MAALISKUUN 23 PÄIVÄNÄ

Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka olen johdattanut sinut ulos Egyptin maalta, orjuuden huoneesta. 2 Moos. 20: 2.

Älköön sinulla olko muita jumalia. Tämä on Herran oma johdanto hänen pyhään lakiinsa. Tässä Herra julistaa kuka hän on, ja millä perusteella hän voi käskeä ja tuomita. Minä olen Herra. Minä Herra, se on pyhän lain iankaikkisen arvon ja iäisesti sitovan voiman perustus. Minä olen Herra, minä olen Jahve, iäisesti oleva, kaikkien olentojen ja kaiken voiman alkulähde.

Mistä on ihminen tullut, hän, jonka on toteltava tätä lakia? Mikä on ihminen? Onhan hän hänen kättensä teko, olento, jonka hän on luonut. Eikö hänellä siis ole valta käskeä. Eikö hänellä ole oikeus rajoittaa ihmisen vapautta ja määrätä hänelle lakeja. Näin sanoo hän meille, ja ajatelkaamme tätä tarkoin.

Syy tottelemattomuuteen ja Jumalan lain halveksumiseen on, ettemme ajattele, kuka Herra on, hän, joka on lain antaja. Emme liioin muista mitä me olemme hänen edessään. Jos me näkisimme ja tuntisimme kuka pyhässä laissa puhuu, niin varmaankin kernaammin riutuisimme ja kuolisimme, kuin rohkenisimme tehdä jotain hänen tahtoansa vastaan.

Emme sano, että meissä olisi voimaa synnin vastustamiseen. Ei, syntiinlankeemuksen jälkeen ei meissä sitä ole. Emme Jumalan käskyn voimalla pysty tekemään mitä tahdomme. Me riutuisimme ja kuolisimme, jos ei Jumala itse armahtaisi ja pelastaisi meitä. Ajattele: hän, joka on luonut taivaan ja maan, hän, joka kaikki tyhjästä teki, hän, joka loi auringon, kuun, tähdet ja maan ja kaikki mitä siinä on, hän, kaikkein korkein, joka loi ihmisen omaksi kuvakseen, lapsekseen ja perillisekseen, hän antaa ihmiselle lain.

Ihminen sai taidon kuulla ja ymmärtää hänen tahtonsa. Kuinka uskaltaisimme vastustaa ja halveksia häntä! Miten suuresti on luontomme turmeltunut, kun emme edes käsitä tätä. Meidän tulisi muistaa, että olemme hänen käsissään. Sekä ajallinen että iankaikkinen menestymisemme riippuu hänestä.

Joka ainoa hengenvetomme, on hänen vallassaan. Ja Jumalalla on lukemattomia keinoja rangaistakseen niitä, jotka häntä vihoittavat. Toiselle hän lähettää pahan äkkikuoleman, toiselle kauhean taudin, mielenvikaisuuden, tahi lyö hän ihmisen sokeudella, niin että ihmisraukka uhkarohkeana syöksyy syntiin ja häpeään.

Luther sanoo: »Jumalalla on kaikkialla pauloja ja satimia niitä varten, jotka hänet hylkäävät, jotta he eivät pääsisi mihinkään häntä pakoon.» Ja hän voi myös syöstä sielumme ja ruumiimme helvettiin. Jos hän ei kuollessa ottaisi sieluraukkaamme turviinsa ja veisi sitä taivaaseen, niin ei se ikänä sinne tulisi. Kuinka uskaltaisimme häntä ylenkatsoa ja uhmailla.

Ajattele, miten sinun kävisi, jos hän ottaisi sinulta pois Pyhän Henkensä ja jättäisi sinut pimeyteen, lihan himojen ja perkeleen valtaan! Olkoot ne sanat silmäimme edessä kokoelämämme ajan.

Nimi Jahve merkitsee iäti oleva, muuttumaton. Tämän nimen kautta Jumala tahtoo meille ilmoittaa, ettei täällä ajassa ainoakaan piirto eikä rahtu hänen laista muutu. Meidän on tarpeellista muistaa, ettei Jumalan pyhän lain perustuksena ole mikään satunnainen Jumalan tahto, vaan hänen oma olemuksensa. Jos joku kysyy minkä takia meidän tulee olla pyhät, sanoo Jumala: »Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä> Ei Hän sano: »sillä minä tahdon niin», vaan hän sanoo: »sillä minä olen pyhä».

Kun siis pyhän lain perustuksena on Jumalan oma olemus, niin ymmärrämme, minkä takia se ei koskaan voi muuttua. Jos se muuttuisi, niin silloinhan olisi Jumala itse muuttunut. Siis se, mitä Jumala laissaan kieltää, ei ole ajassa eikä iankaikkisuudessa luvallista. Epäjumalat, Jumalan nimen turhaan lausuminen, hänen sanansa ylenkatsominen, tahi lähimmäisen halveksuminen, kateus, viha, valhe, ne pysyvät aina syntinä.

Ei niitä voi turmeltuneen luontomme heikkoudenkaan tähden puolustaa, tahi vähäpätöisinä pitää. Ne ovat Jumalalle kauhistus. Sillä Jumalan laki sanoo sen sotivan hänen pyhää mieltänsä vastaan. Eikä hänen mielensä koskaan muutu. Tämän ilmaisee Herra sanoessaan: »Minä olen Jahve.»