivät puhu enää murretta ollenkaan. Mikäs eteen. Vanhempien on opetettava yleiskielen lisäksi murrekieltä, muuten murteet katoaa.
Pohjalainen ikään kuin vaatiikin huomioimaan itseään, venyttää sanoja laveammiksi, eri tavalla kun taas esim. savossa sanat väännetään mutkille. Edellinen on helpompi vieraankin ymmärtää. Noin niin kuin stereotypiana, luonnollisissa kontakteissa se katsominen riippuu tyypistä ja kemiasta. Mielenkiintoista olisi tutkia miten peritty puhetapa vaikuttaa luonteen kehitykseen? Aukeat ja mäkiset maisemat? Murresanastothan on jo kadonneet, jäljellä on vain muutama tyypillisin ääntämistapa. Eikä se ole mielestäni enää oikeaa murrekieltä.