Totuus EU:n synnystä

UnionFan

"Viimeistään nyt on tullut kaikille tiedostaville ihmisille selväksi se, että koko EU-projekti on vasemmistoliberaalien eli kulttuurimarxistien juoni. Sen päätehtävä on romuttaa Euroopan kansallisvaltiot ja sitä kautta koko eurooppalainen sivilisaatio."

EU on tulosta Saksan ja Ranskan sosiaalidemokraattien halusta lopettaa keskinäiset sodat. Sitä kannattivat pian keskustapuolueet ja maltillinen oikeisto.

"Kyse on pitkän ajan suunnitelmasta, johon kuuluu "sammakon keittämis"-taktiikka. Kuten kaikissa pahimmissa ja salakavalimmissa juonissa, niin tässäkin sitä viedään eteenpäin asteittain ja pienin askelin. Miksi? Jotta "typerät kansat" eivät tajuaisi projektin ideaa!"

Ei ole mitään suunnitelmaa, vaan EU on kehittynyt vaihe vaiheelta tarpeiden mukaan demokraattisin päätöksin..

"Kuitenkin valkoisen Euroopan tuhoaminen on jo niin räikeää, että mitkään peittely-yritykset eivät enää onnistu. Eurooppalaiset kansat ovat alkaneet nousta vastarintaan ja se on suuri huoli EU-eliitille. "

Hölynpölyä. EU on Euroopan paras puolustaja. Kuka ei viihdy, lähteköön.

81

2863

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • EU-pysyy

      koska< 27 valtiota niin haluaa.

      • Ilmaisia.lounaita.ei.ole

        Halu riippuu vain siitä, saako etuja. Muuten tätä dystopiaa kaikki ei katsoisi.

        Plussat nyt:
        Tuki, edut, yhteinen keskustelu eri aihesta.

        Miinus tuon vuoksi
        - EU-protektionismi, eli EU-tariffit (tullit) niille, jotka eivät ole jäseniä, osa on aika korkeita.
        - Saksaan kerätään Target rahastoja, kun se on EU:lle taannut FED:ltä velkaa poskettomasti.
        - matut, vapaa liikkuvuus, joka käytännössä poisti valtioiden rajat, eli tuli jo heti tuon Schengen sopimuksen seurauksena liittovaltio, yritetään kyhätä pakolla sammakkoa keitetään kuumassa (=kova velkaantuminen ja se nousee, kun pakoetetaan laittamaan ihmisoikeuksilla elatukset miljoonista ulkopuolista yms.).

        Jne.

      • älyäläjätä

        Sosiaali Demokraatti on ihmiskunnan hyena joka on anastanut
        tuottavan työntekijän leivän ja on näin ollen ihmissyöjä eli cannibal.
        Parhain esimerkki tästä on sosialidemokraatti Arne Geijer Ruotsista
        joka Sosiali Demokraatti oli Ammattilliton johtaja ja sanoi Ammattiliiton
        jäsenille että te ette voi voittaa tässä asiassa vaikka olette oikeassa
        koska häenen puolueensa Sosaiaalidemokraatit hallitsevat Ruotsia.

      • älyäläjätä

        EU syntyi Natzi Saksan entisten keskitusleirien murhaajien
        toimesta josta Red House Report CIA asiakirja kertoo.
        Adenauer vapautti nämä natsit tuomioistaan ja otti heidät
        hoitamaan saksan sodan jälkeistä hallitusta.
        Fourth rheise eli neljäs saksan natzi hallitus oli Adenauerin saavutus.

        EU natzi on natzi vaikka voissa paistais.

      • turha-luulo

        Ei pysy koska kansa ei enää halua köyhtyä EUn elostelevien johtajien vuoksi. Tarvitaan kansan luottamus demokratiassa. Kansasta tuskin kukaan haluaa elää juoppojen johtajien alaisena. Mikään sensuuri ei pysty estämään totuuden paljastumista .

      • Anonyymi

        Koska 27 jäsen valtioiden vapaamuurari voittoiset hallitukset niin haluaa
        No Loosi as EU Loosi.
        Loosi, vapaamuurarien kokoontumis paikka missä päätetään mitä sinä haluat.

      • Anonyymi
        Ilmaisia.lounaita.ei.ole kirjoitti:

        Halu riippuu vain siitä, saako etuja. Muuten tätä dystopiaa kaikki ei katsoisi.

        Plussat nyt:
        Tuki, edut, yhteinen keskustelu eri aihesta.

        Miinus tuon vuoksi
        - EU-protektionismi, eli EU-tariffit (tullit) niille, jotka eivät ole jäseniä, osa on aika korkeita.
        - Saksaan kerätään Target rahastoja, kun se on EU:lle taannut FED:ltä velkaa poskettomasti.
        - matut, vapaa liikkuvuus, joka käytännössä poisti valtioiden rajat, eli tuli jo heti tuon Schengen sopimuksen seurauksena liittovaltio, yritetään kyhätä pakolla sammakkoa keitetään kuumassa (=kova velkaantuminen ja se nousee, kun pakoetetaan laittamaan ihmisoikeuksilla elatukset miljoonista ulkopuolista yms.).

        Jne.

        Mitä ihmettä sinä höpötät? FED:ltä velkaa poskettomasti?

        En ole hullumpaa kuullut. FED eli Federal Reserve System on Yhdysvaltojen keskuspankki ja EU ei ole ottanut tippaakaan velkaa FED:ltä. Euroopalla on oma keskuspankki ECB.

        Sisämarkkinoiden tarkoitus on nimenomaan tukea sisämarkkinoille kuuluvien valtioiden talouksia. Jos joku EU:n ulkopuolinen valtio haluaa Euroopan sisämarkkinoille, on tämän hyväksyttävä samat säännöt, joita muutkin noudattavat. Ei kenellekään anneta vain rusinoita pullasta.

        Mitä sanot siihen, että ihanteelliseen Sveitsiin meni vuonna 2018 yli 14 000 turvapaikanhakijaa, kun samana vuonna Suomeen tuli rapiat 2400. Sveitsi ei ole EU:n jäsen. Myös Norjaan menee enemmän turvapaikanhakijoita kuin Suomeen tulee. Norja ei ole EU:n jäsen. Moskovassa eli pari miljoonaa muslimia. Venäjä ei ole EU:n jäsen. Miten selität sen? Maahanmuutto Euroopan ulkopuolelta on vähentynyt viime vuosina. EU:n sisäinen maahanmuutto sen sijaan liikuttaa ihmisiä EU:n sisällä.

        Suomen suurimmat maahanmuuttajaryhmät ovat venäläiset ja virolaiset, jotka ovat tulleet työn ja opintojen perässä.

        Laita jokin linkki noista Target-rahastoista ja FED-velasta!

    • Laiton.sopimus

      Liittovaltiofanille. Eu on sosialismi, ei kapitalismi.

      Ja Suomi on laittomasti tällä hetkellä siihen liitettynä.

      • Turhaan-valehtelet

        EU-maat toteuttavat kukin omia talousjärjestelmiään. Yhtään sosialistista maata ei ole mukana. Kaikki ovat markkinatalousmaita.

        Suomi liittyi EU:iin eduskunnan päätöksillä ja kansanäänestyksellä.

      • älyäläjätä
        Turhaan-valehtelet kirjoitti:

        EU-maat toteuttavat kukin omia talousjärjestelmiään. Yhtään sosialistista maata ei ole mukana. Kaikki ovat markkinatalousmaita.

        Suomi liittyi EU:iin eduskunnan päätöksillä ja kansanäänestyksellä.

        Ja ne jotka manipuloivat äänestyksen lepäävät nyt
        betonisaappaat jaloissa Suomen Lahdessa varmuuden vuoksi.
        Ei ole matemaattisesti mahdollista että Suomen
        eliitti on niin suuri että se pystyy äänestyksessä
        voittamaan Suomen kansan.

      • älyäläjätä kirjoitti:

        Ei se olekaan. Suomen kansa oli ja on EU:n kannalla. Hyödyt ovat sen verran kirkkaasti haittoja suurempia.

      • älyäläjätä
        TheRat kirjoitti:

        Ei se olekaan. Suomen kansa oli ja on EU:n kannalla. Hyödyt ovat sen verran kirkkaasti haittoja suurempia.

        Hyöty EU laiskojen jäsenmaiden sosiaali turva ja
        EU virkailijoineen mukaan luettuna.
        Politrukki on politrukki vaikka voissa paistais!

      • älyäläjätä kirjoitti:

        Hyöty EU laiskojen jäsenmaiden sosiaali turva ja
        EU virkailijoineen mukaan luettuna.
        Politrukki on politrukki vaikka voissa paistais!

        Okei?

        Onko Putinilla valtionvierailusta johtuen budjetti vähissä, vai onko se ainut suomenkielinen tyyppi lomilla?

    • UnionFan

      "Kyse on siis pitkäaikaisesta ja järjestelmällisestä hankkeesta tuhota Euroopan maat, kansat ja kulttuurit. MOT."

      Ei ole. EU on yhteinen, vapaaehtoinen yhteistoimintamuoto. Eurooppa on yhdessä enemmän kuin kukin maa erikseen.

      "Ja tuskin on sattumaa, että kulttuurimarxisteilla on ihan samanlaiset tavoitteet. Eli EU-eliitti kostuu heistä valepuvussa. Tosin huonossa sellaisessa.

      Kulttuurimarxisteja tuskin on muualla kuin EU-vihaajien valeissa. EU:n johto koostuu jäsenmaiden esittämistä ja yhdessä hyväksytyistä henkilöistä.

      "Ei auta vaikka kuinka kaiken maailman rotat heiluttelevat natsikorttejaan. Totuus ei pala tulessakaan! "

      Sinä et tunnista totuutta, vaikka se pantaisiin pyykkipojalla nenään kiinni.

    • EU-vahvistuu

      nykytilanteessa.

    • Pian-se-nähdään

      mistä britit maksavat brexitistä.

      Tulee ikävä takaisin Unioniin.

      • Fixit.ja.äkkiä

        Maksavat ilolla erorahat. Voin vain kuvitella sitä mahtavaa fiilistä kun on päässeet hirmuvallasta eroon.

    • älyäläjätä

      EU eli 27 osavaltioiden vapaamuurarivaltaisten hallitusten
      vapaamuurarien asettama EU Brysselin Loosi.
      Kaikki virkailijat EU Loosissa ovat vapaamuurareita jotka valvovat
      omien osanottaja valtioitten vapaamuurarien etuja.

      Joten ainoat jotka suosivat kirjoituksillaan EU ta ovat tämän
      EU Brysselin Loosin jäseniä ja kun EU on hajonnut niin
      lähetämme nämä EU Loosin puolesta puhujat ja Suomen
      Vapaamuurarit heidän EU Brysselin Loosiin ylläpitettäväksi.

      ON the road Jack,
      Don't come back!

      • Täyttä-puppua

        Saattaa korkeissa EU-tehtävissä jokunen rappari ollakin, mutta eivät he mistään määrää. On siellä varmaan Leijonia ja Rotareitakin.

        Suomen Vapaamuurarit eivät kaipaa ketään elättäjäksi. He ovat tarkoin valittuja, yleensä hyvin menestyneitä miehiä.

        Tuskinpa tälle palstalle yksikään vapaamuurari kirjoittaa.

      • älyäläjätä
        Täyttä-puppua kirjoitti:

        Kyllä sitä vapaamuurari hyvä veli systeemillä tulee
        menestymään huonoinkin yrittäjä kun on oikeusistuimen
        virkailijoiden vapaamuurarit auttamassa lainvastaisissa
        päätöksissä.
        Jopa EU hirmu natsivalta on EU Loosin vapaamuurari
        virkakoneiston käytettävissä.
        Vapaamuurarien laittomuksiin on vain yksi ratkaisu.

      • bigeurooppa

        Jo kymmenen vuotta sitten - joka on tietysti tämän päivän Danske Bank-korruptio- ja rahanpesuuutisen perustietoa myös - oli englannin kielellä uutinen (Mitrokhin aineistostako selvisi?), että KGB oli vapaamuurarijärjestön kautta soluttautunut kaikkien maiden hallitusten ytimiin. Myös pääministeri Lipposella on KGB:ssä aukaistuna oma koodi - selviää hänen wikipediasivultaan, ja Lipponenhan oli vakuuttavassa asemassa Suomen liittymisessä EU:iin.

        Suomen vapaamuurarijärjestön silloisilla sivuilla kerrottiin, että miten mm. Supo oli valvonut vapaamuuraritoimintaa määrättyyn vuoteen asti, kunnes jo Supostakin kuuluttiin vapaamuurarijärjestöön, johon loppui myös valvonta.

        EU-komission johtaja Romano Prodi, italilainen, oli myös KGB:n miehiä selvisi hänet ryvätteneessä KGB-skandaalissa. Aleksander Stubb oli EU:ssa hänen poliittinen neuvonantajansa. Italian Berlusconi kuului vapaamuurilooshiin P2 (Propaganda Due), joka oli organisoinut useita attentaatteja mm. Aldo Moron murhan, ja vakuuttavasti väitettiin, että myös Ruotsin pääministeri Olof Palmen. Sittemmin myös Suomen vapaamuurarijärjestöllä oli Seinäjoella hätäkokous. Muistaakseni vuonna 2010, jolloin myös uutisoitiin Suomen maanpetosrikostutkinnasta 1.9.2010, jota tutkintaa muuten voi suorittaa Suomen lain mukaan vain jos Suomessa on voimassa poikkeustila.

        Mutta tärkeintähän kaikessa tietämisessä on tietää myös kaikenlaiset rahansiirrot ja kytkökset - kuka on maksanut kenelle ja mitä. Oletettavaa on, että edellä mainittu tutkinta ja siihen liittyvät sivuhaarat Suomessakin ovat saamassa viimesen niitin elokuussa alkavassa poliisijohtoa koskevassa oikeudenkäynnissä, sekä Suomea valtiona koskevassa kansainvälisessä Haagin rikostuomioistuimessa. Tosin taviksille se tullaan syöttämään taas millä nimellä ja syyllä ja miten väärään väännettynä tahansa - totuutta tuskin kuulemme.

        Ja jos mennään kommunismiin ja Euroopan Unioniin, niin kyllä edellä mainitun Prodin jälkeen EU komissiojohtajana mielenkiintoisin oli Portugalin Barroso - kyseisen maan 70-luvun Neilikkavallankumouksen ajan Maolaisen kommunistisiiven sissijohtaja.

        Mutta olihan jokin aika sitten kuitenkin uutinen, jossa Putin mainitsi lupuneensa suureurooppahaaveestaan siirtää Venäjän raja länteen Atlantille. Liekö haaveet karisivat Ukrainan kriisiin (Krimin valtaus ja tunnuksettomat sotilaat), kun Suomessakin oli juuri saatu valmiiksi venäläisten tulo-organisointi jopa pakollisin virkamiesten venäjänkielenopinnoin ja tulkkipalveluin - raja piti juuri auetta vuoden 2015 alusta.

      • kaikkitiedetään

        Ja kuten toisessa ketjussa on kirjoitettu - EU hahmoteltiin jo Hitlerin pöydällä, natsi-Saksa liittyi Thule-seuraan, myös vapaamuurarijärjestö, josta vastaavasti yhteys Luumiesjärjestöön Skull and Bones, niin ilman muuta EU:n perusta on natsi-Saksassa, mutta myös vapaamuurarijärjestöissä, jotka vastaavasti olivatkin Neuvostoliiton hallussa.

      • mikämotiivi

        Miksi Suomen KGB-kytkökset on tästä sensuroitu, jotka laitoin, ja jotka ovat virallista tietoa ja jotka vaikuttavat tämän päivän Suomen poliittiseen tilanteeseen ja Euroopan Unioniin - liittyen myös Putinin ja Trumpin tapaamiseen. Kenen asialla, mode, toimit?

    • EU-on-syntynyt

      tarpeeseen pitkäaikaisen kehityksen tuloksena. Sitä voidaan aiheellisesti kritisoida, mutta parempaankaan ei ole pystytty.

      • Nohuuuuhhhuuuuh

        Kenen tarpeista on kyse? T. Nettomaksaja, konkurssikypsä Suomi

    • euhatemann

      Eu koitui suomelle kohtalokkaaksi virheeksi,on enää korkeintaan 7 vuoden kysymys koska suomi eroaa eusta ja miksi meidän edes pitäisi ola eussa? mitä taloudellisia etuja tavallinen kansa saa muka eusta? vastaus on ei mitään! eusta suurim hyötyjä on ollut teolisuus sekä liiketalous unohtamatta niitä isänmaan pettureita jotka ovat saaneet suojatyö paikan eusta johonnmm jyrki katainen kuuluu.

      • > eusta suurim hyötyjä on ollut teolisuus sekä liiketalous

        Onko sinulla siis sellainen käsitys, että kun firmoilla menee hyvin, se on jotenkin pois heidän työntekijöiltään, tms...

      • pitkänlinjan_yrittäjä

        Se on tarkoituskin, että yritykset hyötyvät EU:sta, että taviksilla on töitä ja toimeentuloa. Älkää vain kukaan kuvitelko, että yrittäjät hyvää hyvyyttään ottaa riskejä, painaa töitä niska limassa, kunnes ennen eläkkeelle pääsyä heittää lusikan nurkkaan. Yritykset luovat maallemme taloudellisen pohjan, ellei, niin nälkäkuolema tulee.

      • EU.on.uhka
        TheRat kirjoitti:

        > eusta suurim hyötyjä on ollut teolisuus sekä liiketalous

        Onko sinulla siis sellainen käsitys, että kun firmoilla menee hyvin, se on jotenkin pois heidän työntekijöiltään, tms...

        EU on operaatio, joka nimenomaan etenee paikallisten konfliktien avulla taloussektoria pitkin ja velkaannuttaa maat jotka myyntipakon, velan kuittauksen, realisoinnin tms kanavan kautta siirtyy pala palalta juutalaispankkiirien omistukseen, jotka edustaa EU:n varsinaista valtaa. Tajuat ainakin osan tästä operaatiosta viimeistään siinä vaiheessa, kun hallitus ilmoittaa rahojen loppuvan, jonka vuoksi perustuslain 19 pykälään tulee radikaaleja muutoksia. Sitten on huumori loppu ja vasta sitten ikiroutainen suomalainen herää. Mutta mitään ei ole tehtävissä enää. Euroopan valtaus, eli Euroopan Federaatio toteutuu bisneksien kautta. Osa EU-operaatiosta näkyy mm. muslimien siirtelystä Euroopan maihin, jonka käynnistäjinä on Lähi-idän ja Afrikan sodat, köyhyys ja nälänhätä. Yritäpä arvata kenen käsialaa tämä on. Muslimien, somalien yms myötä syntyy väistämättömiä talousongelmia ja turvallisuusongelmia. Vähitellen yhteenotot kasvaa ja lopulta eskaloituu kaupunkisodiksi. Arvaa onko tämä jo tapahtunut jossain päin maailmaa? EU toki jakaa hyötyjä, koska näin mittavan operaation on näytettävä hyvältä ja turvalliselta, että se saa kannatusta. Silti on jo nähty jo, että kyseessä todellakin on pelottava operaatio. Foliohattuporukat on olleet oikeassa tietyistä asioista jo pitkään.

    • Hyvinpyyhkii

      Eu on nimen omaan operaatio, joka perustuu sionistien juoneen saada valtaa. EU, Haagin tuomioistuin, Lähi-idän Oil Raidit, öljyn sitominen dollariin, hangoittelevien valtiomiesten likvidointi, Bilderberg, yms kaikki yhtä ja samaa sionistista valtaa. Ei näistä enää nykyään ole mitään epäilystä, paitsi niillä, jotka sokeasti uskoo hyvän voittavan. Denialismi ei pelasta. Eikö yhtään ihmetytä esim omien poliitikkojemme kääntyminen omaa maataan ja kansaansa vastaan? He ovat tietoisina seurauksista pitäneet rajat auki ja antavat maamme luisua kohti konkurssia, meille jatkuvasti valehdellen tai muunneltuja totuuksia kertoen. Luulitko, että tämä yhteiskunnalle erittäin vahingollinen toiminta on humanitääristä työtä ja solidaarisuutta? Että hyväsydämisyys menee oman hyvinvointimme edelle? Että on valkoisen ns yltäkylläisyydessä elävän vastuu ja velvollisuus uhrata koko maa ja sen hyvinvointi kehitysmaalaisten eduksi? Mihin on hävinnyt ne rahat valtio-liiketoiminta-kuluttaja/palkansaaja luupista?? Mihin työpaikat? Miksi työttmyys vaain kasvaa ja köyhyys pahenee? Vittu EU raiskaa meitä ja sinä kieltäydyt näkemästä sen ja uskot kun poliitikko tai media näyttää positiivisia lukuja vaikka ne on vain kaunisteltuja mm. palastelemalla niitä. On se jumalauta ihme jos ei osata seurata poliitikkojen tekoja ja sanomisia deeikä kyet vertaamaan sitää siihen mitä tuolla ulkona tapahtuu. Usko vaan hyvyyteen, mutta samaan kuoppaan putoat mihin me foliohattuporukatkin.

    • Valetta-pukkaat

      EU-vihaaja: "Eu on nimen omaan operaatio, joka perustuu sionistien juoneen saada valtaa. EU, Haagin tuomioistuin, Lähi-idän Oil Raidit, öljyn sitominen dollariin, hangoittelevien valtiomiesten likvidointi, Bilderberg, yms kaikki yhtä ja samaa sionistista valtaa."

      Järjetöntä valetta. Kyseessä on demokraattisten länsimaiden yhteinen hanke.

      • Hyvinpyyhkii

        Denialismi ei pelasta, eikä sinisilmäisyys. Kyllä, minua pelottaa myös, sillä pelko on ihan aiheellista.

      • Mikä-pelko

        EU on syntynyt vapaaehtoista tietä tarpeeseen.
        Jos tarve säilyy, EU säilyy. Ellei ole tarvetta, EU purkautuu.

    • qåaäzm

      EU on diktatuuri ei demokratia. Nyt otetaan diktatuurin ensiaskelia kun sananvapautta tukahdutetaan rankalla kädellä, mutta liittovaltiossa on täysi diktatuuri päällä jossa pieni piiri päättää Pohjois-Korean tapaan.

      • Olisiko antaa esimerkkiä ja lähdettä noista väitteistäsi?

        > EU on diktatuuri
        Outo diktatuuri, jossa päättäjät valitaan demokraattisesti

        > Nyt otetaan diktatuurin ensiaskelia
        Siis onko se, vai otetaanko ensiaskelia?

        > sananvapautta tukahdutetaan rankalla kädellä
        Tästä hieman tarkemmin kiitos. Jos tarkoitat, että vastuu sanomisista säilyy edelleen, niin siinähän ei ole muutosta tullut, eikä toivottavasti tulekaan.

        > mutta liittovaltiossa on täysi diktatuuri päällä
        Siis otetaanko niitä ensiaskelia, vai onko täysi diktatuuri päällä? Esimerkkiä tästä?

        > pieni piiri päättää Pohjois-Korean tapaan
        Hitsi kun on jäänyt huomaamatta nuo sukupolvirangaistukset, teloitukset IT-tykillä ja ulkomailla käyvien perheenjäsenten vangitseminen panttivangeiksi siksi aikaa. Sinulla varmaan noita linkkejä tällaisiinkin tapahtumiin löytyy?

      • qåaäzm
        TheRat kirjoitti:

        Olisiko antaa esimerkkiä ja lähdettä noista väitteistäsi?

        Joo, liittovaltiossa ei muut päätä kuin pieni piiri. Eikö tämä selvä? Sananvapaus ei kuulu diktatuurin repertuaareihin, ei ole kuulunut ennen eikä kuulu nyt. Saksa juurikin kehittelee lakeja joilla eu-kritiikkiä tukahdutetaan.

        Sananvapauden tukahduttaminen on eliitin keino pysyä vallassa. Sananvapaus on ollut uhka aina eliitille, ja on sitä nytkin. Siksi ihmisten (kriitikkojen) suut tukitaan. Eliitti pelkää kuollakseen virkojensa puolesta eikä mikään rasismi ole näiden vihapuhelakien todellinen syy vaan tosiaan eliitin asema. Jos eliitille valta olisi varma ja itsestäänselvyys, ei he välittäisi vihapuheesta tuon taivaallista. He pelkäävät että paljastukset heidän mahdollisista rötöksistä pudottavat heidät vallasta ja korkeista viroista. Tämä on se perimmäinen syy ja tietenkin eu:n pystyssä pysyminen on heidän valtava huoli. Silloin ei olisi suojatyöpaikkoja korkeine palkoineen tuolla baabelin tornissa, jos eu luhistuu tästäkin syystä.

        Toinen asia joka todennäköisesti hajottaa eu:n on valtava matutus. Sen negatiivisia puolia eliitti varoo esilletuomasta koska eihän eliitti halua että eu kaatuu siitä (mistään syystä) syystä että kansat nousevat matutusta vastaan.

        Eu:ssa ei teloiteta ketään mutta periaate on sama kuin P-K:ssa. Jos kritisoit tulevaisuudessa voimakkaasti eu:ta, voit saada kovan rangaistuksen. Siis tulevaisuudessa, ei ehkä vielä nyt. Seuraappa Saksan touhuja näissä asioissa. Voit havaita että kehitys on sananvapauden kuristaminen suuntaan.

        Täällä Suomessa ei kansalle kerro totuutta kuin Oikea Media ja MV. Ulkomailla on useita suuria medioita jotka kertovat vielä totuutta niin kuin se on. Suomessa elää jotenkin vanhakantainen vasemmistolainen salailumentaliteetti kun kansalta pitää salata kaikki negatiiviset asiat mitä tulee valtakoneistoon, tai matuihin. Tietenkin se johtuu etenkin kulttuurimarxilaisesta agendasta että näistä ei kerrota totuutta.

      • wcvx

        Puolustelet eu:ta näköjään

      • qåaäzm kirjoitti:

        Pyysin lähteitä ja perusteluja harhaisille väitteillesi. En sanut. En yllättynyt.

      • qåaäzm
        TheRat kirjoitti:

        Pyysin lähteitä ja perusteluja harhaisille väitteillesi. En sanut. En yllättynyt.

        Ei tarvita lähteitä vaan asiat näkyy kun seuraa aikaansa ja eliitin touhuja. Mitä ihmettä lähteillä tekee kun kaikki näkyy ilman niitäkin? Varmasti niitäkin on, mutta en ole niitä laittanut ylös tähän hätään. Riittää kun ei ole niin naiivi ja hyväuskoinen. Sillä pärjää hyvin pitkälle. Valitettavasti kansa on hyvin höynäytettävää Suomemme maassa. Uskotaan aina että itsekkään eliitin väitteet olisivat "Jumalan sanaa". Eliitti ei ajattele kuin itseään ja se on miljoona kertaa nähtyä todellisuutta.

        No mistä pitäisi sitä aikaansa ja eliitin touhuja seurata? Linkkejä, kiitos.

        Katsos kun minäkin seuraan aikaani ja eliitin touhuja, mutta olen tullut ihan toisenlaisiin johtopäätöksiin tilanteesta kuin sinä. Jos sinulla on jotain perusteluja mielipiteillesi, niin olisi kiva kuulla ne. Nyt kuulostaa lähinnä siltä, että elämäänsä pettynyt eläkeläinen mesoaa kantabaarin kulmassa ja muut kärsivät myötähäpeästä.

        Asia riippuu paljon siitä minkälaisten silmälasien läpi katsoo maailmaa. Toisaalta jos joku asia on totta, ei siinä silmälasit vaikuta. Esimerkiksi hyöty eu:sta tavalliselle köyhälle kansalle on miinusmerkkinen ja se on totta vaikka hyväosaisten silmälasien läpi tätä katselee. Sekin on totta että eu vie ja Suomi vikisee. Tämä on taivaan tosi. Ei Suomella ole juuri mitään päätösvaltaa asioissa. Tästä todistaa tämä kännykkäpuheluiden hintaan vaikuttava juttu (taisi olla joku Roaming-sopimus juttu), jossa Suomi taisi saada nenilleen. Tämä ei todellakaan ole ainoa juttu josta neuvottelijamme ovat saaneet tulla häntä koipien välissä kotiin.

        Joku typerä vapaaliikkuvuus on ainoita tavallaan helpotuksia, mutta on tavan laiskaa sakkia jos ei viitsi passia vilauttaa rajalla. Rikolliset ja terroristit kiittää sitä kyllä suuresti. Nyt maamme saa kärsiä eu:n ukaasien vaikutuksesta matutuksessa etenkin. Kun Merkel jyrisee jotain Sipilälle, hän nielaisee ja tottelee auliisti kaiken minkä Saksan täti käskee. Jos olisimme vapaita, saisimme itse määrätä rajojemme tilanteen. Tosin Unkari aivan oikein määrää jo nyt, mutta ei meiltä löydy munaa siihen. No, eu uhkaileekin Unkaria rangaistuksilla, mutta ei se maa taipune koska siellä on mies johdossa eikä vellihousu.

        Tämä erään uskonnollispoliittisen systeemin tulo on asia joka muuttaa yhteiskuntamme totaalisesti ja sitten saamme tehdä erinäisiä päätöksiä. Jokainen voi kuvitella mitä ne on. Löperöt päättäjämme antavat tulla tänne tuon vieraan systeemin, eikä se systeemi sopeudu. Katso Ruotsia. Se on varoittava esimerkki liberaalista hulvattomasta matupolitiikasta.

        > Esimerkiksi hyöty eu:sta tavalliselle köyhälle kansalle on miinusmerkkinen ja
        > se on totta vaikka hyväosaisten silmälasien läpi tätä katselee.

        Tavallinen kansa ei ole köyhää. Tämä on totta, vaikka katsoisi minkälaisten silmälasien läpi. Itse asiassa Suomessa ei ole vuosikymmeniin ollut ensimmäistäkään absoluuttisesti köyhää ihmistä. Tavalliselle kansalle EU:sta on ollut hyötyä. Köyhimmille ei juurikaan. Köyhimmät kun saavat rahansa täsmälleen sen mukaan, millaisia tukia hallitus päättää jakaa. Tähän ei EU vaikuta, mitä nyt tietysti hallituksella on enemmän jaettavaa, jos halua löytyy...

        > Sekin on totta että eu vie ja Suomi vikisee.

        Joissain asioissa. Toisissa asioissa Suomi vielä päättää. Eikä hirveän hyvin pääsääntöisesti. Eli voidaan sanoa, että mitä päätöksenteko on Suomesta vähentynyt ja EU:ssa lisääntynyt, niin keskimäärin on mennyt aika hyvin.

        > Tästä todistaa tämä kännykkäpuheluiden hintaan vaikuttava juttu
        > (taisi olla joku Roaming-sopimus juttu), jossa Suomi taisi saada nenilleen.

        Hassua että otit puheeksi. Tuo oli sopimus, jota lähinnä kaikki muut maat vastustivat ja Suomi kannatti. Sai vielä vedettyä läpi haluamiaan erikoisehtoja. Ai niin, mitkäs tahot Suomessa tuosta häviävät edes teoriassa? Valtio? Ei. Kansa? Ei. Son... Telia? Itse asiassa ei. DNA? Ehkä. Elisa? Ehkä.

        > Joku typerä vapaaliikkuvuus on ainoita tavallaan helpotuksia

        Ei todellakaan. Taloudellinen ja poliittinen vakaus. Yhteinen valuutta ja vasta sitten vapaa liikkuvuus. Se koskee myös tavaroita ja palveluita, ei pelkästään ihmisiä. On muuten laskenut mukavasti hintoja Suomessa, kun on kilpailua euroopasta. Ei pääse enää K-kauppias yksin sanelemaan kylän hintoja, kun on Lidl nurkalla...

        Mitä "passin vilauttamiseen" rajalla tulee, niin on se nyt pieni etu, että rajamuodollisuudet vaikkapa Eestiin mennessä kestävät nyt 0 minuttia entisen 2 tunnin sijaan. Kenties et muista 90-luvun alun tallinnanmatkoja?

        > Nyt maamme saa kärsiä eu:n ukaasien vaikutuksesta matutuksessa etenkin

        Huoh. Edelleen. EU ei harrasta mitään mamutusta, saati sitten matutusta (joka on puhtaasti rasistien keksimä termi). Kyse on kansainvälisten sopimusten kunnioittamisesta, jotka eivät ole EU:sta riippuvaisia. Lopeta tuo paskanjauhaminen ja kehitä vähän kasseja hyväksyä muitakin ihmisiä.

        > No, eu uhkaileekin Unkaria rangaistuksilla

        Oikein. Jos joku luistaa kansainvälisistä sopimuksista ja alkaa pelleilemään muiden elämällä, on ihan oikeinkin että vähän rangaistaan. Onneksi on EU, joka pystyy valvomaan. Ilman sitä tulisi joku YK:n päätöslauselma, jolla ei juuri olisi merkitystä Unkarin populisteille.

        Loppuviestisi oli niin populistista paskaa että tuli puoli päivällistä kurkkuun. Yrittäisit edes.

        Joskus kansan etu vaatii luistamaan sopimuksista. Norjahan on tämän ilmoittanut. Jos kansan etu vaatii tässä asiassa, niin Norja ei piittaa sopimuksista. Tämä on oikein. Unkari tulee suojelleeksi koko Eurooppaa matutukselta ainakin niiltä nurkilta joten saamme olla sille maalle kiitollisia. Onko niin että sopimuksista täytyy pitää kiinni vaikka viimeiseen hengenvetoon asti - vaikka koko maa syöksyisi suoraa päätä tuhoon? Ei ole. Populistista tai ei (mikä puolue ei olisi jossain määrin populistinen, demarit ovat varsin populistinen lössi esimerkiksi), näin todennäköisesti tulee käymään kuten lopussa sanoin. Vain kansan herääminen estää maamme islamisoitumisen. Jos maassa vaikka kolmasosa muslimeita, heillä on silloin täysi valta. Vähempikin riittänee siihen. Onko se halusi että maa muuttuu islamilaiseksi yhteiskunnaksi? Minä en sitä halua, entä sinä?

        > Jos maassa vaikka kolmasosa muslimeita, heillä on silloin täysi valta.

        Roskaa. Demokratiassa täysi valta saavutetaan vasta reilusti yli 50% osuudella, minkä lisäksi noiden pitäisi vielä olla yksimielisiä kaikesta. Eivätkä ne tietenkään ole.

        Minä haluan, että Suomesta tulee yhä enenevässä määrin sekulaari yhteiskunta. Uskovaisten lisääminen kansaan ei tätä toivetta edistä. Mutta toisaalta on tärkeämpää auttaa hädänalaisia ja saada Suomeen ylipäätänsä lisää kansalaisia, joten kannatan sekä pakolaisten ottamista, että maahanmuuton lisäämistä (oleskelulupien ja kansalaisuuksien myöntämistä).

        Nythän suurin ongelma on siinä, että pakolaisia ei saada integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan. Töitä ei voi tehdä, pikkunatsit kiusaavat ja niin edelleen.

        Ei ole roskaa. Katse Ruotsiin päin. Se on "koelaboratorio". Siellä muslimit saavat ehkä kaiken tahtonsa läpi jo nyt, vai eikö saa? Kun asuinalueella asuu 4-5 prosenttia mamuja, sieltä pakenee kantaväestö. Tämä on tutkittu Ruotsissa. Sama tapahtuu koko valtion mittakaavassa myöhemmin. Muslimit lisääntyy kovaa vauhtia luonnollista tietä, ja kantaväestö on syntyvyydeltään onnetonta. Mikä tässä on lopputulos? Se että islam ottaa ennenpitkää vallan. Tämän ei pitäisi olla ylivoimaista päättelyä vaativaa.

      • qåaäzm
        qåaäzm kirjoitti:

        Tuossa sinulle elämää nähneen viisaan naisen puhetta. Sofia Roth:
        https://www.youtube.com/watch?v=yQ7Zn9xZL6w

      • qåaäzm
        qåaäzm kirjoitti:

        Tuossa sinulle elämää nähneen viisaan naisen puhetta. Sofia Roth:
        https://www.youtube.com/watch?v=yQ7Zn9xZL6w

        Eu on diktatuuri josta nyt saamme nähdä esimerkin. Eu vaatii Unkaria ja Puolaa joko hyväksymään maahanmuuttopolitiikan joka eu.ssa on, tai sitten eroamaan. Tämä on kiristys eikä se ole demokratiaa. Ihanaa olisi jos nämä maat pitäisivät päänsä ja eroaisivat. Eu ei tule jokatapauksessakaan pysymään kasassa. Mikään imperiumi ei kestä toimettomia tulijoita miljoonittain. Tämä on saletti.

        Jos eu:hun tulee miljoona tulijaa jotka eivät tee mitään, niin kymmenessä vuodessa heidän kustannus eu:lle on 200 000 000 000€. Tämä on laskettu 20000 euron vuotuiskustannuksella. Tästä voi jokainen laskea kuinka paljon tekee "vain" kymmenenkin miljoonaa tulijaa jotka eivät todennäköisesti työllisty kuin ehkä murto-osa. Puhutaan kymmenistä miljoonista tulijoista. Onko tässä mieltä? Tämä on se joka viimeistään tuhoaa koko puljun. Mikään ei viittaa siihen että eu:n tulijapolitiikka muuttuisi, ei yhtään mikään.

        Sitten kun nämä kymmenet miljoonat tulijat tekee jälkeläisiä, määrä kasvaa exponentiaalisesti. He kaikki vaativat elääkseni riihikuivaa rahaa. En näe mitään jolla nämä kymmenet miljoonat voitaisiin työllistää työttömyyden vaivaamassa Euroopassa. Muutama vuosikymmen, ja kansat on vaihdettu maanosassa. Sitten saamme totutella minareetteihin ja moskeijoihin. En voi muuta sanoa että lopun alkua elämme.

      • Histapapollaa
        TheRat kirjoitti:

        Olisiko antaa esimerkkiä ja lähdettä noista väitteistäsi?

        > EU on diktatuuri
        Outo diktatuuri, jossa päättäjät valitaan demokraattisesti

        > Nyt otetaan diktatuurin ensiaskelia
        Siis onko se, vai otetaanko ensiaskelia?

        > sananvapautta tukahdutetaan rankalla kädellä
        Tästä hieman tarkemmin kiitos. Jos tarkoitat, että vastuu sanomisista säilyy edelleen, niin siinähän ei ole muutosta tullut, eikä toivottavasti tulekaan.

        > mutta liittovaltiossa on täysi diktatuuri päällä
        Siis otetaanko niitä ensiaskelia, vai onko täysi diktatuuri päällä? Esimerkkiä tästä?

        > pieni piiri päättää Pohjois-Korean tapaan
        Hitsi kun on jäänyt huomaamatta nuo sukupolvirangaistukset, teloitukset IT-tykillä ja ulkomailla käyvien perheenjäsenten vangitseminen panttivangeiksi siksi aikaa. Sinulla varmaan noita linkkejä tällaisiinkin tapahtumiin löytyy?

        Ketä äänestit eu:n presidentiksi?

      • älyäläjätä
        TheRat kirjoitti:

        > Jos maassa vaikka kolmasosa muslimeita, heillä on silloin täysi valta.

        Roskaa. Demokratiassa täysi valta saavutetaan vasta reilusti yli 50% osuudella, minkä lisäksi noiden pitäisi vielä olla yksimielisiä kaikesta. Eivätkä ne tietenkään ole.

        Minä haluan, että Suomesta tulee yhä enenevässä määrin sekulaari yhteiskunta. Uskovaisten lisääminen kansaan ei tätä toivetta edistä. Mutta toisaalta on tärkeämpää auttaa hädänalaisia ja saada Suomeen ylipäätänsä lisää kansalaisia, joten kannatan sekä pakolaisten ottamista, että maahanmuuton lisäämistä (oleskelulupien ja kansalaisuuksien myöntämistä).

        Nythän suurin ongelma on siinä, että pakolaisia ei saada integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan. Töitä ei voi tehdä, pikkunatsit kiusaavat ja niin edelleen.

        Oletko laittanut rahasi sinne missä suuri kitasi on?
        Ilmeisesti olet kirjoituksista päätellen yksi niistä
        politiikoista jotka pelaavat veron maksajan varoilla?

      • Anonyymi
        qåaäzm kirjoitti:

        Joo, liittovaltiossa ei muut päätä kuin pieni piiri. Eikö tämä selvä? Sananvapaus ei kuulu diktatuurin repertuaareihin, ei ole kuulunut ennen eikä kuulu nyt. Saksa juurikin kehittelee lakeja joilla eu-kritiikkiä tukahdutetaan.

        Sananvapauden tukahduttaminen on eliitin keino pysyä vallassa. Sananvapaus on ollut uhka aina eliitille, ja on sitä nytkin. Siksi ihmisten (kriitikkojen) suut tukitaan. Eliitti pelkää kuollakseen virkojensa puolesta eikä mikään rasismi ole näiden vihapuhelakien todellinen syy vaan tosiaan eliitin asema. Jos eliitille valta olisi varma ja itsestäänselvyys, ei he välittäisi vihapuheesta tuon taivaallista. He pelkäävät että paljastukset heidän mahdollisista rötöksistä pudottavat heidät vallasta ja korkeista viroista. Tämä on se perimmäinen syy ja tietenkin eu:n pystyssä pysyminen on heidän valtava huoli. Silloin ei olisi suojatyöpaikkoja korkeine palkoineen tuolla baabelin tornissa, jos eu luhistuu tästäkin syystä.

        Toinen asia joka todennäköisesti hajottaa eu:n on valtava matutus. Sen negatiivisia puolia eliitti varoo esilletuomasta koska eihän eliitti halua että eu kaatuu siitä (mistään syystä) syystä että kansat nousevat matutusta vastaan.

        Eu:ssa ei teloiteta ketään mutta periaate on sama kuin P-K:ssa. Jos kritisoit tulevaisuudessa voimakkaasti eu:ta, voit saada kovan rangaistuksen. Siis tulevaisuudessa, ei ehkä vielä nyt. Seuraappa Saksan touhuja näissä asioissa. Voit havaita että kehitys on sananvapauden kuristaminen suuntaan.

        Täällä Suomessa ei kansalle kerro totuutta kuin Oikea Media ja MV. Ulkomailla on useita suuria medioita jotka kertovat vielä totuutta niin kuin se on. Suomessa elää jotenkin vanhakantainen vasemmistolainen salailumentaliteetti kun kansalta pitää salata kaikki negatiiviset asiat mitä tulee valtakoneistoon, tai matuihin. Tietenkin se johtuu etenkin kulttuurimarxilaisesta agendasta että näistä ei kerrota totuutta.

        Muistatkohan sinä sitä, että myös Marx vastusti eliittiä ja joutui sen vuoksi pakenemaan ensin Preussista Brysseliin, sitten Pariisiin ja lopuksi Lontooseen? Marx vastusti sitä, että pieni aatelisten, aristokraattien ja porvarien vähemmistö omisti kaiken vaurauden ja tuotantovälineet. Olet ehkä unohtanut myös sen, että Marx puolusti kiivaasti köyhiä ja työläisiä. Jos EU on kulttuurimarxistinen kyhäelmä, olkaamme ylpeitä siitä.

        Vain oppimattomat hölmöt rinnastavat Marxin neuvostoliittoon. Hän tuskin edes kävi Venäjällä ja kuoli kolme vuosikymmentä ennen Venäjän vallankumousta ja Neuvostoliiton perustamista. Ei hänellä ollut mitään valtiomallia. Hän vaati tuotantovälineitä kansalle, jotta köyhän kansan ja rikkaan eliitin väliset tuloerot kapenisivat.

        Mutta EU ei ole kulttuurimarxistinen. Sana on johdettu kulttuuribolshevismista, joka oli natsien perustelu juutalaisten kansanmurhalle. Natsit uskoivat, että juutalaiset ovat soluttautuneet kansakunnan ytimeen ja mädättävät sitä sisältä päin tuhoten Saksan kulttuurin. Nyt tämä valhe on kaivettu uudelleen käyttöön. Nykyisin kulttuurimarxistit ovat niitä pahan lähettiläitä ja mädättäjiä. Tuo on pelkkää propagandaa, mutta hyvin vaarallista ja vastuutonta sellaista. Hitler uskoi, että ensimmäisen maailmansodan tappio oli juutalaisten ja marxilaisten syy ja se kostettiin 1930-luvulta lähtien sekä juutalaisille että vasemmistolaisille tunnetuin tuloksin.

        EU on taannut rauhan Euroopassa yli 70 vuotta. Sitä ennen eurooppalaiset kansat taistelivat toisiaan vastaan käytännössä koko ajan lähes 2000 vuotta. Pelkästään 1800-luvulla eurooppalaiset kävivät kymmeniä sotia. Napoleonin sotien yhtenä sivujuonena oli Suomen sota 1809, jossa Venäjä valloitti Suomen ruotsilta, kun Ruotsilta ei herennyt apua Suomeen, koska Tanska oli julistanut myös sodan Ruotsia vastaan. 1900-luvun sotien seurauksena koko Eurooppa pommitettiin raunioiksi ja kymmeniä miljoonia menetti henkensä. Pelkästään Neuvostoliittolaisia kuoli yli 20 miljoonaa.

        Ja jos jokin mädättävä ja pahantahtoinen eliitti on saanut Euroopan rauhoittumaan ja sodat loppumaan, niin kylläpä on hirveää. Suomessa oli töitä 1980-luvulla, koska 1950-luvun jälkeen pelkästään Ruotsiin muutti noin 400 000 suomalaista, mutta ei se 1980-luvun ilo kauan jatkunut. 1990-luvun alku oli aivan hirveää aikaa. Viime vuosisadalla Suomi oli suomettunut, synkkä ja tylsä Neuvostoliiton bilateraalikaupasta riippuvainen Neuvostoliiton satelliittivaltio. Eurooppalaisittain Suomea ei nähty Pohjoismaana, vaan osa itäblokkia. Sekä USA:lla että Neuvostoliitolla oli suunnitelmat Suomen pommittamiseksi kivikaudelle. Kylmä sota piti meidät jännittyneenä ja ydinsotaa pelättiin ihan oikeasti.

      • Anonyymi
        qåaäzm kirjoitti:

        Sitten kun nämä kymmenet miljoonat tulijat tekee jälkeläisiä, määrä kasvaa exponentiaalisesti. He kaikki vaativat elääkseni riihikuivaa rahaa. En näe mitään jolla nämä kymmenet miljoonat voitaisiin työllistää työttömyyden vaivaamassa Euroopassa. Muutama vuosikymmen, ja kansat on vaihdettu maanosassa. Sitten saamme totutella minareetteihin ja moskeijoihin. En voi muuta sanoa että lopun alkua elämme.

        Aikamoista roskaa lauot, mutta sen sinä osaat, siitä pisteet. Saksassa suurin osa maahanmuuttajista on venäläisiä ja puolalaisia. Kolmanneksi suurin ryhmä on turkkilaiset, jotka tekevät Saksassa sellaisia töitä, jotka saksalaisille ei kelpaa. Saksassa on jopa pulaa työvoimasta.

        On aika hullu väite, ettei maahantulijat tekisi töitä. Keitä ne afrikkalaistaustaiset bussi- ja taksikuskit ovat, jos eivät maahanmuuttajia. Myös aivan liian matalapalkkainen lähihoitajan työ on valumassa täysin maahanmuuttajille, koska suomalaiset eivät sitä työtä halua tehdä, tai siivota, kantaa postia tai ajaa bussia. Jostain syystä ulkomaalaistaustaisia työskentelee matalapalkkaisilla aloilla valtavasti. Toisaalta Suomeen on syntynyt satoja tai tuhansia ravintoloita maahanmuuttajataustaisten yrittäjien toimesta.

        Miten on lääkäreiden laita? Yllättäen monet lääkärit ja sairaanhoitajat ovat maahanmuuttajataustaisia. Se korpeaa monia, mutta miksi suomalaiset eivät opiskele lääkäreiksi tai sairaanhoitajiksi. Useimmat Suomessa syntyneet tai koko lapsuusikänsä Suomessa eläneet valmistuvat juristeiksi, lääkäreiksi ja opiskelevat hulluna, koska opiskelu on Suomessa laadukasta ja hullunhalpaa. Se ei kutenkaan vetoa peräkammarin poikiin ja peruskoulupudokkaisiin, jotka lopettavat koulut ja itkevät täällä, kun heitä ei palkata koulutusta vaativiin töihin. Tapasin erään maahanmuutajataustaisen taksikuskin, joka työnsä ohessa opiskeli lentäjäksi. Ystäväpiirissäni on useita maahanmuuttajataustaisia ihmisiä, eikä minulla ole yhtään pahaa sanaa sanottavana heistä. He opiskelevat ja työskentelevät, ovat avuliaita ja rehellisiä.

        Luulen, että maahanmuuttovastaisimpia ovat ihmiset, jotka eivät tunne ainuttakaan ulkomaalaistaustaista ja joiden elinpiiri rajoittuu pieneen äärimieliseen kuplaan.

      • Anonyymi
        Histapapollaa kirjoitti:

        Ketä äänestit eu:n presidentiksi?

        EU:lla ei ole presidenttiä. EU:n ministerineuvoston puheenjohtajaa kutsutaan EU:n presidentiksi, mutta hänellä ei ole mitään valtaoikeuksia. Hänen tehtävänsä on järjestää EU:n kokouksia ja toimia EU:n puhemiehenä tehdyistä päätöksistä. Hän siis edustaa ministerineuvoston näkemyksiä. Ministerineuvostoon kuuluu kunkin jäsenvaltion demokraattisesti valittu johtaja. Jokaisella ministerineuvoston jäsenellä on yksi ääni ja suuremmat päätökset edellyttävät yksimielisen päätöksen.

    • Ffnews
      • Vale-puheella

        yrittävät EU-vihaajat taas mustamaalata. Totuus kuitenkin voittaa.

    • tuhokone-eu

      EU ON kuin ilmetty HITLERI nykyajassa. raha,valta ja pakkokeinot kaikkeen.
      jos eu kuvittelee olemassaolonsa kestavan kauan,niin asiat ei mene,joka euroopalle parasta kaikessa.

      • Le-Pen-ja

        muut rasistit ovat nykypäivän hitlereitä.

        EU on demokraattinen yhteistyöjärjestö.

    • älyäläjätä

      Kohta marssii SS mustissa virkapuvuissa saksasta EU Loosin Angele Mergel etunenässä
      Suomeen asettamaan omat EU virkailijat näiden Suomalaisten laiskureiden sijaan ja
      taadakseen oman valtansa laajenemisen.
      Siihen loppuu tämä blogi kun vähäkin vapaus on poistettu yhteiskunnasta.
      Ei tule olemaan EU työpaikkoja näille EU kannattajille Suomessa.
      Ei kukaan luota ihmisiä jotka haluavat myydä isänmaansa saadaksen virkailija
      paikan EU Luusissa.
      Ei edes Angele Mergelkään.
      Katselin tässä EU kokouksesta kun Ranskan Presitentti aikanaan rupesi aukomaan
      päätään EU kokouksessa niin Mergel otti kuvallisesti niskasta kiinni Ranskan
      Presitenttiä ja vei hänet takahouneeseen höyhennettäväksi.
      Oli ukko saanut satikutia takahuoneessa kun oli takaisin tullessa niin nolon näköinen.
      Oliko ehkä puhuttu Ranska mahtavasta importista ja pienestä exportista ja
      uhkaavasta konkurssista.
      Jos Ranska;Italia ja Espanja olisivat yksityisiä yrittelijöitä niin he olisivat olleet
      aikoja sitten konkurssissa.

      • Noilla-valeilla

        et pitkälle pötki.

        Kuka on Angele Mergel ja mitä mahtaa tehdä?

      • Älyäläjätä
        Noilla-valeilla kirjoitti:

        et pitkälle pötki.

        Kuka on Angele Mergel ja mitä mahtaa tehdä?

        Angele Mergel alias natsi Angela Merkel.
        Mother Fucker oletko unohtanut oman oppi äitisi?

    • Älyäläjätä

      AI;AI;AI Nettipoliisi on yrittänyt kääntää selvää Suomen kielistä
      textiäni hänen huonolle Englannin kielelle.
      Vissiin kaikki rehelliset ja taitavat Poliisit potkittiin pois viimeisessä
      säästämis rytäkässä joten Suomessa ei ole enää huolta rikollisista.

    • älyäläjätä

      TO: Noilla-Valeilla.

      Olet ilmeisesti katsonut peiliin kun Raapustelit?

    • älyäläjätä

      Aloitus on maanalaisen Nazi järjestön politrukki
      joka yrittää syöttää valheita todellisesta EU sta.
      Todellinen EU on maanalaisten Hitlerin Nazien perustama järjestö.
      Lue internetistä The Red Report.

      • Taas-naurattaa

        Olen näköjään paljastunut.
        Harmin paikka.

      • Luin. Kyseinen raportti on puhdasta fiktiota.

      • Taas-naurattaa

        Juuri fiktioihinhan älyn-jättämät ja muut EU-vihaajat uskovat.

        Tosiasiat menevät yli hilseeen.

      • psykologi

        Mikä on tuollainen sana kuin EU-vihaaja? Se on outo sana manipulointiin tai edes propagandaan. Omituista ottaa järkiasioihin tunnepuolen termejä.

      • UnionFan

        "Omituista ottaa järkiasioihin tunnepuolen termejä."

        Tunteiden varassahan EU-vihaajat toimivat.
        Tiedolla ja järjellä ei ole sijaa heidän valeissaan.
        Lue muutama.

      • rakastakaatoisianne

        Te venäjätrollit teette kyllä hyvää agiteeraustyötä paholaisen asianajajina täällä - onko teitä nyt sitten vain yksi vai useampi - kyllä minulle nyt aukeni teidän manipulointikampanjanne myös tuolla viha-sanalla, onhan se sentään sitten enempi rakkautta liittää Suomi Venäjään.

        Pelitilanne selvisi uutisesta, jonka laitoin ketjuun EU:sta sovitiin jo Hitlerin pöydällä (sekä siitä, että taustat, jotka tulevaan tilanteeseen jo tein, on sensuroitu), jossa Niinistö toteaa, että Euroopan asioista voivatkin sillä tavalla metkasti sopia Putin ja Trump kahdestaan. Tämä on ennakkovaroitus.

      • älyäläjätä
        UnionFan kirjoitti:

        "Omituista ottaa järkiasioihin tunnepuolen termejä."

        Tunteiden varassahan EU-vihaajat toimivat.
        Tiedolla ja järjellä ei ole sijaa heidän valeissaan.
        Lue muutama.

        I love you all too. (Mä tykkään myös teistä kaikista)
        No low lost between as? ( Ei ole rakkautta hävitty meidän välillä)

      • EUstaNWOksi

        EU:n ensimmäinen vaihe natsi-Saksan (kolmas valtakunta) jälkeen oli Euroopan hiili- ja teräsyhteisö, josta se on laajentunut EEC:stä ja EFTA:sta kommunistiseksi liittovaltioksi. EU on kommunistien luomus.

        EU:n liittovaltio on osa tulevaa neljättä valtakuntaa (NWO), jonka keskuspaikaksi tulee Rooma. Ainakin EFSA ja uusien jäsenmaiden allekirjoitukset toimivat jo Roomassa.

      • EUstaNWOksi kirjoitti:

        Joo pysy näissä jutuissa vain, nämä on niitä Teidän juttuja.
        Matut ja mustalaiset ja luulo ja scfi ja UFO ja suomalainen ja rotu ja suomi.
        Nämä on just niitä asioita missä väyryset ja persut on parhaimmillaan eikö ?
        Uskonnot Teille oli täyttä hepreaa, mutta muoti ja talvisota ja pilottitakki ja
        tukkamuoti oli varmaan aika tuttua ? Oliko isäsi siellä juoksuhaudassa ja meneekö
        se sinne taas tai menetkö sä juoksuhautaan ja korsuun, kun tulee vaikeeta ?
        Laitetaanko vielä lippu sulle pystyyn vai vaakatasoon ....

      • aiemmat
        Liittovaltio kirjoitti:

        Tässä tositteet kolmesta ensimmäisestä valtakunnasta ilman uskontoa:
        https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Pyhä_saksalais-roomalainen_keisarikunta
        https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Saksan_keisarikunta
        https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Natsi-Saksa
        Noiden perusteella on helppo osoittaa, että myös neljäs valtakunta on Saksan käsialaa. Esim. antiikin Rooman valtakunnasta ei mainita mitään ensimmäisen valtakunnan kohdalla.
        Tosiaan EU on osa NWO:ta. EU tuhoutuu ennen NWO:n käynnistystä.

        "Oliko isäsi siellä juoksuhaudassa" Ei ollut, kun syntyi vasta toisen maailmansodan aikana.

      • ECSO
        Liittovaltio kirjoitti:

        Joo pysy näissä jutuissa vain, nämä on niitä Teidän juttuja.
        Matut ja mustalaiset ja luulo ja scfi ja UFO ja suomalainen ja rotu ja suomi.
        Nämä on just niitä asioita missä väyryset ja persut on parhaimmillaan eikö ?
        Uskonnot Teille oli täyttä hepreaa, mutta muoti ja talvisota ja pilottitakki ja
        tukkamuoti oli varmaan aika tuttua ? Oliko isäsi siellä juoksuhaudassa ja meneekö
        se sinne taas tai menetkö sä juoksuhautaan ja korsuun, kun tulee vaikeeta ?
        Laitetaanko vielä lippu sulle pystyyn vai vaakatasoon ....

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Euroopan_hiili-_ja_teräsyhteisö
        Kuten tuossa tekstissä mainitaan "päätäntävalta ylikansalliselle elimelle" eli epäisänmaalliselle hallinnolle. Oikeisto oli tuolloin isänmaallista (koti, uskonto, isänmaa), vasemmisto "vapaus, veljeys, tasa-arvo". Käytännössä Euroopan hiili- ja teräsyhteisö edusti tasa-arvoa ulkomaankaupassa, kun tullit vähenivät hiili- ja teräskaupassa. Näin ollen Euroopan hiili- ja teräsyhteisö on kommunistien (vasemmiston) luomus. Sivumennen sanoen silloiset oikeistolaiset ovat nykyään kommunisteja (kok. ja vihreät) ja silloinen vasemmisto on nykyään oikeistolaista.

      • Taas-naurattaa

        Tuossa EU-vihaaja yrittää nostaa itseään tukasta ilmaan. Taas kerran.
        Ja epäonnistuu. Taas kerran.

    • Kaskass

      Suomalainen kuluttaja on suurin hyötyjä EU:sta ja globalisaatiosta. Muunlainen väite kuuluu jo uskontojen osastolle.

      • Juuri-tuon-takia

        EU-vihaajat lykkivät valeitaan. Onneksi vain älyn-jättämät uskovat.

    • Anonyymi

      Olemme kuin venäjän karjala. Kaikki varallisuus siirtyy brysseliin.

    • Anonyymi

      OI,jospa nuo ajat viel takaisin saisin,kun EU oli meille viel tuntematon.
      silll valheet jota meille syötettiin kerran,
      ne turmion tuottaneet maallemme on.

    • Anonyymi

      eun ilmasto talkootkin on sisäinen eun rakenne uudistus talouden osalta mikä maa pystyy tuottamaan vähiten saasteita tuottajessa työtä kansalleen, pohjolan maat ovat tässä kisassa alta vastaajana suudenman lämmitys kulujen vuoksi tuottavat sitten yli määräistä päästöjä,

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      68
      6783
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4400
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2813
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2100
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1663
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1447
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1151
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      305
      1135
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1124
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1091
    Aihe