Alunperin esim. Suomen helluntailaisilla ja Pelastusarmeijalla oli paljon samoja lauluja. Lauluissa oli reipas rytmi. Ne evankelioivat, niiden tarkoitus oli evankeliumin eteenpäin vieminen, HERÄTYS, niissä oli voima.
Että mä kärsin.
Kun laittaa youtube-hakuun jonkun vanhan laulun, kuten esim. laulu "Golgatan veressä voima on"... uusissa sovituksissa niistä on poistettu kaikki Golgatan voima. Niistä on tehty nautiskelulauluja, kehtolauluja, ylistelyhymistelynirvanaveisuita. New agea. Ihan kauniilla sävelellä... mutta. Pilattuina. Ketä ne evankelioivat? Paljon on myös sovitettu siten, että on vain hymistelysävel, soitettu hitaasti kuin käsijarru päällä, ei sanoja ollenkaan. Hengellistä taidetta?
Tuolla olis youtubella joitakin hienoja, reippaita kitarakuorolauluja, mutta yks hanurinsoittaja joka ei osaa soittaa mukana ja oikeassa rytmissä, sotkee kovaäänisesti kaikissa lauluissa tyttöjen muuten hienon akustisen kitaraesityksen.
Hengellisen laulun tulee puhutella, siinä pitää olla ytyä. Sellainen sanoma, että hiukset nousee pystyyn. Ei tällainen laiska kansa muutoin herää.
Ei ihme, ettei uskoontulot ole enää suosiossa. Ihmiset on tuuditettu väärään luuloon.
Tässä sitä on menoa niinkuin pitää. Mikäs tämä taas olikaan suomeksi? Läpytellään käsiä yhteen ja lauletaan kertosäe enkuksi:
https://www.youtube.com/watch?v=Z0BbAqq_Xg4 !
Taivaan Helmiportin mulle Jeesus on jo avannut, på svenska:
https://www.youtube.com/watch?v=qkFOd4liboU
Kaikki vaan seisomaan (ei pakko!), taputtamaan käsiä ja laulamaan!
.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.