Iloinen nokipoika

aamukaraoke

Nyt on avattu iloinen nokipoika bar ,
komeat tilat ja siisti ,
kuulemma saa laulaa karaokea aamusta iltaan !
24-25 päivä on avajaiset

http://www.nokianuutiset.fi/elamanmeno/iloinen-nokipoika-tuo-sapinaa-nokian-ravintolaelamaan-ei-kilpailua-vaan-lisaa-vaihtoehtoja-6382080/


Nokian keskustan hiljeneminen ei hetkauta ravintola-alan konkariksi tunnustautuvaa Marko Perkiötä.

Mies istuu suu hymyssä Iloisen Nokipojan tiskin takana ja ottaa kulauksen kahvimukistaan. Nokian ravintolaelämän tuoreimmasta tulokkaasta, entisen Hevosenkengän tiloihin viime viikonloppuna avatusta baarista on kuoriutunut juuri sellainen, kuin pitikin.

- Olen visioinut sisustuksen itse, ja lopullinen muoto on löytynyt remonttia tehdessä. Halusin uutta raikkautta ja valoa, mutta en halunnut poistaa ihan kaikkea vanhaa. Eihän asiakkaille saa tulla sellainen fiilis, että kaikki on mennyttä.

Uudistuminen on kuitenkin se asia, jonka nimeen Perkiö vannoo. Jos haluaa antaa pitkään suljettuna olleelle ravintolalle uuden elämän, on pakko tehdä muutoksia. Vuosikymmenten kokemus kertoo, että näin se vain on.
Pääkohderyhmänä nuoret aikuiset

Perkiö näkee, alkuperältään hämeenlinnalaisin silmin tosin, Nokian potentiaalisena paikkana monenmoiselle iltaelämälle. Kyseessä on sentään kasvava kunta, jonka keskustaan rakennetaan jatkuvasti.

Ja jolleivat ihmiset voi lähteä liikkeelle kauppojen perässä, ehkä he innostuvat lähtemään kylille ravintolatarjonnan vuoksi. Porskuttaahan keskustassa pienellä alueella jo nytkin useampi anniskelupaikka.

- En halua niinkään tuoda Nokian ravintolaelämään kilpailua, vaan lisää vaihtoehtoja. Tavoittelen erityisesti 25–35-vuotiaiden kohderyhmää, sillä heillehän tässä keskustassa ei varsinaisesti ole nyt mitään paikkaa.
Karaokea aamusta yömyöhään

Pääkohderyhmästä huolimatta Perkiön unelmaravintola on sellainen, mistä löytyy jokaiselle jotakin.

Pienillä paikkakunnilla baarit profiloituvat usein henkilökuntansa mukaisiksi, mutta mies toivoo Iloisen Nokipojan esittäytyvän kansalle ohjelmaravintolana, jossa tulee olemaan jokaisena viikonloppuna jonkinlaista ohjelmaa. Joko karaokea, elävää musiikkia tai vaikkapa stand-upia.

- Karaoke on se perusjuttumme. Sitä saa laulaa meillä aamuyhdeksästä yömyöhään joka päivä, sillä koko henkilökunta koulutetaan käyttämään laitteita. Aamukaraoke lienee uutta Nokialla, mutta ainakin Vantaalla se oli hyvinkin suosittua, etenkin sunnuntaisin, Perkiö nauraa.
Jaana Hyyryläinen
Popcorn-kone tuo baarin sisustukseen nostalgisen säväyksen.

Popcorn-kone tuo baarin sisustukseen nostalgisen säväyksen.

Ensi viikonloppu, eli se virallinen avajaisviikonloppu, polkaistaan perjantaina käyntiin ysärimusiikin tahtiin. Lauantaina lavan valtaa savolaisesta huumorimusiikista tunnettu Halavatun Papat.

Ja niille, jotka vielä muistavat laittaneensa ”Heppakengän” parketilla jalalla koreasti, Perkiöllä on iloisia uutisia. Parketti on nimittäin yhä paikallaan.

- Mutta biljardipöytää ei ole eikä tule. Terassista sen sijaan tulee entistä ehompi, kunhan kelit hieman lämpenevät ja pääsemme töihin

fasebookissa on lisätietoa ja kuvia

30

3041

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aamukaraoke

      Tänään on avajaiset !
      retromusiikkia

    • Kalliit.baarit

      PALJONKO MAKSAA TUOPPI KALJAA ?? Ps, lild 83centtiä tölkki.

      • oukas

        Halvin olut 4,00 euroa.


    • hieno.homma

      Iloisesti kännäillen eroon rahoista.

    • UB124826

      Tällä kapakalla on lyhyt loppu.Soittaa musaa sen verta lujaa asuinkiinteistössä, että asukkaat ovat kypsiä ja tilan haltuunotto on pian ajankohtaista.Edellinen baari lähtikin mölyn takia. Poliisit ravaa joka ilta tuolla.

      • raja-kaikkiin-baareihin

        Melurajana pidetään yleisesti 80 dB. Raja pitäisi olla 85 dB eikä sitä saisi ylittää.


      • Tilanhaltuuottaja
        raja-kaikkiin-baareihin kirjoitti:

        Melurajana pidetään yleisesti 80 dB. Raja pitäisi olla 85 dB eikä sitä saisi ylittää.

        Pystyn pierasemaan 100db voimakkuudel. Toistaseks peräröörini on hallussani


      • ejejekeke
        raja-kaikkiin-baareihin kirjoitti:

        Melurajana pidetään yleisesti 80 dB. Raja pitäisi olla 85 dB eikä sitä saisi ylittää.

        Asunnoissa mitattiin 70db baarimelua ja raja 25db tunnin keskiarvo jos baari asuinkiinteistössä.


    • Nokss

      Tuolla sijainnilla on paha historia enkä itse tunne ketään kuka siellä kävisi romanien takia. Onnea kuitenkin uudelle yrittäjälle jos vaikka tällä kertaa onnistuisi :)

      • Nokialainenn

        Eihän nokialla ole romaneita.


    • hupskeikan

      Kukahan omistaa Iloisen Nokipojan?

      • Käykattoo

        Vanhempi baarimikko ja hänen poikansakin tiskin takana


      • ketkähenkilöt

        HL-Staff Oy Y-tunnus 2799131-8 mukaan Hämeenlinnasta.


    • Exkanttis

      Ei ole sitten taso muuttunut emman ajalta. Joku kalju pilotti kaveri siellä kerkesi jo avuttomia ressukoita nuijimaan.

      • Nfykohg

        Mutta suomalaiset ei tee rikoksia.


    • Amurinenkeli

      Toivottavasti ei tule menestymään on nääs huijari tuo omistaja. Mää en ainakaan mee käymään, kyllä Nokialla on onneks muitakin vaihtoehtoja ja alue millä baari on, on todella huonoa

    • Faktathallussa

      Amurinenkeli, olisi kiva tietää argumenttia siitä että miksi omistaja on huijari.

      Tuo lehtijutussa ollut henkilö ei ole ainakaan omistaja, vaan työntekijä.

      • kysym

        Ketkä on omistajia? 2799131-8 ei ole apunimenä Iloinen Nokipoika. Missä työntekijät ollut ennemmin töissä? Missä pubeissa?


    • Rankaisssssija

      Varmaaan suht lyhyt historia tulee olemaan.Taloyhtiön porukka ei ole innoissaan kun musiikki raikaa kyseisen asuinkiinteistön asuntoihin alkaen klo 22 ja jatkuu aamuyöhön. Edellinen baari potkittiin pois.

      • Mietiskelempähänvain

        Mutta miksi ihmeessä ihmisten sitten pitää muuttaa semmoiseen asuinkiinteistöön, jos selkeästi huomaa, että asuinkiinteistön alle saattaa vielä joskus jotain tulla? Varmaan on jo edellisen baarin aikana sillonkin joku saattanut sinne muuttaa, tietäen ettei varmaan kovin hiljaista tule olemaan.
        Sellaista se kerrostalo elämä välillä saattaa olla.


    • Amurinenkeli

      Noo en lähde avaamaan tässä enempää. Kyllä te nääs huomaatte sen sitten ku aikaa menee.

    • Abdulhalama

      Nokipoika ? Rassismibari!! Mina em tule tänne!!! Ikanä!!!

    • hittoako ihmiset muuttaa semmoiseen taloon, missä on samassa kiinteistössä baari... toivottavasti nokipoika pysyy pitkään, on niin mahtava paikka

    • näinonasia

      Olkaa varovaisia siälä on lompsa varkaita liikkeellä.Onko kameroita.

    • kameravalvontapeliin

      Viitsiikö tollaseen paikkaan mennä missä varastellaan ja päästetään kaikki hörhöt sisään.

    • Jannebaarimikko

      Näin työpäivän ratoksi tiedoksi kaikille, yhtäkään varastamistapausta ravintolasta ei ole tullut työntekijöiden tietoon. Mikäli tämmöistä on joskus käynyt niin olisi kiva tietää. :) Lisäksi ravintolalla on toimiva kameravalvonta ja ravintola pidetään siistinä siisteyden ja asiakkaiden suhteen. Viime torstaina alkoi ruuan valmistus kannattaa tulla maistamaan ;)

      Vielä tähän kun joku on ihmetellyt, mikä firma pyörittää Nokipoikaa niin kyseinen firma on HL-Staff Oy.

    • matikkamopo

      Ihan jees mutta ei saa meluta yläpuolella oleviin asuntoihin.

      • Anonyymi

        Saa nähdä tuleeko tilalle enää baaria tuskin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saa nähdä tuleeko tilalle enää baaria tuskin.

        Valtavan hyvä baari lopetti !
        Oli nokian paras karaoke jo klo17- alkaen
        Nyt surun valittelut lopettamisen johdosta .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valtavan hyvä baari lopetti !
        Oli nokian paras karaoke jo klo17- alkaen
        Nyt surun valittelut lopettamisen johdosta .

        Karaoke on saatanan keksintö. Ei siinä mitään, jos osaa laulaa mutta kun laulutaidottomat raiskaa kappaleita, niin ei kiinnosta olla lähelläkään. Korviin sattuu.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      330
      8014
    2. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      0
      2490
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      67
      2230
    4. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1896
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1462
    6. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1307
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1301
    8. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      174
      1264
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1240
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      42
      1127
    Aihe