Sana päivääsi

dfggkk

Olen nyt ollut mieletön, mutta te olette pakottaneet minut siihen. Teidänhän olisi tullut pitää minun puoltani. Vaikka en mitään olekaan, en silti ole ollut millään tavoin noita mainioita apostoleja huonompi. Olenhan teidän keskuudessanne todistanut olevani oikea apostoli, kun olen tehnyt tunnustekoja, ihmeitä ja voimatöitä yhden toisensa jälkeen.
2 Kor. 12:11–12

Paavali tiesi, että kerskuminen kokemuksista tai teoista on mieletöntä. Hän kuitenkin poikkeuksellisesti lähtee kisaan seurakunnan silmien avautumisen tähden. Hänen tehtävänsä oli suojella seurakuntaa supermiehiltä, jotka olivat saapuneet julistamaan toista Jeesusta ja toisenlaista evankeliumia kuin Paavali. Paavali myöntää, ettei ole mikään kaunopuhuja tai sanoilla taiteilija. Mutta Jumalan sanan hän tunsi ja oikein hän oli sitä opettanut. Superapostolit eivät olleet ainoastaan paisuneita, vaan he olivat suorastaan valheapostoleja. He eivät palvelleet Kristusta, vaan saatanaa, ja he saisivat ajallaan omat tuomionsa. Paavalille kysymys puhtaasta evankeliumista ei ollut mielipidekysymys, vaan kysymys elämästä ja kuolemasta. Evankeliumi on vain yksi ja jokainen elää siitä tai jostain muusta. Jotkut ovat suorastaan sen vastustajia, vaikka kantavat kristityn nimeä.

1

89

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hallelujaaaa

      Hallelujaaaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      91
      2551
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1475
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      86
      1457
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1208
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      943
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      920
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      39
      825
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      106
      821
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      793
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      716
    Aihe