Aaron ja Robert

Milloin näemme taas Aaronia ja Robertia Emmerdalessa? Ei ole pitkään aikaan näkynyt. Tiedän kyllä että näyttelijöilläkin on lomaa ja pitkään käsiteltiin Gordonia ja Livin saapumista kylään, niin ei voi koko ajan sitäkään kuvata. Olisi vain kivaa nähdä vastarakastuneen parin arkista yhteiseloa, pitkästä aikaa jotain positiivista!
15425
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Minäkin haluaisin tietää milloin nämä komistukset palaavat ruutuun.

Äänestä

Robert ja Aaron ovat ensi viikolla hyvin esillä jaksoissa jotka esitettiin ruudussa heinäkuun puolivälissä viime vuonna. Liv nähdään myös. Chas palaa hoidosta. Robertia nähdään enemmän Andyyn liittyvissä asioissa sen jälkeen. Jaksoselostuksia,eivät ole aina tarkkoja,on Iltapulussa ja Mtv omilla sivullla 4vk eteenpäin.

Äänestä

Tämän illan jaksossa Aaron päätti ehdottaa Robertille yhteisen asunnon hankkimista. Se ei tapahdu vielä mutta pääsevät hyvään ratkaisuun kun Liv on otettava myös huomioon. Aaron on niin helposti välit rikkova että R mielestä yhdessä asumista pitää kokeilla Willapakassa ennen täysin oman asunnon hankkimista.
Kylässäkään ei ole juuri nyt niin hyvää asuntoa kuin he tarvitsevat. Sitten kun Robert ja Liv haluavat ostaa oman asunnon niin Aaron hannaa ensin vastaan.

Äänestä

Saisivat häipyä sarjasta.
Varsinkin Aaronia näyttelevää en voi sietää!
Tuota jatkuvaa pään vapinaa ja pudistelua.

Äänestä
  • Jatkuva pään vapina ja pudistelu kuuluu rooliin. Ei ole näyttelijän vika, että ohjaaja käskee tekemään noin

    Äänestä

  • Asiatsekoittuvat kirjoitti:

    Jatkuva pään vapina ja pudistelu kuuluu rooliin. Ei ole näyttelijän vika, että ohjaaja käskee tekemään noin

    just, hurraaaa, mikä oivallus! totta kai ohjaaja käskee näyttelijää tekemään niin, koska kysehän on roolihahmoista, vai luulitko, että ne itseään se näyttelijä siinä esittää!!!!

    Minua ärsyttää, se että nykyään joka saamarin ohjelmassa pitää olla kiintiöhomot. Ei sarjan sarjaa etteikö puolet porukasta olisi homoja, loput on narkkareita/juoppoja ja mielenterveysongelmaisia.

    Äänestä

  • Näinhän se oikeassa elämässäkin. Kyllä itsekin tiedän/tunnen homoja ja olisihan se vähän kummallista jos niitä ei modernissa brittisarjassa olisi. Varsinkin kun nykyään homot ovat saamassa heteroiden oikeudet, ihmisoikeudet,aivan niin kuin kuuluukin.

    Äänestä

  • Asiatsekoittuvat kirjoitti:

    Jatkuva pään vapina ja pudistelu kuuluu rooliin. Ei ole näyttelijän vika, että ohjaaja käskee tekemään noin

    Ei se ole tahdosta riippumatonta vapinaa vaan ilmeisiin,ilmaisutapaan kuuluva keino kun tehostetaan puhetta,ollaan eri mieltä,ihmetellään jotain asiaa.

    Äänestä

  • Oikeatulkinta kirjoitti:

    Ei se ole tahdosta riippumatonta vapinaa vaan ilmeisiin,ilmaisutapaan kuuluva keino kun tehostetaan puhetta,ollaan eri mieltä,ihmetellään jotain asiaa.

    Miksi sitten normaalielämässä ei tarvitse päätä vapisuttaa, eikä Emmerdalessakaan muut kuin Aaron?
    Homojen paljoudesta olen samaa mieltä kuin "ottaatosiaanpattiin". Minäkin tunnen ja tiedän oikeassa elämässä joitakin homoja, mutta en tuossa mittakaavassa (asukasluku/roolihahmo) kuitenkaan.

    Äänestä

  • ottaatosiaanpattiin kirjoitti:

    just, hurraaaa, mikä oivallus! totta kai ohjaaja käskee näyttelijää tekemään niin, koska kysehän on roolihahmoista, vai luulitko, että ne itseään se näyttelijä siinä esittää!!!!

    Minua ärsyttää, se että nykyään joka saamarin ohjelmassa pitää olla kiintiöhomot. Ei sarjan sarjaa etteikö puolet porukasta olisi homoja, loput on narkkareita/juoppoja ja mielenterveysongelmaisia.

    lol, No ensinnäkin teidän tuntemisenne tai ei-tuntemisenne ei liity sarjaan mitenkään. Tätä sarjaa, kuten mitään muutakaan sarjaa, ei tehdä teidän henkilökohtaisien mieltymyksien mukaan. Epäilen, että ette kyllä 'tunne' todellisuudessa ainuttakaan homoa.

    Nämä ovat aina huvittavia nämä valitukset. Aikuinen ihminen osaa päättää, mitä haluaa katsoa. Joten, jos ei miellytä, on varsin helppoa kääntää kanavaa.

    No, voi toista. Aivanko oikein ärsyttää : ) Tätä sarjaa, kuten mitään muutakaan sarjaa, ei tehdä teidän henkilökohtaisien mieltymyksiesi mukaan. Jos ei miellytä, on varsin helppoa kääntää kanavaa.

    Ja se kertookin jo ihmisestä paljon, että vertaat normaaleja ihmisiä narkkareihin/ juoppoihin ja mielenterveysongelmaisiin. Kannattaa varmaan siirtyä lukemaan mv-lehteä, sieltä löydät varmaankin enemmän jutun juurta kuin täältä. : )

    Äänestä

  • kxft kirjoitti:

    lol, No ensinnäkin teidän tuntemisenne tai ei-tuntemisenne ei liity sarjaan mitenkään. Tätä sarjaa, kuten mitään muutakaan sarjaa, ei tehdä teidän henkilökohtaisien mieltymyksien mukaan. Epäilen, että ette kyllä 'tunne' todellisuudessa ainuttakaan homoa.

    Nämä ovat aina huvittavia nämä valitukset. Aikuinen ihminen osaa päättää, mitä haluaa katsoa. Joten, jos ei miellytä, on varsin helppoa kääntää kanavaa.

    Tämä keskustelupalsta ei myöskään ole tarkoitettu vain yhden ihmisen mielipiteille.

    Mitä tulee "tuntemiini" homoihin, heitä ei onneksi ole montaa. Sukuuni kyllä yksi nainen synnytti lapsen, jonka jälkeen tajusikin olevansa lepakko ja unohti lapsen kokonaan. Ihan kuin suoraan Emmerdalesta.

    Tarkoitin että jos homous olisi niin yleistä todellisessa elämässä kuin Emmerdalen kokoisessa kylässä, minun pitäisi törmätä päivittäin useampaan homppeliin. Viimeksi näin viikko sitten laivalla ihan oikean homon (sellaisen mikä näkyy kilometrin päähän). En tuntenut ymmärrystä enkä vihaa, ainoastaan huvitti koko tapaus.

    Jossain toisessa ketjussa (Belle) joku väitti, että nykypäivän homot elävät ihan normaalia elämää. Mielestäni ei pidä paikkaansa, koska vielä tänä päivänäkään homo ei voi kumppaninsa kanssa matkustaa tiettyihin maihin. Tai ainakaan paljastaa olevansa homo. Onko se sitten "normaalia"?

    Ei muuta kun munarikasta pääsiäistä, myös miehille!

    Äänestä

  • ED miesparista AjaR on katsojien helppo pitää koska he käyttäytyvät normaalisti kuten muutkin ihmiset. Eivät mekasta huomiota hakien kaduilla hassusti pukeutuneina ja vaatien kaikenlaista erityiskohtelua julkisesti ja paapomista mediassa kuten esim meillä Suomessa. Ja se on huono käyttäytymismalli nuorille.
    Lawrencen ja Ronnien välillä ei tapahdu mitään hämmentävää, kiusallista,puolittainen halaus taitaa joskus tulla.

    Äänestä

  • ToteamusJaNeuvo kirjoitti:

    ED miesparista AjaR on katsojien helppo pitää koska he käyttäytyvät normaalisti kuten muutkin ihmiset. Eivät mekasta huomiota hakien kaduilla hassusti pukeutuneina ja vaatien kaikenlaista erityiskohtelua julkisesti ja paapomista mediassa kuten esim meillä Suomessa. Ja se on huono käyttäytymismalli nuorille.
    Lawrencen ja Ronnien välillä ei tapahdu mitään hämmentävää, kiusallista,puolittainen halaus taitaa joskus tulla.

    Laclan vois olla Robertin seuraava poka.

    Äänestä

  • batmani kirjoitti:

    Tämä keskustelupalsta ei myöskään ole tarkoitettu vain yhden ihmisen mielipiteille.

    Mitä tulee "tuntemiini" homoihin, heitä ei onneksi ole montaa. Sukuuni kyllä yksi nainen synnytti lapsen, jonka jälkeen tajusikin olevansa lepakko ja unohti lapsen kokonaan. Ihan kuin suoraan Emmerdalesta.

    Tarkoitin että jos homous olisi niin yleistä todellisessa elämässä kuin Emmerdalen kokoisessa kylässä, minun pitäisi törmätä päivittäin useampaan homppeliin. Viimeksi näin viikko sitten laivalla ihan oikean homon (sellaisen mikä näkyy kilometrin päähän). En tuntenut ymmärrystä enkä vihaa, ainoastaan huvitti koko tapaus.

    Jossain toisessa ketjussa (Belle) joku väitti, että nykypäivän homot elävät ihan normaalia elämää. Mielestäni ei pidä paikkaansa, koska vielä tänä päivänäkään homo ei voi kumppaninsa kanssa matkustaa tiettyihin maihin. Tai ainakaan paljastaa olevansa homo. Onko se sitten "normaalia"?

    Ei muuta kun munarikasta pääsiäistä, myös miehille!

    lol, aivan kuten sanottua, homofoobikko mikä homofoobikko. maailma kyllä opettaa. : )

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

RobertAaronSummer kirjoitti:

Milloin näemme taas Aaronia ja Robertia Emmerdalessa? Ei ole pitkään aikaan näkynyt. Tiedän kyllä että näyttelijöilläkin on lomaa ja pitkään käsiteltiin Gordonia ja Livin saapumista kylään, niin ei voi koko ajan sitäkään kuvata. Olisi vain kivaa nähdä vastarakastuneen parin arkista yhteiseloa, pitkästä aikaa jotain positiivista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu