Operaatio Barbarossa

K: Mitkä demokraattiset valtiot osallistuivat Operaatio Barbarossaan Natsi-Saksan rinnalla 1941?
V: Eivät mitkään. Suomessakin oli osan puolueista toiminta kielletty. Ja osa oppositiosta istui vankilassa.

Suomen 100 v. itsenäisyyspäivää vietetään tänä vuonna 2017.
Demokraattisena valtiona Suomi on ollut paljon vähemmän aikaa.
Pois pitää lukea 30-40-luku ja YYA- sopimuksen aika, sekä EU: hun kuulumisen aika.
655
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kyllä, tilanne on aika ongelmallinen, eihän yleisessä tietoisuudessa ole edes Suomen roolia operaatio Barbarossaan?

Äänestä
  • On tiedossa.
    Suomi oli saanut ennen välirauhan sopimista Saksalta lupauksen, että jos teette rauhan nyt, saatte seuraavassa sodassa kaiken korkoineen takaisin.
    Suomi olisi kestänyt talvisotaa enää vain 2 tai 3 viikkoa. Ranskassa laivattiin tuolloin jo 30 000 miehen joukko-osastoa Suomen tueksi ja Britanniasta oli lähdössä laivue Blenheim-pommikoneita Suomen rintamalle.
    Talvisodan "ihme" oli se, että Stalin säikähti joutuvansa taistelemaan ranskalaisia ja brittejä vastaan.
    Stalin suostui rauhaan, koska Suomi voidaan liittää Neuvostoliittoon myöhemminkin.

    Äänestä

  • Ei Suomi saanut mitään sitovaa lupausta eikä ainakaan sellaista, joka olisi mitenkään ohjannut päätöksentekoa! Hullua se olisikin ollut, sillä Saksa ITSE päätti operaatio Barbarossasta VASTA kesällä 1940 eli Talvisodan päättymisen jälkeen!

    Suomessa oli vuosina 1917-1945 kielletty VAIN kommunistinen puolue, joka siksi harjoitti maanalaista toimintaa Neuvostoliitosta käsin. Muut puolueet toimivat ja esim. SDP:llä oli tuolloin HUOMATTAVASTI suurempi kannatus kuin nykyään ja yli 85 edustajapaikkaa Eduskunnassa! Oppositio ei istunut vankilassa vaan siellä istui vain kourallinen Neuvostoliitosta maahan solutettuja kommunistiagentteja! Eduskunnassa oppositio oli toiminnassa kaiken aikaa!

    Sodan jälkeen 1945 kommunistinen puolue vapautui, mutta vastaavasti kielletiin sitten muita puolueita!

    "Demokraattisena valtiona Suomi on ollut paljon vähemmän aikaa.
    Pois pitää lukea 30-40-luku ja YYA- sopimuksen aika, sekä EU: hun kuulumisen aika."

    EI PIDÄ! Yleisesti ottaen Suomi on kaikkina aikoina ollut varsin demokraattinen valtio, jossa on pidetty aina rehellisiä vaaleja! Jos demokratia-tilannetta vertasaa itä-blokin maihin niin ero oli kaikkina aikoina huima!

    Äänestä

Näitä riittää, siis spekulaatioita pilvin pimein, ainut järkevä spekulaatio olisi ollut diplomatia?
Meillä olisisi nyt suuria alueita neuvotteluteitse tarjotuista vaihto'alueista', jotka on menetetty?
Opiksi tulevalle diplomatialle?

Äänestä
  • Päinvastoin! Suostumalla "vaihtoalueisiin" maamme olisi miehitetty kokonaan jo vuonna 1940 ja edessä olisi ollut Viron kohtalo!

    Äänestä

  • "ainut järkevä spekulaatio olisi ollut diplomatia?"

    Järkevä diplomatia Stalinin kanssa? Baltian maat sitä harjoittivat ja kuinkas kävi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tauno_of_Sweden kirjoitti:

K: Mitkä demokraattiset valtiot osallistuivat Operaatio Barbarossaan Natsi-Saksan rinnalla 1941?
V: Eivät mitkään. Suomessakin oli osan puolueista toiminta kielletty. Ja osa oppositiosta istui vankilassa.

Suomen 100 v. itsenäisyyspäivää vietetään tänä vuonna 2017.
Demokraattisena valtiona Suomi on ollut paljon vähemmän aikaa.
Pois pitää lukea 30-40-luku ja YYA- sopimuksen aika, sekä EU: hun kuulumisen aika.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu