Vihreän liiton vaalipropagandaa Rautatietorilla -

Huomioikaa Helsingin Vihreät ovat mm. jatkaneet vaalipropagandaansa Helsingin Rautatietorin kulmilla jo helmikuusta saakka!

Muukalaisten joista suurin osa on maasta häädettäviä paperittomia pakolaisia ja siten vaille maassa olemisen oikeuttavaa oleskelulupaa ovat silti yhä maassa ja he vaikuttavat nauttivan monien kansalaispiirien suojelua ja empatiaa!
Suurempia tukijoita ovat kaiken todennäköisyyden mukaan Helsingin /pks:n
Vihreät joiden johdolla kuten Helsingin apulaiskaup. johtajat Pekka Sauri ja Anni Sinnemäki tukevat vaalitelttojaan torilla pitäviä kaupungin tuella ja varoilla!

Sinnemäki puuhaa kaikkea muuta kuin mitä tämän rakennustoimesta ja kaupunkisuunnittelusta vastaavana toimijana tulisi tehdä, huseeraa siellä sun täällä ja kuvittelee olevansa jo vahvoilla uuden pormestarin vaalissa!

Rakennuskanta koulut ja asuintaloista useat on heti uudesta täyttä sekundaa ja fiasko kun valvontaa ja asiantuntemusta ei ole Kiinteistövirastossa ja samoin Rakennusvirastossa ( jota johtaa Sauri) työskentelee suojatyöläisiä täydellä palkalla jne.

Huom. Viherpiipertäjä Sinnemäki on myös Heka - vuokratalojen hallituksen puheenjohtaja Helsingin kaupugissa!
Puhumatta miljoona kavalluksesta kuuluisaksi tullutta Opetusvirastoa, jossa valvonta on pettänyt yli 10- vuoden ajan tässä esiin tulleessa tapauskessa!

Ja voimme todeta kuten viimeviikolla poliisiylijohtaja "oman virastonsa" suojatyöläinen ikävä kyllä (valtion leivissä) heillä on vasta jäävuoren huippu tullut esiin esim. valeuutisten kanssa, joka hänen ykköshuolenaan on tämän päivän Suomessa! Ihan kuin maassa ei olisi muuta kuin "vihapuhetta ja kirjoittelua poliisista, ja valeuutisia nyt myös, - uusi aihe kun vanhat homehtuu"!?
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Välttäkää_vihreää_vaaraa kirjoitti:

Huomioikaa Helsingin Vihreät ovat mm. jatkaneet vaalipropagandaansa Helsingin Rautatietorin kulmilla jo helmikuusta saakka!

Muukalaisten joista suurin osa on maasta häädettäviä paperittomia pakolaisia ja siten vaille maassa olemisen oikeuttavaa oleskelulupaa ovat silti yhä maassa ja he vaikuttavat nauttivan monien kansalaispiirien suojelua ja empatiaa!
Suurempia tukijoita ovat kaiken todennäköisyyden mukaan Helsingin /pks:n
Vihreät joiden johdolla kuten Helsingin apulaiskaup. johtajat Pekka Sauri ja Anni Sinnemäki tukevat vaalitelttojaan torilla pitäviä kaupungin tuella ja varoilla!

Sinnemäki puuhaa kaikkea muuta kuin mitä tämän rakennustoimesta ja kaupunkisuunnittelusta vastaavana toimijana tulisi tehdä, huseeraa siellä sun täällä ja kuvittelee olevansa jo vahvoilla uuden pormestarin vaalissa!

Rakennuskanta koulut ja asuintaloista useat on heti uudesta täyttä sekundaa ja fiasko kun valvontaa ja asiantuntemusta ei ole Kiinteistövirastossa ja samoin Rakennusvirastossa ( jota johtaa Sauri) työskentelee suojatyöläisiä täydellä palkalla jne.

Huom. Viherpiipertäjä Sinnemäki on myös Heka - vuokratalojen hallituksen puheenjohtaja Helsingin kaupugissa!
Puhumatta miljoona kavalluksesta kuuluisaksi tullutta Opetusvirastoa, jossa valvonta on pettänyt yli 10- vuoden ajan tässä esiin tulleessa tapauskessa!

Ja voimme todeta kuten viimeviikolla poliisiylijohtaja "oman virastonsa" suojatyöläinen ikävä kyllä (valtion leivissä) heillä on vasta jäävuoren huippu tullut esiin esim. valeuutisten kanssa, joka hänen ykköshuolenaan on tämän päivän Suomessa! Ihan kuin maassa ei olisi muuta kuin "vihapuhetta ja kirjoittelua poliisista, ja valeuutisia nyt myös, - uusi aihe kun vanhat homehtuu"!?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu