Sipilä: Välillä hyvä pysähtyä muistamaan EU:n hyötyjä
ANNIINA LUOTONEN
STT, Rooma
Pääministeri Juha Sipilä (kesk) arvioi, että EU:lla on nyt hyvä yhteinen pohja, josta se voi lähteä eteenpäin Britannian erotessa. EU-maat allekirjoittivat Rooman 60-vuotisjuhlassa julistuksen, jossa ne linjaavat unionin tulevaisuutta.
Sipilä pitää hyvänä, että Euroopan unioni pysähtyy välillä miettimään myös saavutuksiaan. Hän toivoo, että ihmiset huomaisivat, mitä kaikkea hyvää EU on tuonut mukanaan. Käytännön elämään vaikuttavat niin vapaa liikkuvuus, mahdollisuus hakea töitä unionin alueella kuin yhteinen valuutta. Kaikki asioita, joita moni pitää nykyään itsestäänselvyytenä.
– Tällaisina päivinä korostuvat asiat, joista olemme samaa mieltä eli yhtenäisyys, yhtenäinen arvopohja, se mitä olemme saaneet yhdessä aikaiseksi, Sipilä sanoi suomalaistoimittajille.
EU-johtajat paistattelivat Capitolium-kukkulalla kilpaa helottavan auringon kanssa. Rooman-sopimusten 60-vuotisjuhla antoi eripuraisille jäsenmaille mahdollisuuden kerrankin korostaa yhtenäisyyttään.
– Totta kai tunnistamme ne haasteet, joita edessä on, mutta välillä pitää pistää pöydälle myös se mitä on saatu aikaiseksi, Sipilä sanoi.
Rooman julistus korostaa yhtenäisyyttä
Pääkohdat EU-maiden Rooman-julistuksesta, jossa linjataan tulevaisuutta Britannian eron jälkeen:
EU:sta tehdään vahvempi. Tämä tapahtuu jäsenmaiden paremmalla sitoutumisella, solidaarisuudella ja noudattamalla yhdessä sovittuja sääntöjä.
Yhtenäisyys on välttämätöntä. EU-maat toimivat yhdessä, mutta eri tahtiin, kun se on tarpeellista. Tämä tehdään perussopimuksia muuttamatta ja siten, että jokainen ensin sivuun jäänyt maa voi liittyä mukaan myöhemmin.
EU voi vastakin ottaa uusia jäseniä, jotka kunnioittavat sen arvoja.
Seuraavan kymmenen vuoden aikana EU:n halutaan olevan turvallinen, vauras, kilpailukykyinen, kestävä ja sosiaalisesti vastuullinen.
Vapaasta liikkumisesta pidetään kiinni. Ulkorajoista huolehditaan. Turvapaikkapolitiikka on vastuullista, kestävää ja tehokasta.
Talous- ja rahaliiton viimeistelyä jatketaan.
Kansainvälisistä suhteista niin lähialueilla kuin kauempana pidetään huolta.
Puolustusteollisuuden kilpailukykyä parannetaan. Puolustusyhteistyötä kehitetään sekä jäsenmaiden kesken että Naton kanssa.
Onnetonta on tämäkin Sipilältä
8
107
Vastaukset
. . . . .
Niistä saavutuksista ei pitkää listää saa, ainakaan jos edellyttäisi jonkinlaista todellista etua Suomelle tai suomalaisille.Emme tiedä millaista olisi EU:n ulkopuolella. Yksi EU:n tavoite oli lopettaa sodat Euroopassa. Eu jäsenten välillä se on onnistunut.
Tullimuurin ulkopuolelta olisi vienti vaikeaa, Euroon liittyminen vaan oli virhe.DV8_HellRaiser kirjoitti:
Emme tiedä millaista olisi EU:n ulkopuolella. Yksi EU:n tavoite oli lopettaa sodat Euroopassa. Eu jäsenten välillä se on onnistunut.
Tullimuurin ulkopuolelta olisi vienti vaikeaa, Euroon liittyminen vaan oli virhe.Mutta nyt tiedämme millaista on EU;ssa, kallista ja oma määräysvalta kutistuu, niin sisä- kuin ulkopolitiikassakin. Siis ei hyvä.
Sotia, no on onnistunut toistaiseksi, mutta onko mahdollista että jopa EU on syy aloittaa sodan jäsenten välillä - mene ja tiedä. En kyllä ihmettelisi, on täysin mahdollista, että "ytimeen" kyllästyntyt osa saa tarpeeksi "ytimen" omien etujen ajamisesta.
Minkä tullimuurin?
Nykymuotoinen ja se mihin EU;tä väkisin viedään, on virhe. Sellaisena kuin EU meille myytiin, olisi ok. Siis itsenäisten valtioiden yhteistyöelin.
Euro oli todellinen virhe, joka on maksanut meille miljardeja, ja vienyt kymminiä tuhansia työpaikkoja. Eivätkä ne palaudu koskaan euro aikana.
- Tere.Anniina
ANNIINA LUOTONEN kö se siellä ?
Lähde pitää laittaa, jos toisen nimellä esiinnytään.- STT.Rooma
Tuossahan tuo onkin. Lähde.
STT.Rooma kirjoitti:
Tuossahan tuo onkin. Lähde.
Niinhän se tekstissä tosiaan on, ja kuvittelin sen riittäväksi. Ihmetyttää myos se, miksi ja missä tuo huutaja saa esiin tekstissä, että Anniina Luotonen kommentoisi palstalla.
Tuo kirjoitus on kopioitu Turun Sanomista, tiedoksi hölmöläiselle.
- Uppist
Up
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1273227
- 1091311
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2671275Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.651086Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791051Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr131043IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku54972- 30966
Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie42934- 44839