Hyvä ohjelma, silti myös vähän kritiikkiä.

Olen katsonut Voicea joka vuosi, vaikka formaatti onkin tuontitavarana teennäinen Suomeen.

Ensin vähän kritiikkiä. Tässäkin ohjelmassa opetetaan yleisöä käyttäytymään huonosti, huutamaan kuin päiväkotilapset "aaaa uuuu ouououoou" sen sijaan, että osoittaisi suosiotaan sivistyneesti taputtamalla ja vasta esityksen päätteeksi eikä päälle. Lisäksi tuontitavaraa on yliampuva show meininki kuulutuksissa sekä hypetyksessä "mieletöntä, mahtavaa, huikeaa" ja pakkobilemeininki. Tuontitavaraa on myös yritys opettaa suomalaisia itsekeskeisiksi, MINÄ MINÄ MINÄ, MINÄ tulen ja näytän, mikä tarttuu etenkin nuoriin esiintyjiin, he puhuvat enemmän siitä, mitä he ovat, miten he näyttävät kaikille ja kuinka MINÄ olen tehnyt valtavasti töitä.

Tuomaritkin sortuvat osittain tähän taitojen mittelöön ja sen arviointiin. Pääsee unohtumaan, että esiintyvän artistin tärkein tehtävä ei ole esitellä kuinka taitava hän on ja millainen persoona HÄN on, vaan palvella yleisöä, välittää ja tuottaa yleisölle suuria tunnekokemuksia, viedä heidät toisiin maailmoihin, irti arjesta. Onneksi Suomen kansaa ei ole vielä pilattu pinnallisuudella kovasta yrityksestä huolimatta, vaan olemme syvästi tunteva, slaavilaiseen laajaan tunneskaalaan leimautuva kansa, johon uppoaa Badding tai omaleimainen melodinen metallimusiikkimme. Niinpä kansa näytti jälleen "kaikurannat" ensimmäisessä live esityksessä ja äänesti A.J:n jatkoon, vaikka tuomarit kuinka ylistivät kilpakumppaneiden taitoa kieuttaa ääntään ja tehdä sillä monenlaisia temppuja. A.J Keskinen tuli, jätti itsensä esityksensä taka-alalle, upposi Tähkän vahvaan sanomaan ja vei yleisön mukanaan laulun tunteeseen. Vielä takahuoneessakaan hän ei halunnut keskustella itsestään, vaan huokui aitoa rauhallista itsevarmuutta.

Sanoin aikoinaan, että Jesse Kaikurannasta tulee tähti, pärjää hän miten tahansa kilpailussa. Näin tulee myös tapahtumaan A.J Keskiselle. Tällä hetkellä hän on ainoa mieleen jäävä kilpailija koko laulaja katraasta.

Todellisen artistin erottaa siitä, että hän ymmärtää olevansa yleisön palvelija, hänellä on karismaa, joka ei riipu "itsevarmuudesta", sitä voi olla tai ei ole, sillä ei ole väliä (Badding). Omien taitojensa esittelyllä ja itsensä esille tuomisella ei pärjää ainakaan Suomessa, olipa kuinka taitava tahansa. Yleisö kaipaa suuria tunteita ja haluaa päästä niistä osalliseksi. Jos haluamme ihailla sitä, miten taitava joku on tekemisessään, menemme sirkukseen.
2439
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Äläs nyt, kun juurikin olen ihmetellyt että minne Kaikuranta on hävinnyt!!? Ei ole ollut hittiä muutamaan vuoteen, ei juurikaan näy tv:ssä ja jos kiertää esiintymässä, niin ei ainakaan meilläpäin....

Äänestä

seuraavat ohjelmat:
Heikki Paasonen Show
Jetro ruustetin kaikki ohjelmat
Huutokauppa-keisari ja keisarinna
Roope Salminen Show
Ville Haapasalon kaikki ohjelmat ja mainos UPONOR JA LEGENDA
TTK
TUIJA TÄHTIEN KANSSA
Kaikki kokkiohjelmat
Tilalle ostetaan Formula-paketti nähdään kun Valtteri Bottas voittaa maailmanmestaruuden F1

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Voevoevoece kirjoitti:

Olen katsonut Voicea joka vuosi, vaikka formaatti onkin tuontitavarana teennäinen Suomeen.

Ensin vähän kritiikkiä. Tässäkin ohjelmassa opetetaan yleisöä käyttäytymään huonosti, huutamaan kuin päiväkotilapset "aaaa uuuu ouououoou" sen sijaan, että osoittaisi suosiotaan sivistyneesti taputtamalla ja vasta esityksen päätteeksi eikä päälle. Lisäksi tuontitavaraa on yliampuva show meininki kuulutuksissa sekä hypetyksessä "mieletöntä, mahtavaa, huikeaa" ja pakkobilemeininki. Tuontitavaraa on myös yritys opettaa suomalaisia itsekeskeisiksi, MINÄ MINÄ MINÄ, MINÄ tulen ja näytän, mikä tarttuu etenkin nuoriin esiintyjiin, he puhuvat enemmän siitä, mitä he ovat, miten he näyttävät kaikille ja kuinka MINÄ olen tehnyt valtavasti töitä.

Tuomaritkin sortuvat osittain tähän taitojen mittelöön ja sen arviointiin. Pääsee unohtumaan, että esiintyvän artistin tärkein tehtävä ei ole esitellä kuinka taitava hän on ja millainen persoona HÄN on, vaan palvella yleisöä, välittää ja tuottaa yleisölle suuria tunnekokemuksia, viedä heidät toisiin maailmoihin, irti arjesta. Onneksi Suomen kansaa ei ole vielä pilattu pinnallisuudella kovasta yrityksestä huolimatta, vaan olemme syvästi tunteva, slaavilaiseen laajaan tunneskaalaan leimautuva kansa, johon uppoaa Badding tai omaleimainen melodinen metallimusiikkimme. Niinpä kansa näytti jälleen "kaikurannat" ensimmäisessä live esityksessä ja äänesti A.J:n jatkoon, vaikka tuomarit kuinka ylistivät kilpakumppaneiden taitoa kieuttaa ääntään ja tehdä sillä monenlaisia temppuja. A.J Keskinen tuli, jätti itsensä esityksensä taka-alalle, upposi Tähkän vahvaan sanomaan ja vei yleisön mukanaan laulun tunteeseen. Vielä takahuoneessakaan hän ei halunnut keskustella itsestään, vaan huokui aitoa rauhallista itsevarmuutta.

Sanoin aikoinaan, että Jesse Kaikurannasta tulee tähti, pärjää hän miten tahansa kilpailussa. Näin tulee myös tapahtumaan A.J Keskiselle. Tällä hetkellä hän on ainoa mieleen jäävä kilpailija koko laulaja katraasta.

Todellisen artistin erottaa siitä, että hän ymmärtää olevansa yleisön palvelija, hänellä on karismaa, joka ei riipu "itsevarmuudesta", sitä voi olla tai ei ole, sillä ei ole väliä (Badding). Omien taitojensa esittelyllä ja itsensä esille tuomisella ei pärjää ainakaan Suomessa, olipa kuinka taitava tahansa. Yleisö kaipaa suuria tunteita ja haluaa päästä niistä osalliseksi. Jos haluamme ihailla sitä, miten taitava joku on tekemisessään, menemme sirkukseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu