SOTEn varjolla pakkoyhtiöitetään Suomen sosiaali- ja terveyspalveluita. MIKSI?
Miksi keskustan pääministeri on suostunut kokoomuksen ja taustaryhmiensä vaatimukseen pakkoyhtiöittää yhteiskunnan sosiaali- ja terveyspalvelut vain sen vuoksi, että kokoomuksen ja pääministerin taustajoukot voivat vaatia
VALINNAN VAPAUTTA eli keinotella veronmaksajien rahat suurten terveystalojen kautta veroparatiisiyhtiöihin.
Otsikossa mainitsen Suomen Postin. Kuinka on käynyt Postin palvelujen? Voiko enää pahemmaksi mennä yhteiskunnan lakien säätämämien palveluiden hoitaminen. Kirjeiden perillemeno on epävarmaa ja kestää jopa kuukausia matkalla naapuriin.
Kukaan ei ota vastuuta tämän yhteiskunnan toiminnon vajoamisesta. Postihan on YHTIÖ, joka on itsenäinen. Aivan. Yhtiö, jonka pääjohtaja nauttii järkyttävistä palkkaeduista. Yhtiö, josta kukaan ei kanna vastuuta.
SOTEa EI SAA HYVÄKSYÄ tämän vastuuttoman hallituksen esittämässä muodossa. Ei missään tapauksessa.
Hyvin tiedetään, että seuraava hallitus purkaa tehdyt epäoikeudenmukaiset SOTE-päätökset, jos ne nyt esitetyssä muodossaan tehdään.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Postin toimintoja olisi pitänyt aikaa sitten yksityistää.
Jo yksin lakkojen takia. Lakot vei kiinnostuksen vanhaan perinteiseen postiin.
Tuli Ay johtajien pelinappula.
Sellainen posti joka lakkoilee, ei ole enään mitenkään postin statusta kuin laskeva, ja mieluummin lopettaa sellainen posti.
Paljon toimintoja jossa ei vanhaa postia enään tarvita.
"HAKANIEMEN POSTI " pääosin enään.
https://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/veroparatiisi viren-26132
-tallainen "firma" otti postinkin huomaansa lakoillaan.
What? Vai että Ay taas kerran, Böö kyllä on tekstiä taas vailla mitään parempaa, pitänee tyytyä vain Fallout4 peliin. Ainakin aivotoiminta on parempaa.
Seuraava hallitus tuskin muuttaa mitään, koska siinä on mukana joka tapauksessa Kokoomus tai Keskusta. Ja yleensäkään mikään hallitus ei muuta edeltäjänsä päätöksiä, vaikka kuin olisivat oppositiossa jotain vastustaneet.
Posti Group Oyj:n palvelut toimivat paremmin kuin Yleisradio Oy:llä, suunnilleen yhtä hyvin kuin VR-Yhtymä Oy:llä, mutta huonommin kuin Alko Oy:llä.
Yhtiöittämisellä ei ole mitään taloudellista, eikä suoranaista toiminnallista etua, kuin siinä tapauksessa että hallitus haluaa tehdä päätöksiään salassa.
Niin...hassulta tuntuu postin nytkin oleva laajennus, puhutaanko enään postista silloin.
Posti tehdä postiksi, ei hakaniemen suunnalta ohjailtavaksi.
Mikä se postin alkuperäinen tarkoitus on. Se ei onnistu enään valtion monopolissa, on häntäheikkejä, tai hännätön iso-iita taitaa nyt olla suoraan ns Ay johtajana... pyörimässä ympärillä, ihmeellisine lakkoineen. Kuin lakot olisi normaalia valtion yhtiöitten toimintaa.
Yritettiin aikanaan saada näitten johtajia palkkoja kuriin, mutta siinä ei ole onnistuttu. Samalla palkkalinjalla on hakaniemen omatkin firmat VVO johtajalla vielä suurempi palkka kuin postin vastaavalla. VVO ei maksa edes veroa tuloistaan, maksaako posti, ? kuka tietää ?. VVO Nieminen heiluu siinä miljoonan kahtapuolta vuoden palkassaan.
Postin pääjohtaja ilmoitti että jos Postin työtekijät lakkoilevat vielä kerrankin niin sen kaikki toiminnat siirretään Ruotsiin ja Viroon eli kaikki postinjakelu ja muut toiminnat tapahtuvat näissä maissa, se suomalaisten nurmikkojen ruohonleikkuukin tapahtuu Ruotsissa ja Virossa.
Sitten ihmettelette siinä samalla Trumpin ja Putinin toimintaa ja on valtaisa yllätys kun joku toimii kotimaansa eteen häikäilemättömästi. Kun on totuttu että kuten Afrikassa parhaan saldon sai orjista, jotka olivat omia kansalaisia. Se on Suomi tänään, orja valtio ja resurssi muille kansoille omasta tahdostaan.
Ay liikkeen ja SAK orja.
Sitä on, kuten sanot.