Ensin paheksuttiin, että totta kai Kalliomäki kiirehtii kuolleeksi julistamista, että saisi kasatuksi perintöveroja. Siis epäiltiin valtion moraalia asiassa.
Sitten kun kerrotaan mahdollisuudesta vapauttaa perintöverosta, sitäkin paheksutaan.
Siis mikään ei teille käy. Päättäkää jo, mitä haluatte.
Sitten kun kerrotaan mahdollisuudesta vapauttaa perintöverosta, sitäkin paheksutaan.
Siis mikään ei teille käy. Päättäkää jo, mitä haluatte.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Että rikkaat sukulaisensa olisi saatettava hengiltä Thaimaassa välttyäkseen perintöverolta? Ymmärsinköhän idean nyt ihan varmasti oikein?
Saataisiin vähän nopeutta tähän varainkiertosykliin kun vanhat ihmiset ovat niin itaria senttejään käyttämään.
...ensin väitettiin valtion vain tahtovan perintöveroja, kun kuolleeksijulistamislakien muutoksia harkitaan. Sitten kun kerrotaan ennenkin voimassa olleesta laista - joka siis koskee myös muita kuin Thaimaan matkaajia - perintöverojen helpottamiseksi, ei ole hyvä sekään.
Siis ihan aikuisten oikeasti: verotoimistojen saamassa ohjeessa puhuttiin tässä tapauksessa lähinnä alaikäisten orpojen, ei ökyrikkaiden johtajien, tilanteesta. Ihan varmasti sama laki koskee muitakin alaikäisiä orpoja ja muita, jotka joutuisivat kohtuuttomaan asemaan, jos heille määrättäisiin perintöveroa.
Siis ei tarvitse saattaa sukulaisiaan hengiltä juuri Thaimaassa, että voi saada vapautuksen perintöverosta. Jos sinulla on alaikäisiä lapsia ja sinä ja heidän äitinsä kuolisitte ennen heidän täysi-ikäisiksi tuloaan, heillä olisi samat mahdollisuudet saada vapautus perintöverosta kuin näillä Thaimaan kävijöillä.
annetaan mahdollisuus veron poistaiseen niin miksi siitä pitää olla kateellinen
lapsilla joita tämä koskee ei todellakaan ole mitenkään kadehdittava alku elämälle
koskee hyvin pientä osaa väestöstä
suodaan nyt kadehtimatta heille tämä
koko perintövero on muutenkin arveuttava ja kohtuuton
tuskin siitä meidän aikana eroonkaan päästään
tuota toista ketjua toistaen:
Perintöverosta pitäisi tasa-arvon ja
solidaarisuuden nimissä luopua kokonaan.
Nyt olisi erinomainen tilaisuus.
Jos näin ei käy niin viisas suomalainen
kansa ymmärtää tämän pelkäksi poliittiseksi
peliksi.
takana on ajatus siitä, että varakkaat suomenruotsalaiset (suuri osa Thaimaan matkailijoista) voivat siirtää suuria omaisuuksiaan jälkipolville pienellä verorasituksella (ehdottajahan oli RKP:n ministeri). Tavallinen suomalainen duunari, joka on hiukan saanut jäämään syrjään jo kovin verotetusta palkkatulostaan (ei siis mistään pääomatulosta), hänen jälkeläisensä joutuu kyllä maksamaan perintöveronsa viimeisen päälle. Häikäilemätöntä ja epätasa-arvoista politiikkaa! Muutenkin etoo koko suomalaisuhrien kohtelu ministerivastaanottoineen ja torvisoittoineen, ei ne sentään mitään sankarivainajia olleet!
...näillä suomenruotsalaisilla ökyrikkailla on juurikaan alaikäisiä orpoja.
Ja jos sinä ja vaimosi kuolisitte lastesi ollessa alaikäisiä, heillä olisi yhtäläinen oikeus hakea vapautusta perintöverosta.
Orpolapset ymmärtävät hakea vapautusta perintöverosta? Valtio vapaaehtoisesti luopuu siitä? Valtion avustaja auttaa orpolapsia hakemaan perintöverovapautusta?
No ei kyllä tässä maassa.
...alaikäisille lapsille liene nimetty (tai on pikaisesti nimitettävä) joku edunvalvoja. Hänen asiansa on ottaa selvää tällaisista asioista. Ja juuri siksi niistä pidetään meteliä, että nämä äkkiä edunvalvojiksi joutuneet (usein isovanhemmat tai muut sukulaiset) tajuaisivat käyttää tätä mahdollisuutta hyväksi.
Ja juuri siksi verotoimisto sai ohjeet, että näiden orpolasten kohtelu olisi yhdenmukaista eikä olisi kiinni siitä, pitääkö joku edunvalvoja pitää kiinni lapsen vai verottajan oikeuksista.
HÄVIÄVÄN pieni mahdollisuus saada myöntävä päätös!Minulta meni aikanaan ensin vanhemmat ja sitten koti kaikkien verojen ja huijausten jälkeen.Jouduin kasvattikotiin mistä ei juuri pesämunaa elämään herunut.
Olen siis katkera, mutta siltikin tuo verovapautus on älytön asia!!!
...jos juuri sinusta tuntuu tuolta. Olit muuten ensimmäinen, joka kertoi faktaa omasta kokemuksestaan.
Perintöverohan on jo lähtökohdiltaan epäoikeudenmukainen vero, koska sillä verotetaan uudestaan jo kertaalleen verotetun tulon säästöä.
Eli jos ihmien on säästäväinen, siitä rangaistaan, jos elää kuin ellun kana, yhteiskunta kyllä pitää huolen.
Oma ongelmansa tässä kaksinkertaisessa verottamisessa on maksajan kohdalla juuri siinä, että valtio lähettää laskun perinöstä tilanteessa, jossa muutenkin on toimeentulovaikeuksia ja murhetta. Tilanteessa, jossa vaikkapa lapset menettävät vanhempansa tai vaimo miehensä. Ei muuta kuin asunto myyntiin ja vuokralle tai vanhainkotiin toisten nurkkiin.
Kaikki perinnöt on sosialisoitava valtiolle kokonaisuudessaan että kansalaisten tasa-arvoisuus säilyy!
Yhteiskunnan porvarillistuminen on estettävä rajoittamalla yksityisomistuksessa olevan omaisuuden määrää!
Rahattomat orvot ovat työväen erityisessä suojeluksessa ja vallankumousliikkeen sankareita!!!
Perintö ja lahjavero on ihan oikeudenmukainen verottaa varoja jotka joku saa ilman omaa ansiotaan.
On omaa tyhmyttään jos joku ei halua hoitaa omia asioitaan kuntoon, vaan haluaa että sossu hoitaa ne kuoleman jälkeen.
Perintöveroon voi helposti varautua ja järjestää seuraavilla tavoilla:
-henkivakuutus, verovapaata 35.000euro/lähiomainen
- keskinäinen hallintaoikeustestamentti pienentää verorasitusta ja selkeyttää pesän hallinnan
- menemällä naimisiin. Avoparit eivät peri toisiaan ilman testamenttia.
Kaikki järjestelyt on helppo hoitaa eläessään eikä se vaadi mitään suurta ylitsepääsemätöntä ponnistelua, kyse on vain siitä haluaako ajatella omaisiaan, varsinkin kun tietää ettei hautaan saa mitään mukaan.
että täällä on joku selväjärkinenkin, näiden älyttömien kitisijöiden ja spekuloijien joukossa.
Löytyyhän perintöveron täydelliseen välttämiseen konsteja. Kaikki tehokkaimmat ovat vain laittomia.
Rajalailliset konstit kuten ulkomaiset säätiöt ja yritykset kelpaavat etupäässä vain rahan jättämiseen.
Esim kuvio jossa omaisuus lahjoitetaan eläessä saarivaltiossa sijaitsevalle säätiölle. Samaan aikaan perilliset perustavat saarivaltioon joko yhden yhteisyrityksen tai lähinnä jokainen omansa. Kuollessa säätiön omaisuus jaetaan yritysten kesken, saarivaltion laki tietenkin takaa tällaisen tekemisen veroitta.
Ulkomaisen yrityksen tulo ei ole verotettavaa tuloa suomalaisille omistajille. Säätiön jako yrityksille ei näy Suomen verottajalle. Omaisuus on nyt veroitta (vaan ei kuluitta) perillisten hallinnassa.
Veroa menee jos yritys maksaa suomalaiselle omistajalle tuloja tai osinkoa. Mutta niinhän ei ole pakko tehdä.
Tästä samasta monimutkaisesta järjestelystä se perinteinen laiton konsti, omaisuus rahaksi ja patjan alle, kuollessa ohje perillisille käydä hakemassa rahat patjan alta ja jakamaan keskenään, "pesä on varaton".
Patjan alusessakin on vaan riskinsä, siellä voi käydä joku muukin. Ja jos jemma on jossain muualla, voi perilliselle tulla kiusaus käydä siellä jo ennen perinnön aikaa.
Perintö on sellainen asia, että siinä tulee ihmisten raadollisuus ja epäluotettavuus pahimmillaan ilmi.
Kiitos palautteesta.
Onkos "keturi tuttu?"
Sinä oletkin yksi niistä harvoista, jotka esittävät jotain faktatietoa pelkän nyrkkienheilutuksen sijasta. :)
Ja moniko käsittää, että avoleskelle ei jää edes asumisoikeutta yhteiseen asuntoon, jos ei ole testamenttia. Siinä saattavat avokin sisarukset (tai avoparin yhteiset aikuiset lapset) tulla sanomaan, että myypäs asunto ja anna puolet rahoista meille.
Eikö ole lohdullista, että valtio lähettää osanottonsa surutaloon, vaikkapa vain perintöverolaskun muodossa. Sehän osoittaa kuinka kallis vainaja valtiolle oli ja on, kuin myös jälkeenjääville.
Vainaja voi ennakkoon tekemillään päätöksillä vaikuttaa mihin asemaan hänen rakkaimpansa jäävät.
Jos hän on oikesti välittänyt omaisistaan, niin hän on hoitanut asiat siten, ettei perillisten talous kaadu.
Jos on ajatellut vain itseään, niin jättänyt heidät oman onnensa nojaan tinkimällä muutaman kymppin/vuosi. Pitäisikö siis sosiaalitätien tulla apuun jos joku on NIIN TYHMÄ??
Kunpa tietäisikin kuolemansa hetken, vaan kun se voi tulla nuorenakin eteen. - Eipä siihen monikaan ole vielä valmis. Kuvittelee vielä elävänsä kolmenkympin jälkeenkin.
...hoidettiin paperiasiat kuntoon jo naimisiin mennessä, eikä meillä silloin ollut edes lapsia. Testamentti tehtiin sanakääntein "jos meille ei jää rintaperillisiä" ja "mahdolliset rintaperilliset blaa blaa blaa".
Ja henkivakuutuksenhan voi ottaa ennen kuin on yhtään lasta. Jos pistää edunsaajaksi "omaiset", se kattaa myös mahdollisesti tulevat lapset. Ja voihan sen vakuutusturvan tarkistaa mahd lasten synnyttyä.
Eikös joillakin pankeillakin ole mahdollista ottaa vakuutusturva lainoja varten?
Eli jos perintöä tulee vaikka 100000 euroa, niin vero 5%. Jos 200000 euroa, niin perintövero 40%. (100000 ylimenevältä osalta)
Ihan yhtä oikeutettua kuin tuloveron kanssa. (tai yhtä sairasta)
Noinko se toimii? Onko tuollainen todella mahdollista?
Juttuhan on niin, että ihmisiä on noin karkeasti tyypitellen kahta lajia, muurahaiset ja heinäsirkat. Jälkimmäiset mieluummin "laulais ja joisi", mutta se ei ole mahdollista, jos muurahaiset eivät sitä kustanna. Siihen he tarvitsevat muurahaisia ja perintöveroa.
Hoitamalla asiat kuntoon ajoissa.
Onko tässä maassa mitään lakia?
riippuen siitä, että ovatko sosialidemokraatit hallituksessa vai ei. Jollei kerralla mene läpi, niin pistetään uusiksi aina parin vuoden välein, kunnes miellyttää. Sittenhän onkin taas aikaa oppositiossa alkaa räksyttämään jonninjoutavista omintakeisista aikaansaannoksista porvaripuolueita. Suurimpia riistäjiä verotuksen ja työllistämisen osalta ovat juuri sosialidemokraatit ja varsinkin heidän jäsenkirjansa omaavat pyrkyrit ja omien etujensa tavoittelijat. Tämä on fakta, joka koskettaa meitä jokaista, mutta jolle vain harva avaa silmänsä.
Porvarithan tätä keskustelun aiheena olevaa verohelpotusta ehdottaa... koska eihän ne mitään köyhiä oo jotka thaimaassa reissaa NUIJA!
...käsityksen, että vain köyhät joutuvat maksamaan perintöveroa eivätkä rikkaat sentin latia.
Fakta: jos saat perintöä vaikkapa 3000 euroa, et maksa siitä lainkaan perintöveroa - jos saat 50.000 euroa, maksat siitä 5735 euroa ja mahd. ylimenevästä osasta 16%.
ovat todistetusti suurimpia porvareita mitä tästä maasta löytyy. Lue hieman aiempia mielipiteitä aiheesta käydystä keskustelusta. Kokoomushan voisikin aivan hyvin alkaa entistä enemmän esiintymään julkisestikin vasemmistolaisena puolueena, koska siellä on mittava aukko tällä hetkellä. Vai?
Eihän rikkaiden tarvitse maksaa perintöveroa elleivät halua, heillä kun on mahdollisuudet asioiden "järjestelemiseen".
ettei vaan tulis aivovuotoa pois Suomesta
Aivoton perustelu :)