MITÄ RAAMATTU ENNUSTI TÄSTÄ JO 2000 v.sitten?

789io

MITÄ RAAMATTU ENNUSTI TÄSTÄ JO KAKSITUHATTA VUOTTA SITTEN?

Ilm. 8:10 Ja kolmas enkeli puhalsi pasunaan; niin putosi taivaasta suuri tähti, palava kuin tulisoihtu, ja se putosi virtoihin, kolmanteen osaan niistä, ja vesilähteisiin.



Johannekselle näytettiin ilmestys, joka suurelta osaltaan puhuu ajoista juuri ennen Jeesuksen paluuta. Näin on hyvä myös muistaa Jeesuksen lausumat sanat niistä hetkistä, juuri ennen kuin hän saapuu takaisin:

Lk 21:26 Ja ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä maanpiiriä kohtaa; sillä taivaitten voimat järkkyvät.

Jeesus jonka kautta maailma on luotu, tiesi tarkalleen missä tunnelmissa ihmiskunta tulee olemaan. Tämä kohtaa viittaa ylhäältä tulevaan vaaraan ja kuvaa hyvin sitä pelkoa, kun ihmiset eivät tiedä kuinka tässä käy. Johannes sai Jeesukselta tarkemman selvityksen tästä kauhua tuottavasta asiasta.

Ilmestyskirja:

8:6 Ja ne seitsemän enkeliä, joilla oli ne seitsemän pasunaa, hankkiutuivat puhaltamaan pasunoihin.
8:7 Ja ensimmäinen enkeli puhalsi pasunaan; niin tuli rakeita ja tulta, verellä sekoitettuja, ja ne heitettiin maan päälle; ja kolmas osa maata paloi, ja kolmas osa puita paloi, ja kaikki vihanta ruoho paloi.
8:8 Ja toinen enkeli puhalsi pasunaan; niin heitettiin mereen ikäänkuin suuri, tulena palava vuori; ja kolmas osa merta muuttui vereksi,
8:9 ja kolmas osa luoduista, mitä meressä on ja joissa henki on, kuoli, ja kolmas osa laivoista hukkui.
8:10 Ja kolmas enkeli puhalsi pasunaan; niin putosi taivaasta suuri tähti, palava kuin tulisoihtu, ja se putosi virtoihin, kolmanteen osaan niistä, ja vesilähteisiin.
8:11 Ja tähden nimi oli Koiruoho. Ja kolmas osa vesistä muuttui koiruohoksi, ja paljon ihmisiä kuoli vedestä, koska se oli karvaaksi käynyt.
8:12 Ja neljäs enkeli puhalsi pasunaan; niin kolmas osa auringosta ja kolmas osa kuusta ja kolmas osa tähdistä lyötiin vitsauksella, niin että kolmas osa niistä pimeni ja päivä kolmannelta osaltaan oli valoton, ja niin myös yö.



Voiko tämän tarkempaa kuvausta enään antaa, rakeita ja tulta, mereen tulena palava vuori ks. kuva yllä, tähti palava kuin tulisoihtu. Eli Johanneksen kuvauksen mukaan tässä tulee ensin suuri ja sitten pienempi, sitä ennen tulee aina metoriitin mukana kulkevaa irto jäätä tai kivistöä. Onko sitten niin että syy miksi ensin tulee pientä silppua ja sitten iso jysäys ja huomaa se tulee mereen, niinkuin noissa laskelmissa on laskettukin ja sitten vielä seuraa yksi tulena palava meteoriitti ilmeisesti pienempi joka saastuttaa vesilähteet ja virrat, niin tämä johtuu siitä että ihmiset yrittävät jonkinlaista iskua josta irtoaa sitten kaksi osaa joista toinen, johtuen käytetystä ydinaseesta sitä vastaan saastuttaakin maanpiirin erittäin pahasti. Ainakin tässä on kuvaus täydellisestä meteoriitti iskusta ja sen vaikutuksista, jolloin ihmiskunta tulee kohtaamaan mereen iskeytyneen asteoroidin ja jätti tsunamin, vesilähteet saastuttavan pienemmän osuman ja näitä ennen tulee silppua taivaalta. On mieleenkiitoista että Jeesus puhui:" Lk 21:25 Ja on oleva merkit auringossa ja kuussa ja tähdissä, ja ahdistus kansoilla maan päällä ja epätoivo, kun meri ja aallot pauhaavat." eli tähdistö ja meri sekä aallot, jos miettii millaiset aallot syntyvät tuosta iskeytymisestä mereen niin siinä kyllä meri ja aallot totisesti pauhaavat!



MITÄ ME SANOMME KAIKKEEN TÄHÄN?


Ensinnäkin Jumalan Sana opettaa, että sellainen henkilö on autuas joka lukee ja ottaa vaarin:

Ilm.1:3 Autuas se, joka lukee, ja autuaat ne, jotka kuulevat tämän profetian sanat ja ottavat vaarin siitä, mitä siihen kirjoitettu on; sillä aika on lähellä!

Toisekseen Jeesus käski meitä rohkaistua ja nostaa päämme kun näemme näiden asioiden tapahtuvan:

Luuk 21:28 Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä



Joten epätoivoon ei meidän tarvitse vajota eikä masentua vaan me ymmärrämme että Jeesuksen meidän Herramme tulemus on todellakin oven edessä ja iankaikkinen voima ja ilo ovat käsillä. Siksi Jumalan Sanan lupaukset ovat varmat ja todet, joten me voimme turvallisin mielin sanoa: Jos Jumala on puolellamme kuka voi olla meitä vastaan?
http://www.kotikone.fi/basileus/meteoriitti/meteoriitit.htm



Jeesus on Herra. Amen

2

101

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TUOHON TARVITSEE SANOA AINOSTAAN . . .

      "Ja kun Karitsa avasi seitsemännen sinetin, tuli taivaassa äänettömyys, jota kesti noin puoli hetkeä." - Johanneksen ilmestys 8:1

      . . . että, ennen tuota SEITSEMÄNNEN SINETIN AVAAMISTA . . .

      ---

      MESSIAS TULEE - Jeesus Kristuksen Toinen Tuleminen . . . :)

      SEURAKUNNAN YLÖSOTTO TAPAHTUU ---> TOINEN otetaan . . . TOINEN jätetään.

      eli --- PELASTETTAVAT --- VIISAAT lähtevät . . . TYHMÄT jäävät . . . ;)

      . . . . . . . .

      Siunausta ja Herran rauhaa !

    • YksinkertaisuusTappaa

      Kannattiko harhaiseksi alkaa, IHAN VAAN sen takia, ETTÄ pelkäät(te) Jumalaa & kumpp. VALEINEEN, EpäOikeuksineen? EIKÖ teissä kenessäkään ollut YHTÄÄN miestä, ihmistä, puolustamaan muita avuttomia IHMISIÄ, veljiänne? Omaisia ja lähimmäisiä olemme kaikki IHMISET toisillemme.

      Yksinkertainen FAKTA tohon aloittajan viestiin= TOSIasia on, ETTÄ on HELPPO ENNUSTAA Mitä VAIN ja sitten VAAN alkaa laittamaan sitä Kaikkea alkamaan TOTEEN (!) käymään! Näin JUURI ovat toimineet Jumalat, PääJumalaamme (Jahvea, Jehovaa) myöten, AINAKIN sieltä ASTI, kun itsekin aavistivat päästävänsä itsensä kuin PIRUN irti vielä JOKU päivä. NO sekin tuli tänne JO v. 2005-2006, ja on sieltä ASTI ollut IRTIpäästetty=Jahvet, Jehovat lapsineen kuin ITSE Itsensä IRTIpäästäneet PIRUT! Valtiaiden on HELPPO ennustaa Mitä VAIN, ja sitten alkaa VAAN laittamaan sitä TOTEEN! Yksinkertaista Kaikki, kuten Hekin YRITTÄVÄT, haluavat OLLA!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä muuttaisit

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      99
      1418
    2. Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...

      Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel
      Ikävä
      225
      1377
    3. Pyydän yhteydenottoja kiusatuilta

      Hei, pyydän, että laitat mulle sähköpostia, jos sua on kiusattu palstalla tai jopa tuolla oikeassa elämässä jollakin tav
      Ikävä
      166
      1128
    4. Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?

      Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori
      Tv-sarjat
      31
      1001
    5. Kaipaan mies sun katsetta

      Ootko hylännyt mut?
      Ikävä
      50
      886
    6. Elon Musk jakoi ja julkaisi erittäin järkyttävän raiskausrikostilaston Suomesta.

      https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010944944.html?fbclid=IwY2xjawHowCJleHRuA2FlbQIxMAABHW3j9H5mtzuitMIUEdaZ-5hPybOXgZVj_
      Maailman menoa
      183
      821
    7. Kulkeeko rumuus ja tyhmyys?

      Käsi kädessä?Enkä tarkoita nyt pelkästään ulkoista..jos ihminen ei osaa kuin väännellä naamaansa ja irvistellä sekä saks
      Pyhäjärvi
      8
      815
    8. Joo joo kumpikin on rakastuneita

      Mitäs nyt tehdään vai ollaanko vaan niin kuin ei oltaiskaan
      Ikävä
      64
      806
    9. Kristinuskon arvot käyttöön

      Maailma on niin sekaisin että kristinuskon arvot on otettava köyttöön. Tämän myöntää jo uskottomatkin. Änkyräateisti Ric
      Luterilaisuus
      248
      766
    10. Millainen nainen kaipaa minua ?

      Millainen nainen kaipaa minua ? Kerro nainen sinä se.
      Ikävä
      45
      750
    Aihe