SAK:n ja EK:n puheenjohtajat olivat tänään A-studiossa yksimielisinä siitä, että Suomen tulee pyrkiä aina EU:n kehityksen ytimeen kaikilla aloilla.
Siinä saivat taas EU-eroa haikailevat hihhulit kunnolla nokkiinsa!
Siinä saivat taas EU-eroa haikailevat hihhulit kunnolla nokkiinsa!
Vastaukset 16
Vanhimmat
Jaaha, vai ovat yksimielisiä. Kertokaas, milloin tämä parisko olisi ollut jostain erimielinen, varsinkin mitä tulee työntekijäosapuolen suhteen.
Hoitakaa, vitun luuserisakit itsenne sinne Saksaan ja huudelkaa vähemmän.
"Sinne Saksaan"??? Mitä siellä sitten on?
Siellähän on toteutunut Ydin EU ja liittovaltio. Lisäksi valtava määrä Häkän haluamia, ihania turisteja. Senkun kehittää niille sitä halpaa työtä, ettei tarvitse täällä heitellä palikoita rattaisiin jarruttamaan elämään. Jos joku EU:ta kaipailee, se on Saksassa onnistuneillaan ja matut on asetettu asemiinsa. Matuarmeijanko Merkel sinne perustaa?
SAK ja EK täysin yhteiskuntakelvoton sakki, antaa vetää täältä ja heti, kulttuurin tuhoajat kautta aikain ja teollisesti. Työtä teidän kautta ei saa enää kukaan, joten turha sakki.
Nähdään, että demarit ja kokoomus pitäisi aina olla yhdessä hallituksessa, ettei kepu ja persut pääsisi tuhoamaan maan tulevaisuutta.
on,eu ei auta suomen työttömia koskaan,niita on jo euroopassa 25 miljoonaa ja pimeat 10 miljoonaa paalle. turha kuvitella jotain hyvaa tanne,vain paha palaa. en olisi usknut,mutta sak:n ukko taysi tollo hinkuessaan eu:n ,
tama toinen loinen hakapönttö on aina ollut idiootti ahne,jolle muu kansa ei ole mitaan. on todella paska jatka.
AY-liikejäärät kävivät lähetystönä vaatimassa Brysselissä, että euro pn ehdoton heille.
sak:n olevan noin tolloja pomoherraa myöten,mutta niin siella naköjaan hilpeasti herroina eletaan. ex-työlaisvaki on herroittunut,kuka ne "työt" tekee....,no eipa niita suomessa eika euroopassa olekaan. jos on,vain orjatyöta orjapalkoin,kuten esim, saksassa todella paljon.
pakko sanoa sak = typeryyden huippu suomessa.
SAK:lla on luultavasti valtava omaisuus kertynyt aikojen saatossa, mm. SAK toimitalo keskellä Helsinkiä. En tiedä, mitä muuta se omistaa nykyään. Nämä kaksi pitävät tuota omaa toimialaansa yllä, koska omaisuuden vartiointi ja kannattavana pitäminen on "verissä".
Periaatteessa ne voisi mennä vaikka Venäjälle valmistamaan autonrenkaita kumpikin, toimiala on nykyisellään aivan väärä. EK on matuttaja, ei sillä ole mitään tekemistä työelmän lainsäädännön säätylyssä, se antaa luvan mihin kukin vaan tahtoo ja tappelee mukmas-työväen "etujärjestön", SAK:n kanssa.
EK voisi mennä pitämään satamavirastoa Tallinnaan tai Hollantiin ja edistää Suomen vientiteollisuuden kaupantekoa. Turha kapistus, suuret palkat ja niitä ne pitävät kiinni. Menee aikaa, ennen kuin ne saadaan "hajaantumaan".
kiitos sak ja ek 9e päiväkorvauksesta duunarille!!
SAK on hylännyt suomalaiset.
SAK nuolee vain matujen ja EU-Katalaisen, Junckerin perseitä.
SAK:n ja EK:n kiinnostus liittyy valuuttaan, sääntöjä EU:lla on varmaan liikaa EK:lle. Euroa nuo kannattavat, siis devalvoinnin esto, jäykkä vakautus koroilla, veroilla, maksuilla ja sellaisilla. Kaikki pysyy paikallaan, kuin liimattuna. Muu maailma voi elää omaa elämää, mutta EU on "mafiarinki" sen ulkopuolella.
Sivistynyt ja muu mielikuva joka on virkamiehillä, Ylellä ja näillä on vaan suomalaisten oma vähän liian hunajainen käsitys tuosta etelä-eurooppalaisesta veroparastiisi-järjestelystä, jolla on saatu poliitikoilla korkeampi asema kuin presidenteillä on.
Ylestä löytyy nytkin uutisia, jotka puhuvat sen puolesta, että Suomi on fiksu ja sivistynyt ILMAN EU:takin, jotkut vaan propagoivat oman rahan saaliinsa vuoksi.
EK:n nykytehtävä on tukea Brysselin komukan pataljoonan etenemistä maailman valloituksessa. Se tehtävä on pakottaa työelämä ottamaan vastaan 1,8 miljoonaa matusta.
Vuoteen 2025 mennessä on tulossa n. 195 000 000 kehitysmaan asukasta EU:hun. Ne ohjataan siionistien ja YK:n johdon käskystä, maksusta ja opastuksesta johtuen Eurooppaan, eli sen tarkoitus on tuhota TUNNE YHTENÄISESTÄ KANSALLISESTA VALTIOSTA. Sitä agendaa toimittaa EK ja sen nykykaveri SAK. On hyvä vitsi olla yhteiskunnan ylin ohjaaja, näillä varustuksilla, täysin puoluellista, enemmän hyötyy komukka ja sen 30 000 euron kuukausipotti tästä kaveripiiristä. Kai noilla "keskinäisen sovun kerholaisilla" on melkein yhtä kovat liksat?
heratkaa vihdoin,sak ja sdp ku-settaa teita ihan joka hetki kaikessa. nyt olette menneisyyden vankeja,heti ulos ja uudistamaan itseanne ja elamaanne,silla nyt sita jyrsitaan joka kulmasta ja alueesta teidan hölmöytenne takia. veren imija eu on pahin,jota eu-kiima suosii suomessa edelleen vaarin perustein.
teilta viedaan ajan kanssa vaikka housut jalasta tai silmat paasta,suunta on nyt varmasti nain. ek ja sen tapaiset tekee sumeilematta kaiken,etta em. toteutuu.
siis heratkaa,kun aurinko viela hieman paistaa,muuten huomenna tulee varmasti pilvipva,joka jatkossa pimenee koko ajan joka pva.
nyt "herranne" sak ja sdp kusee suoraan silmillenne.
21.3.2017 10:51
Uusi
ehka suomitollot uskaltaa sen jalkeen jattaytya irti jarjettömasta ja taysin tarpeettomasta eu-kiimastaan.
eu-kiimassa on vain kyse euroopan varallisuuksien uusjaosta nopeammin ja valtavasta vallan himosta idioottien kesken. hitleriksi kaipuu on valtavaa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Uusi
Neuvostoliiton.histo
21.3.2017 11:18
Varmaan ainakin noiden psyykkinen puoli on tuollainen, virallisesti sitä ei näin kerrota. Matutus eli väestön vesitysmenetelmänhän on suoraan Stalinin historiaa. Mikä mahtoi olla väestö, joka tuli Unkariin kun siellä oli ne suuret nälkäkuolon vuodet? Plus gulakkien omaisuuden ja tilojen ryöstö ja vähittäin niiltä kaiken omatoimisuuden, itseohjautumisen ja vallan hävitys, lopulta työleireillä.
Suomessakin on vastajärjestöjä, jotka tukevat työelmän vesitystä aletan maksaa alempaa palkkaa kuin elinkustannukset ja sen lilsäksi työpaikkoja ei anneta ihmisille, sitähän olisi voinut tehdä jo kymmeniä vuosia, että olisi voitu taata työväen virkeänä ja työkykyisenä pitäminen.
Hommaa on vaikea yhdistää gulakkeihin, Staliniin, 5-vuotisohjelmaan tms. koska nyt on tietotekniikka, sosiaaliturva, joita voidaan VIEKKAASTI KÄYTTÄÄ JA HÄMÄTÄ VASTAPUOLEN HAHMOTUSKYKYÄ. Mutta heti kun vähän nostaa tämän yleistasolle ja alkaa osittaa kokonaisuutta "palikoihin", samat projektin työpalikat ja vallankaappaus on kyseessä kuin mr. Stalinin porukoilla aikoinaan.
Jo yksintein voisi taannoista Suomen EU:hun vientiä väärillä luuloilla ja omalla tunnepohjalla pitää "vallankaappauksena", sitä vaan ei ole tapahtunut, kun samat ovat vallassa. Siksi noiden olisi pitänyt jo helpommin luovuttaa ja irrottaa ote. Mutta ei, eikä kukaan noista voi enää perua, seuraukset mitkä lie. Valta pitäisi saada eri ihmisille.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
apua.tuleex.jyrki.tunari
21.3.2017 11:01
Uusi
ainoastaan 1 kauhuskenaario eu hajoamisesta on.. että se pöljä kokkare paska käteinen tulee eu:sta. sählään suomea rapakuntoon.
ghfygyyg
21.3.2017 11:52
Uusi
"Suomessakin on vastajärjestöjä, jotka tukevat työelmän vesitystä aletan maksaa alempaa palkkaa kuin elinkustannukset ja sen lilsäksi työpaikkoja ei anneta ihmisille, sitähän olisi voinut tehdä jo kymmeniä vuosia, että olisi voitu taata työväen virkeänä ja työkykyisenä pitäminen. "
Kustannukset on siirretty veronmaksajille, syitä: sosiaaliturvan nauttijamäärä on kasvanut työttömyyden vuoksi. Nyt sitä on helppo käyttää hyväksi matujen elatuksessa ja selitellä jotain. Fakta on, ettei toisen valtion tarvitse elättää eri valtiion asukkaita. Eu tunkee väliin, sopii uusliberalismiin.
Hienovaraisesti, hitaasti ohjaamalla laatukriteereita työssä ja globaali kilpailu vähentää kotimaisten työntekijöiden käytön tarvetta, tarkoitus pyhittää myös keinot, kun on tavoite asuttaa muutama miljoona muukalaista, joilla voidaan "JUURIA POIS" KANSALLISTUNTEET JA OMISTUS TÄHÄN MAAHAN.
Keinoja: työkkärityön ulkoistus tietynlaisille firmoille, alihinnoiteltu palkkaus, kovat asuntokulut, valtion tukien lisäys sitä mukaa hallitusten kautta, kun kuluja toisaalta vähennetään.
Vapautetaan ulkomaisen valuutan liikkuvuus, väen liikkuvuus, poisteaan alustavan liittovaltiosuunnitelman mukaisesti valtioiden rajat.
>Nämä ketjureaktioiden osat vuosien aikana olisi EU:hun vievien tahojen pitänyt teetättää mallinnoksiin eikä käydä tunnepurkautumis-coctail-party-kokoukissa Brysselissa juomia nauttimassa hyvävelikerhossa.
Tottakai Suomi kuuluu, sehän on selvä asia!
Hallituksessa ei ole edes harkittu muuta, Suomen paikka on EU:ssa.
Tietysti ovat, sillä molemmat saavat elantonsa saman mammona-massan palvonnasta. Eeuu edustaa molemmille suurempaa mammona-massaa palvottavaksi ja jaettavaksi.