Pyhäjärvi on yksi näistä kunnista, joiden infraomaisuus ja omistus ovat kiinnostavia kohteita tälle uudelle rahoitusyhtiölle. Väitän, että mm. valokuituyhtiö PyhäNet menee sukkana ahmatin syliin, samoin tuulivoima ym hömppähuuman innostamat rakennelmat.
Keskusta tulee olemaan pahin "ulkoistaja ja yhtiöittäjä", ja se on varma, teot ovat todistaneet suunnan ja verkostotaustavoimilla on 100% tietämys lobbaukseen herkistä henkilöistä.
”Tämä erottaa meidät muista sijoittajista. Tämä sopii infrastruktuuriin, jolla pitääkin olla pitkäjänteinen omistaja”, Rajakaski sanoo.
Infranode lähtee siitä, että Suomen kunnilla on pysyvä haaste löytää rahoitusta infrastruktuurin ylläpitoon ja kehittämiseen. Tosiasia on, että julkinen sektori ei pysty yksin toteuttamaan kaikkia infrastruktuurin ylläpitämiseen vaadittavia investointeja, sillä pitkäjänteisen ja luotettavan rahoituksen löytäminen on yhä vaikeampaa.
Infranode on kiinnostunut monenlaisesta infrastruktuurista, kuten liikenne, sosiaalinen infrastruktuuri, valokuituverkot, uusiutuva energia, sähköverkot, kaukolämpö ja vesihuolto. Yhtiöllä on tällä hetkellä sijoitettavana 350 miljoonaa euroa ja sen taustalla ovat vakaat sijoittajat: Folksam, eläkeyhtiö, KPA, Euroopan Investointipankki, IMAS Foundation-säätiö.
Euroopan Investointipankki ja Folksam tulivat mukaan noin kuukausi sitten. IMAS oli ensimmäinen sijoittaja."
http://www.kauppalehti.fi/uutiset/kuntasektorin-infraomaisuus-kiinnostaa-paaomasijoittajaa/urDcJQwU?ref=ampparit:7f13&ext=ampparit

Vastaukset 4
Vanhimmat
"Kaupungille positiiviset uutiset ovat ilon aihe, mutta tarkoittavat myös haasteita.
– Pelkät työpaikat eivät tuo elinvoimaa. Tarvitaan muutakin. Meidän tapauksessa muun muassa parempia liikenneyhteyksiä. "
http://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005140560.html
Pyhäjärven kuntapäättäjät ovat tehneet hartiavoimin töitä, että liikenneyhteydet meiltä ja muualta olisivat yhden kortin varassa..lentokentän?
Lentokentän kehittämistä on edelleen tuettava, muuten ei pääse napamiehet paikkakunnan asioita hoitamaan eikä saada Lagunaa!
Aivan, se on tulevan vaalikauden tärkein tavoite liikemiesten liikenteen kannalta ja lobbarien solmukohdan logistiikan suhteen, uudistaa lentokentän peltiterminaali ja jumbojetin kiitorata. Kunnostus reunoilta saakka, risut pois ja ilmakuopat täyteen.
Vastustan kaikkinaista kehittämistä ja eteenpäin menoa.
Risukot saa kasvaa, luontoarvot kunniaan. Mitä siitä tulisi jos kaikki muuttuisi. Edellisessä kirjoituksessa myös selkeä muotovirhe. Kunnostus sanaa ennen tulee olla Reunoilta saakka. Tästä valitus heti!