Kokoomus on leikannut lääkäriopiskelijapaikoista koko ajan
Takanan yksityistäminen ja rahastus!
Takanan yksityistäminen ja rahastus!
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kyllä jaksat olla lapsellinen. Kuten tuolla edellä asiallisemmissa avauksissa aiheesta on kerrottu, ettei kai kukaan ole niin lapsellinen että alkaa tästä sotepelleilystä yhtä ainoaa puoluetta syyttelemään, hommahan on petattu jo Holkerin hallituksesta lähtien ja todellisuudessa jo hieman sitä ennenkin, mukana ovat olleet kaikki suuret eduskuntapuolueet apupuolueidensa kanssa.
Ja ne samat puolueet ovat nytkin äänestäjien suosikkeja, myös niiden apupuolueet ovat melko lailla suosiossa, eli sitä saa, mitä äänestää ja sitten taas porataan ja valitetaan huonoa herraonnea kun ensin itse äänestellään ne sinne toistuvasti. Tai jätetään vallan äänestämättä.
Sotessa ei ole ongelmaa, ei ainakaan sellaisia ongelmia, mitä aikaisemmin on ollut. Itse asiassa se on mennyt erinomaisen hyvin, kun ottaa huomioon, että kaksi edellistä hallitusta ei saaneet juuri mitään aikaan yrityksestä huolimatta.
Ainoa, mikä hiertää opposition kengässä on valinnanvapaus. Sekin on vain ideologinen kysymys eikä vapaus huononna kenekään asemaa - päinvastoin. Onkin hupaisaa katsoa, kun oppositio yrittää keksiä toinen toistaan pehmeämpiä uhkia.
Kaikkein noloin on kustannusten nousu. Kustannukset ovat nousseet teollisuusmaissa ihan samalla tavalla riippumatta järjestelmästä ja riippumatta muutoksista järjestelmässä. Meilläkin kulut tulevat nousemaan Soten kanssa tai ilman sitä ihan demografian takia.
Jaksat vaan trollata vailla älyllistä asiaa. Jokaisen tuossa olevan väittämäsi voi kumota melko helpostikin ja aivan asiallisin lähdeviittein, mutta trolliin ei viitsi aikaa tuhlata enempää, joskin muille lukijoille se olisi hyväksi, mutta nuo väittämäsi on kumottu jo moneen kertaan tälläkin palstalla, samoin useilla muilla palstoilla, joten etsivä löytää.
Ilmeisesti ei kuitenkaan voi kumota, muuten olisit tehnyt sen. Ei ole muutkaan kumonneet näitä asioita, vaikka ovat niitä väärinä tai ainakin ikävinä pitäneetkin. Itse asiassa on ihmeellistä ettei kukaan ole löytänyt mitään lukuja väöitteiden kumoamiseksi. Se ei voi johtua ainakaan yrityksen puutteesta :D
Sen sijaan voin todistaa väitteeni lähdeviittein. Mitä, jos verrattaisiin lähteitä?
Mistä aloitetaan?
On muuten aika heikkoa argumentointia väittää, että pystyisin, jos viitsisin koska ne, jotka pystyvät, tekevät.
Hämmästyttävintä tässä sote-uudistuksessa on se että keskusta puolustaa yksityistämistä kritiikittömästi. Sipilä ja Berner toimivat kokoomuksen tahdon mukaan innokkaammin kuin kokoomukselaiset itse. Soinikin on saatu mukaan jollain sopivalla kompromissilla?
Vaikuttaa siltä että ko. ministerit ovat väärässä puolueessa, taksisista syistäkö?
Taidat sekoittaa yksityistämisen ja yhtiöittämisen.
Yhtiöittäminen on järkevää koska silloin palvelun tuottajien voi verrata yhteismitallisesti - myös julkisia keskenään.
Yksityistäminen taas tarkoittaa julkisen laitoksen omistajan vaihtumista yksityiseksi. Kukaan ei ole yksityistämässä mitään julkista laitosta tai ainakaan se ei ole ollut esillä keskusteluissa. Yhtiöittäminen toki tekisi sen helpommaksi, mutta sitä ei ole kukaan esittänyt.