Hallitus kääntänyt talouden noussuun!

Hallitus on onnistunut saamaan valtavia investointeja Länsi-Suomeen Saksasta ja talous on lähtenyt nousuun. RKP:n pitkän hallituskauden jälkeen Persut onnistuivat puolessa hallituskaudessa paikkaamaan töppäykset. Työttömyys on myös lähtenyt laskun.

Soini on luonut hyvät yhteydet Ruotsiin ja liitttänyt Suomen tiiviimmin Pohjoismaiseen perheeseen. Ruotsin ulkoministeri Wahlström puhui Soinin kanssa englantia, kieli liittää meidät myös EU:n.

Puolustusministeri Jussi Niinistö taasen on tiivistänyt puolustusyhteistyötä läntee. Sopimuksia on allekirjoitettu. Ruotsin, UK:n ja USA:n kanssa. RKP:n puolustusministerit eivät niitä tehneet.

Pitää muistaa myös, että Astrid Thors nukkui ministeriaikanaan ja kaivoi räkää nenästään eikä solminut palautussopimuksia Afganistanin ja Iraqin kanssa. Hyvä, että RKP viihtyy oppositiossa.
392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kiva provo. Oikeasti Varsinaissuomessa menee lujaa hallituksesta huolimatta.

630.000 työtöntä ja >10 mrd € lisää lainaa & kassankuppausta reilu annos oman edun tavoittelua, nepotismia, juopottelua ja sairaslomia ei ole kehuttava CV.

Äänestä

Ihan asiallinen ja tosi teksti. Tosin en näe Ruotsin yhteistyössä mitään edullista Suomelle, koska tunnetusti riikit aina käyttävät suomalaisia hyväkseen ilman mitään vastapalvelusta. Kaiken huipuksi svekoeliittimme mielestä juuri niin pitää ollakin!?

Äänestä
  • Oikein kirjoitettu. Svekot eivät antaisi suomalaisille työpaikkoja, mutta saksa järjestää, koska siellä työttömyys on hyvin alhaalla.
    Ruotsalaiset vain vievät suomalaisilta toimivat tehtaat itselleen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


32514711 kirjoitti:

Hallitus on onnistunut saamaan valtavia investointeja Länsi-Suomeen Saksasta ja talous on lähtenyt nousuun. RKP:n pitkän hallituskauden jälkeen Persut onnistuivat puolessa hallituskaudessa paikkaamaan töppäykset. Työttömyys on myös lähtenyt laskun.

Soini on luonut hyvät yhteydet Ruotsiin ja liitttänyt Suomen tiiviimmin Pohjoismaiseen perheeseen. Ruotsin ulkoministeri Wahlström puhui Soinin kanssa englantia, kieli liittää meidät myös EU:n.

Puolustusministeri Jussi Niinistö taasen on tiivistänyt puolustusyhteistyötä läntee. Sopimuksia on allekirjoitettu. Ruotsin, UK:n ja USA:n kanssa. RKP:n puolustusministerit eivät niitä tehneet.

Pitää muistaa myös, että Astrid Thors nukkui ministeriaikanaan ja kaivoi räkää nenästään eikä solminut palautussopimuksia Afganistanin ja Iraqin kanssa. Hyvä, että RKP viihtyy oppositiossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu