Miksi neljän ihmisen surmaaminen 9 miljoonan asukkaan Lontoossa nostetaan päiväkausiksi maailman ykkösuutiseksi? Mitä muualla sillä aikaa on tapahtunut? No ainakin USA on pommittanut yli 200 siviiliä hengiltä Mosulissa.
Tyhjänjauhamista 4 kuolonuhrista Lontoossa
WittgensteinLW
24252
4Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Uutisoinnilla halutaan herättää pelkoa tavallisen kansan keskuudessa. Kansaa yritetään taivutella pelon avulla suostumaan poikkeuslakeihin ja muihin vapauden kiristämiskeinoihin. Näin hallitukset saavat enemmän pakkokeinoja oman kansan kuristamiselle ja Orwellilaisen valtakunnan luomiseen.
Brittejä kuoli Sommen hyökkäyksen ensimmäisenä päivänä 1.7.1916 noin 20 000. Siinä olisi ollut aihetta kauhisteluun.
Tässäkin riittää kauhisteltavaa...ovat tosin jo kuolleita.---> http://www.mvlehti.fi/
Hirtehisintä on uutisoida isketyn demokratian ytimeen. Demokratia tulee viimeksi mieleen kuningaskunnan parlamentista, missä on ylä- ja alahuone.
Mahtaakohan noiden kuolleitten omaiset olla samaa mieltä?? Mielelläni aloittajan kaltaisen soisi päätyvän otsikoihin.
Sota on tuotu Eurooppaan, kalifaattia rakennetaan.
Jotain on muuttunut...
tapot ei lopu koskaan enaa,ne vain lisaantyy ja muuttuu. syy on aivan itse aiheutettua paattajien ja muiden virkaloisten takia. nauttikaa nyt tekosianne.
noita "pikku" onnettomuuksia on mahdottomuus ennakoida.
Ja tulee vain kiihtymään, kulttuuri ei muutu.
nyt on Wittgensteinilta jäänyt päälle väärä nimimerkki, koska W on sivistynyt itse asiassa alunperin fyysikko, ei kyse ole 4 kuolemasta vaan että isku tehtiin Euroopan demokraattian ja parlamentarismin pyhättöön röyhkeästi keskelle Lontoota, jos se olisi tehty Chattanooga Choo Choohon tai Jaywick Clacton-on-Sea nurkkakuntiin, ei kiinnostaisi edes salaliittofriikkejä, keskelle demokratiaa, kivenheiton päässä Elizabethin kämpästä Bukkimin Balatsista
Tänään tapetaan Buckinghamin nurkilla. Huomenna kukaties sisätiloissa.
Asioilla on taipumus eskaloitua.
Entäpä sitten, kun asialla ei ole yksittäinen "hullu" vaan 6000 hullua, jotka silkalla massalla vyöryvät palatsiin sopivalla tekosyyllä kiihotettuina, ja tappavat kaikki sisälläolevat monarkit päät irtileikaten.
Siinä ei auta, vaikka poliisit ampuisivat satoja hulluja kadulle. Siinä loppuisivat patruunat ennen kuin hullut. Ja viesti ampumisesta nostaisi tuhansittain hulluja lisää liikekannalle.
Tässä pisteessä ei aivan vielä olla, mutta siihen suuntaan ollaan menossa.
60000 yksittäistapausta.
No tuossa on kuvia Jaywickistä; yksi köyhimmistä alueista saarivaltakunnassa....voi voi..
http://www.dailymail.co.uk/news/article-2303489/East-Jaywick-Life-seaside-deprived-village-England.html
Näinhän se on. Jaywickin kaltaiset paikat ja siellä asuvat ihmiset ovat niitä sijaiskärsijöitä, jotka joutuvat kärsimään, kun uutisoidaan näyttävästi terrori-iskuista. Aina, kun tapahtuu terrori-isku niin suurin hiljainen kosto kanavoituu aina köyhiin ja vaivaisiin. Yhteiskunta tarvitsee syntipukkinsa ja sijaiskärsijänsä. He kurjistuvat lisää kun demokratiaa kavennetaan. Miten helposti kosto kohdistuukaan niihin, joilla ei ole osaa eikö arpaa maailman tapahtumiin. Rasistisia arvoja ei saa päästää leviämään. Diktatuureja ei saa päästää syntymään. Köyhät ja syrjäytyneet ovat silloin aina helppoja potkupalloja. He kun eivät kykene puolustautumaan. Eivät fyysisesti eivätkä sanallisesti. Kun maailmalla tapahtuu terroriteko, niin syylliset löydetään myös Suomesta. Sijaiskärsijät ja syntipukit löydetään joka kerta. Perin kummallista.
Aloittaja voisi harkita Darwinin palkinnon hankkimista.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Darwin-palkinto
Miksi pitäisi kiinnostaa pätkän vertaa jos jossain perslävessä nimeltä Mosul tapettais vaikka 200 000 joka päivä,en ole sinne menossa mutta Lontooseen olen menossa.
No aloittaja osui just asian ytimeen. No että silleen.
Samalla logiiggal sut vois tapaa.
Mitä paskabritit ovat tehneet aikaisemmin? Yhtä miehitystä ja sortoa pitkin maailmaa vain.. Tapettiin siellä ja täällä, ja maat otettiin "yli" just like that...
Kuinkahan monta miljardia ihmishenkeä paskabrittien tileillä onkaan?
Heillä on vieläkin "alus"maitaan, mistä he hyötyvät ja he eivät halua luopua niistä, money talks... timantit, kulta, palvelusväki.....
Ihmiset alkaa vittuuntumaan niistä rasitteista..
Palvelusväki?
mellastaa,vaikutusta ei ole. pommitus ja tuhot jatkuu ikuisuuteen,ne on itse aikoinaan ja nyt tilattu ja siten mm. eurooppa pilattu. nyt herrojen ahneus ja hyvaksikayttö kostautuu ja todella pitkaan kaikkialla,missa vain voi posahtaa.
uhri on jenkki kurt kokrani, tiedotti trump eilen.
lähdemme siitä, että media voi vaihtaa ja paikkaa mistä lukee http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=41793.msg210779#msg210779
Yksi kuollut britti tai amerikkainen: tuhansia palstakilometrejä uutisointia
300 000 kuollut Bangladeshissa: "so what?"
Trump sekoilee ja ajaa USA:ta hyvää vauhtia kohti taloudellista kriisiä. Sen esivaihe on pörssikurssien nousu mutta romahdus häämöttää syksyllä kun viimeistään siinä vaiheessa sijoittajat tietävät ettei kurssien nostattaminen enää toimi.