Kulkijan ateria

Aikoinaan Pohjanmaalla mies poikkesi taloon ja pyysi saada syötävää, kun oli kävellyt pitkän taipaleen ja heikotti. Hänelle tarjottiinkin iso vadillinen puuroa, jonka mies söi hyvällä halulla, ja tarjosi päätteeksi maksua ruoasta.

- Ei se mitää maksa, tokaisi isäntä - meirän syytinkimuori on sillä tavannu hautoa tuota kipiää lonkkaansa.
6160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ennen yhteiskuntia rakkaus olikin lämpöisempää.

Äänestä

Kaksi juoppoa kulki tietä pitkin ja toinen huomasi ison läjän oksennusta
keskellä tietä.
Toinen kysyi
-pannanko puoliksi?
-ei panna , saat syödä kaikki
vastasi toinen.
Juoppo kaapi tarkkaan jo jäätymään päässeen oksennuksen
ja nieli viimeiseen makkarapalaan asti koko läjän.

Vähän ajan kuluttua oksennuksen syöneellä alkoi tehdä pahaa
ja hän oksensi koko läjän takaisin tielle.

Nyt innostui ensin syömästä kieltäytynyt ja lappoi tyytyväisenä läjän suihinsa.

-No miksi nyt kelpaa kun ei äsken kelvannut?
kysyi ensimmäisenä syönyt

-En tykkää syödä ruokaa kylmänä
vastasi toinen.

1Äänestä

Ei ollut ennen kulkijalle Suomessa ateriaa tarjolla, nälkään sai kuolla. Jos teki töitä ruokansa eteen (jos niitä oli) sai jotain suuhunsa.
Mutta eipä ollut kulkijoilla mustaa suojaväriä, joka takaa aterian joka talosta nykyään, olivat suomalaisia. Sen saa, vaikka ryöstäisi ja raiskaisi.
Lukekaa Haanpäätä, perkele.

1Äänestä

Oli niitä ennen, kulkumiehiä.
Joskus tuli taloon ja pyysi saada ruokaa. Sanottiin että kyllä se käy, mutta kun ei ole valmiina niin laitetaan ja pian on.
Että jos vieras menisi vaikka pilkkomaan hellapuita sitä odottaessa.
Niin sanoo kulkumies: "Johan minä kuolen nälkään siihen mennessä".
Ja lähtee talsimaan eteenpäin ennemmin kuin suostuu tekemään mitään ruokansa eteen.

Äänestä
  • Asiasta kolomanteen. Vanhaan aikaan isännät olivat usein viikkokausia savotalla puita kaatamassa, ja jos sillä aikaa taloon tuli tällainen kulkumies niin se sai ruuan lisäksi myös panna. Se oli siihen aikaan ihan normaalia toimintaa, yleisesti tiedossa eikä sitä minään erikoisena asiana pidetty, että emäntä antoi lämpimän leivän lisäksi myös lämmintä vittua. Paljon näiden kulkumiesten siittämiä mukuloita jäi isäntien elätettäväksi.

    Äänestä

Härre gud!
Vi är svenska talande bättre folk

Äänestä

Kommentoi aloitusta


voi.jukeli kirjoitti:

Aikoinaan Pohjanmaalla mies poikkesi taloon ja pyysi saada syötävää, kun oli kävellyt pitkän taipaleen ja heikotti. Hänelle tarjottiinkin iso vadillinen puuroa, jonka mies söi hyvällä halulla, ja tarjosi päätteeksi maksua ruoasta.

- Ei se mitää maksa, tokaisi isäntä - meirän syytinkimuori on sillä tavannu hautoa tuota kipiää lonkkaansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu