Äänestää pitää, mutta ketä?

Laiskasti on ehdokkaat vastanneet Ylen vaalikoneseen, alle puolet oli. Tanelia tarjosi ,mutta ei ole meiltä päin. Hyvä olisi jos kommentoisitte koneen kysymyksiin ajatuksianne. Hullumaiset kouluhankkeet pitäisi heti laittaa jäähylle. Miljoonia menee ja mitä saadaan? Parakit Kyröön, naapurikunnan lapset Riihikoskelle ja pienimmille jokapäiväiset taksimatkat Auvaisiin. Ei hyvältä tunnu.
3208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ikäluokat vaihtelevat. Jokaiseen kirkonkylään ei voi valitettavasti rakentaa suuria kouluja.

Vaaleissa tulee äänestää ihmistä, joka ymmärtää kokonaisuuksia ja koko kunnan etua eikä vain oman kylänsä ja sielläkin vain tietyn viiteryhmän etuja.

Äänestä

Juuri niin, koko kunnan etua, kun kerran on yhteen menty. Juttelin eilen parin valtuutetun kanssa ja ne näyttivät, ketkä ovat koko koulusotkun saaneet aikaan. Jo ainaskin kolem vuotta on aina sama mies tehnyt pöydällelaiton alkuun ja sama mies on tehnyt poikkiesitykset. Eikä ole Lepistö vaan Yläneeltä akateeminen.

Äänestä

Joskus on parempi laittaa asiat pöydälle kuin vetää kunta kassakriisiin järjettömillä päätöksillä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Taksiviejavaalikonepuhuu kirjoitti:

Laiskasti on ehdokkaat vastanneet Ylen vaalikoneseen, alle puolet oli. Tanelia tarjosi ,mutta ei ole meiltä päin. Hyvä olisi jos kommentoisitte koneen kysymyksiin ajatuksianne. Hullumaiset kouluhankkeet pitäisi heti laittaa jäähylle. Miljoonia menee ja mitä saadaan? Parakit Kyröön, naapurikunnan lapset Riihikoskelle ja pienimmille jokapäiväiset taksimatkat Auvaisiin. Ei hyvältä tunnu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu