On kaunis kesäpäivä. Papparainen istuskelee maalaistalonsa kivirapuilla ja tupruttelee piippuaan. Mummeli keittää porokahvia tuvassa ja tekee eväsleipiä isännälle. Pappa, Veikko, on lähdössä markkinoille Tampereelle myymään kanoja. Niitä onkin jo pilvin pimein. Veikko ihastelee
pihamaataan ja silmin kantamattomiin laajaa peltoaan. Hyvin on asiat ja pelto jo rehottaa lupaavasti, hyvä sato tulee, pappa tuumii. Aamuinen usva höyryää nurmikon yläpuolella ja alkaa kuivata aamukastetta. Linnut laulaa ja kukkokin herättää koko pitäjän kukkuullaan. Kahvin tuoksu houkuttaa Veikon tupaan. Piippua kopistaen pappa haistelee luonnon tuoksuja. Tupaan vain ja kahvia nauttimaan. Mummeli, Maija, paistaa munia ja radiosta kuuluu päivän tärkeimmät uutiset. Siinä he sitten mussuttavat
aamiaista. Kello on vasta puoli 7. Maija laittaa evästä reppuun ja Veikko lastaa kaikki kanat traktorin lavalle. Pressu päälle ja siellä pysyvät sitten. Maija huutaa rappusilta, että papukaijankin voisi samalla myydä, kun matkan tekee. Ei tartte sitten edestakaisin ajella, kun matkakin on niin pitkä. Pariskunta alkaa etsiä papukaijaa navetasta, vintistä ja saunasta. Ei näy aitassakaan eikä ulkohuussissa, joten antavat papukaijan jäädä kotiin maalle, sittenkin. Maija heiluttaa rappusilta, kun Veikko lähtee ajelemaan traktorillaan hiljalleen. Uusi piipullinen ja lippalakki päähän. Eväsreppu siinä vieressä pitkää matkaa varten. Hyvä, kun lähdin ajoissa, papparainen tuumii. Matti ja Teppo laulavat radiossa. Pappaa hymyilyttää. Radio kiinni, kun laulut loppuvat.
Matkaa jatkuu hiljalleen. Maitolaiturit jäävät taakse yksi kerrallaan. Heinikko kasvaa keskellä tietä parin kiven väleistä. Aurinko lämmittää papparaisen kasvoja. Heinäsirkat sirittää, mutta pappa ei kuule ääntä.
Veikko huomaa kauniin naisen komian auton ratissa aivan traktorin takana. Naisella on kiire kokoukseen Tampereelle, mutta ei pääse ohi. Pappa ei tajua antaa tietä, vaan jatkaa matkaa vihellellen. Kummastuneena Veikko huomaa, että näin kauniilla ilmalla nainen käyttää lasinpyyhkimiä oikein vauhdilla. Nainen tuskastuu ja painaa torvea. Veikko pysähtyy ja kävelee rauhallisesti naisen auton luo. Nainen avaa ikkunan ja on vihainen, koska on kiire. Nainen sanoo:"En ymmärrä, että mikset voi antaa tietä. Mulla on kiire, oikeesti. Painoin torveekin monta kertaa. Pitäis olla piakkoin kokouksessa." Pappa kysyy lasinpyyhkimistä, et mites näin kauniilla ilimalla pittää moisia heilutella?" Nainen vastaa:"Minkäs teen, kun jokaisen sadan metrin päästä lentää kana tuulilasille, katso miltä mun auto näyttää tosta edestä, on ilma miten kaunis tahansa. Sun peräs ei todellakaan oo hauskaa ajaa." Pappa vastaa:"Vai kanako lentää...ei lennä kuule tyttöseni, ei. Tai, lentikö oikein lasille asti? Lyhyesti lentää ja miun muisti yhtä lyheksi jääpi päivät päästään." Pappa meni kurkkaamaan pressun alle ja hämmästys on suuri. Blondi seisoi papparaisen takana kurkaten olan yli. Lavalla oli yksi ainoa kana jäljellä ja papukaija kuristaa sitä kurkusta kysyen:" Annax panna...vai käveletkö?" :) Hmm...kaikki kanat
käveli... :)

Vastaukset 4
Vanhimmat
Mitä tästä opimme?
Minä ainakin pysyttelen hyvin kaukana landesta:-)
kyllä maalla on mukavaa.Mä tiedän ,enkä muuta takaisin kaupunkiin;o))
Maalla tulee ollakki mukavaa varsinkin sinulla
sain juuri vihjeen että kaupunkiinpaluusi
on estetty sillä sinulle ei myönnetä
P A L U U V I I S U M I A ei edes turistiviisumia
Minä en allekirjoita sitä enkä lyö leimaa siihen
tempun teit...auts tuo sattuu:o((((