Pyytäisin rukousta vanhan setäni puolesta. Hänellä on sydämen vajaatoiminta, aivohalvaus ja monia muita vaivoja. Olen häntä aina silloin tällöin evankelioinut vuosikymmenien kuluessa, mutta hän suhtautuu minuun kuin typerään lapseen, joka on hurahtanut isiensä uskosta. Olen yhä luterilainen, mutta hän väittää, että olen helluntailainen (mitä vikaa siinä nyt olisi?).
Hän on kokenut kovia elämässä nuoruudessaan ja on siitä oppinut ottamaan toiset ihmiset huomioon. Hän on käynyt joka sunnuntai kirkossa koko ikänsä.
Mutta tässäpä se onkin. Nytkin vaikka elämä on yhtä sairastamista ja ruumis jo heikko eikä tiedä minä päivänä hän kuolee, hän turvautuu vain luterilaisuuteen eikä näe syntisyyttään.
Rukoilen, että Jumala antaisi hänelle kunnon etsikkoajan ja hän tulisi synnintuntoon ja ottaisi sitten Jeesuksen vastaan ennenkuin elämänsä täällä loppuu. Rukoilkaa tekin.

Vastaukset 2
Vanhimmat
tuomme tämän iäkkään miehen eteesi. Herra armahda häntä...anna hänelle Pyhän Henkesi johdatusta, että hän ymmärtäisi elämänsä tarkoituksen. Anna rakas Jeesus pisto sydämeen, että synnit tulee tunnustaa...anna omaantuntoon vaiva, joka saa aikaan parannuksen ja armon saada sinun veressäsi kaikki synnit anteeksi..anna hänen syntyä kasteen lisäksi Hengestä...elää todeksi kasteen kautta annettu armon sana...Jeesus lisäksi pyydämme, että antisit tämän miehen, iästään huolimatta kuntoutua..anna vielä vuosia elinaikaa ja anna hänelle tehtävä..herra kiskasta sekin hänelle, että olet hänenkin sairudet ja kivut kantanut ruumiissasi Golgatan ristille...rangaistus oli sinun päälläsi, että hänelläkin olisi rauha ja Jeesus, sinun haavaisi kautta hän parantuisi!
Kiitos olkoon sinun nimellesi kaikesta tästä! Amen!
Mitä vikaa on luterilaisuudessa?
Miksi se ei riitä?