Älkää Uskoko ENÄÄ VALEITA

AmpukaaJOtaivaalle

Älkää uskoko ENÄÄ Valeita, eli siis myöskään Mitään Hyvää Jumalista. SIllä He vain huoraavat, VALEHTELEVAT ja petturoivat AIVAN meidät kaikki. Esim. Etelä-Suomessa on nyt nähty, etenkin pääkaupungissamme, mitä Kaikkea Herrat Jumalat täällä haluavat oikein alapäästänsä asti päästää ilmoille, irti! Nyt olen nähnyt pelkästään tosi huolestuneita ihmisiä, jotka pelkäävät, kuten me kaikki, JUmalien VALEpaskaValtaa, JOLLA saavat syyttömän esitettyä kuin suurin, etsityin epäilty (vähintään) ja rikollinen. Vääntävät VALETTA totuudesta ja Totuutta Valeista, EpäTosiasioista.

Älkää silti, ihmiset hyvät, luovuttako, ÄLKÄÄ huoliko ENÄÄ mitään VALEITA Noiista Jumalistakaan, Valtiaista kenestäkään EIKÄ Heidän lapsistaan Nekin tunnistaa siitä, ETTÄ ovat ensinnäkin Jättikokoisia (siis paljon isompia kuin ihminen, aikuinenkaan) ja OVAT AINA ton VALEEN ja sen levittämisen puolella, ton halpamaisen levittämisen puolella. kerran kun ovat niitä pahimpia olleet, SITÄ haluavat täällä myös tulevaisuudessakin täällä noin VAAN kaataa, aikaansaada. Mitä pahempia VALEITA (He kukaan ovat) sen pahempia kohtaloita saavat AINA vaan ihmisille, asiaankuulumattomillekin VARSINKIN. Sen pahempaa ja kauheampaa ovat Heidän jälkensä, JOITA jättävät jälkeensä tähän maailmaan ja lähi-Universumiimme. EIVÄTKÄ KOSKAAN ajoissa korjaa mITÄÄN, VAAN ne olevinaan mukamas vahinkonsakin jÄÄVÄT tahalleen AINA aikaansaamaan, ja AINA samalle alueelle. Nytkin OVAT taas herrat Jumalat lapsineen PITKÄÄN, kauan saaneet akiken VALEENSA ja EpäTosiasiat kaatumaan, VALUMAAN vyöryämällä samalle alueelle, isolle alueelle pääkaupunkiamme. JA VAHINGOSSA tuo tollainen EI TÄÄLLÄ aikaansaadu Heistä, Heidän taholtaan ja/tai haluistaan.

ÄLKÄÄ huoliko, uskoko ENÄÄ mitään VALEITA, älkääkä huoliko ENÄÄ Noita Jumalia lapsineen, SILLÄ muuten AVAATTE ISON oven Noille, jalkansa saamaan oven väliin, JOSTA, jonka kautta VALEENSA tuovat VAAN alueillemme. JA iHMISET ovat tähänkin asti saaneet, joutuneet maksamaan kuolemallaan kauhealla, IHAN VAAN Sen takia, ETTEI Herroja Jumalia hotsita, HALUTA ton KAIKEN lopettaminen. Herrat ovat kiinnostuneita VAAN vaaralliset VALEENSA saamaan läpi ja meidät UHRIT siihen kaikkeen VAARAAN. Luulisi useampienkin ymmärtävät, missä, KUINKA pahoissa, vaarallisissa VALEISSA ja asioissa mennään, milloin kulloinkin!

0

106

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

        Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
        Yhteiskunta
        221
        3287
      2. Tapettu

        On joku kangaskadulla perjantaina
        Sotkamo
        58
        2786
      3. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

        Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
        Maailman menoa
        17
        2419
      4. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

        Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
        Maailman menoa
        19
        2406
      5. Työvoimatoimisto

        Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
        Työttömyys
        66
        1882
      6. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

        Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
        Maailman menoa
        84
        1830
      7. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

        Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
        Maailman menoa
        40
        1802
      8. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

        Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
        Maailman menoa
        16
        1779
      9. Mikä aate kaiken pahan takana?

        Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
        Maailman menoa
        84
        1622
      10. Mietin sua liikaa

        Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
        Ikävä
        65
        955
      Aihe