Vihapuhe yhtä vanha kuin ihmiskunta

taaltapesee

Vihapuheita ja valeuutisia on ollut tasan yhtä kauan kuin ihmisiä on ollut olemassa nykyisen lajin kaltaisina inhimillisinä, puhuvina ja ajattelevina olentoina. Mikään muu ei ole muuttunut kuin viestintävälineet. Nyt meillä on käytössä Internet ja some. Ennen ei ollut muuta kuin puhe ja nuija.

Poliisiylijohtajan toive panna vihapuheet kuriin poliisivoimin lisäävät kyllä totaalisesti nettipoliisien määrää ja sitä kautta myös poliisille myönnettäviä varoja, mutta eivät poista vihapuhetta eivätkä valeuutisia. Siihen tarvittaisiin totalitaarinen yhteiskunta turkkilaiseen tapaan, mutta tuskin poliisiylijohtajakaan sellaista Suomesta haluaisi.

2

95

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TotuusSattuu

      Sinulta on jäänyt tajuamatta että nykyisin yhden ihmisen krjoittama vihapuhe tai valeuutinen voi hetkessä levitä kymmenieen tuhansien ihmisten näkyville. Siksi sen aiheuttamat vahingotkin ovat aivan eri luokkaa kuin aikaisempina aikoina muutaman ihmisen korviin kantautuneet juorut.
      Juuri siksi sitä pitää myös valvoa eri tavalla kuin ennen.

    • EUkänsäläinen

      Olisiko ajatusten lukukoneesta hyötyä vihapuheiden lietsomisesssa? Sellainen kone voitaisiin asentaa jokaisen syntyvän kansalaisen päähän. Eräs suomalainen poliisijohtaja ehdotti, että lasten ihon alle laitetaan heti syntymän jälkeen siru, jolloin jokainen kansalainen olisi aina valvottavissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävöin sinua kokoyön!

      En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun
      Ikävä
      49
      3311
    2. Kova karman laki

      Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko
      Hindulaisuus
      525
      2013
    3. Päivieni piristys, missä olet?

      Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei
      Ikävä
      17
      1950
    4. Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia

      jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si
      Maailman menoa
      82
      1907
    5. Älä mahdollisesti ota itseesi

      En voinut tietää. Sitäpaitsi.. niin
      Ikävä
      19
      1561
    6. Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin

      Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo
      Tunteet
      43
      1498
    7. Ota nainen yhteyttä ja tee Tikusta asiaa?

      Niin sitten minä teen Takusta asiaa.
      Ikävä
      28
      1376
    8. Millainen kaivattusi luonne on?

      Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?
      Ikävä
      90
      1349
    9. Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.

      Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      128
      1277
    10. UPM suunnittelee paperintuotannon lopettamista LPR:ssa

      Ilta-Sanomissa oli uutinen. Metsäyhtiö UPM suunnittelee paperintuotannon lopettamista Kaukaan-tehtaalla Lappeenrannassa
      Lappeenranta
      113
      1195
    Aihe