Talousnobelisti ylisti Trumpia!

Talousnobelisti Holström sanoi sen mitä valtamedia jättää viimeiseen saakka kertomatta.Trumpin toimet on saaneet maailmantalouden nousuun!Eipäs aiheesta paljon näy juttua!Hyvä Trump!
18277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Ei ole vihervasurien agendan mukaista kehua TRUMPPIA!
Suomen vihervasurimedia on täydellisesti entisen hörökorvamuslimin kiimoissa, ei ainoatakaan päivää ettei jotain negatiivista kerrottavaa iltapaskoissa ja ylen valhemedioissa!

Äänestä

Talouskin kukoistaa, kun Kenian nokikepistä päästiin eroon.

Äänestä

Trump on kaikkea sitä mitä taantumuksellinen suvakismi ei edusta. Suunta on vain parempaan vaikka välillä tuleekin takaiskuja.

Äänestä

Vihreät pöhelöt eivät tiedä kuinka paljon trumppi saa aikaan. Onneksi Suomella on oma Nobelisti kertomaan miten talouskasvu saadaan aikaan.

Äänestä

Maailman talous on noussut väärillä perusteilla. Olisi pitänyt kuristaa taloutta päästärajoituksia kiristämällä ja älyvapaalla päästökaupalla. Amerikassa tai Kiinassa ei päästöoikeuksia myydä, koska se aiheuttaa teollisuuden katoamisen kilpaileviin maihin. Silti Trumpin talouspolitiikka hieman huvittaa. Clean, clean coal, taitaa olla ainoa maa Yhdysvallat, joissa hiili on puhdasta. Kiinassakin kaupungit tukehtuvat saastaan hiilen takia. Toivottavasti Trump tulee pian Suomeen käymään, niin Helsingin vihreät homot saavat vihdoin asiallista informaatiota kilpailukyvyn kohottamisesta.

Äänestä

Liberaalit ne elää vieläkin höntsä unelmassaan että trump saa potkut alta viikossa eivät ole siitä vielä toipuneet.

Äänestä

Muuttakaa Venäjälle ta Yhdysvaltoihin,kun putinin juoksupoikaa noin ihailette.

Äänestä

Kyllä tulee kalliiksi tämä smurffi maansa veronmaksajille. Pataljoonan verran turvamiehiäkin täytyy olla suojelemassa, ettei satu kompastumaan isoon egoonsa "hänisosuuriherra".

Äänestä

..suomessa amerikan presidentti on aina huono , hullu jne. hölmö. Kuka muistaa enää, kun Reagan vaan nukkuu ja on " näyttelijä", viimeksi mainittu tuli kuin sylkäisynä. Itse olen aina arvostanut taitelijoita joita näyttelijät ovat mutta, vasemmistolainen aina ajattelee sopivasti...

Äänestä

Niinpä. Hulluhan se on, eikä se muuksi muutu. Kunhan maa ei sekoaisi enempää.

Äänestä

Onkos talouden koheneminen hyvä merkki? Miten se on mahdollista kun suomen median mukaan lähes koko maailma ja omatkin vihaa sitä trumppia kun se on kuulemma lähinnä pelle?
Jos pelle saa aikaan tuollaista pörssi nousua niin miksi helevatassa meillä on eduskunta?

Äänestä

Sanotaanko, että rumppi vois kusta pakkasella vaikka housuunsa. Hetken tuntuu hyvältä, mutta.....

Äänestä

Sipilällä ihan oma Himanen, käykä jykät?

Äänestä

Toisin kuin suomalaistollot, Trump antaa dollarin devalvoitua. Meillä on sipilä sisäistä devalvaatiota ja Orpo fiskaalista devalvaatiota ajamassa. Työuria ollaan pidentämässä loppupäästä, koska se ei koske kepuleita, niin lopputulos on katastrofi pitkässä juoksussa.

Äänestä

Nobel-voittaja Holmström: Sote on valtava sotku – Obamacare varoitus Suomelle

Äänestä
  • Mies on yhtä terävä kuin Jyrkin Himanen

    Äänestä

Eduskunnan puhemies Maria Lohela (ps) oli kutsunut Holmströmin juhlatilaisuuteen, joka pidettiin Holmströmille myönnetyn Nobel-palkinnon kunniaksi.

Äänestä

Nobelisti on lähinnä eliitin juoksupoika ja ajatusten jatke. Siitä häntä palkitaan aivan kuin Kataloista hyvällä viralla,heh

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


nnb6788 kirjoitti:

Talousnobelisti Holström sanoi sen mitä valtamedia jättää viimeiseen saakka kertomatta.Trumpin toimet on saaneet maailmantalouden nousuun!Eipäs aiheesta paljon näy juttua!Hyvä Trump!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu