vaalimainoksia työttömillä

Taas on kunnostauduttu Paimiossa.

Köyhät kyykkyyn.

Turun Sanomat
http://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/3451250/Paimion Sdp teetti vaalimainoksia tyottomilla Ei pois paikallisilta yrityksilta
8315
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Eikö kuitenkin ollut liian pitkälle viety oletus, että kaikki ilmaisen työn tekijät omistaisivat sdp:n jäsenkortin?

Äänestä
  • Pakkohan se on jäsenkirja olla tai rapsahtaa karenssia. Kenen luulet tuoneen ne vaalimainokset tehtäväksi?

    Päättele sherlock siitä. Ylilauta kuittaa.

    Äänestä

Musta se on väärin, että kuntoutukseen pääsee vaan tietynvärisellä jäsenkirjalla. Eikä karenssikaan mukavalta tunnu, kun muutenkin on alipalkattu.

Äänestä

Työtä tehdään siksi, että työstä saa palkkaa niin paljon, että pärjää omillaan - omalla työllään itse ilman yhteiskunnan erillistukia.

Työtä ei tehdä ajankuluksi, ei huviksi, ei rytmin ylläpitämiseksi - vaan hengissä säilymiseksi.

Työ pitää olla niin arvokasta, että siitä kannattaa maksaa palkkaa, millä ihminen tule toimeen ilman sosiaalietuuksia.

Jos työstä ei kannata maksaa sen tekijälle palkkaa, minkä hän ansaitsee ajastaan, on harkittava työnteettämisen merkitystä, arvoa uudelleen. Pitäisikö jättää tekemättä? Tehdä itse?

Ilmeisesti ko. mainosten tekijät ovat laskeneet teettämänsä mainokset melko arvottomiksi, koska eivät ole olleet niistä valmiita maksamaan?
- Itseluottamus kohdillaan - varma läpimeno luvassa - teetetään nyt mainokset, kun tapana on ollut; meiningillä?
- Tai tienneet, että ei tähän kannata euroakaan panostaa, napa-asemaa ei kuitenkaan tulla saavuttamaan. Meistä ei kuitenkaan kukaan tykkää?
- Tai todellakin typeryydessään olevansa hyväntekijöitä, vaikka edustavat todellisuudessa riistoa ja eriarvoistavuutta.

Äänestä
  • Työtä tehdään siksi, että on sitten omalla ajalla varaa ja mahdollisuutta osallistua hyväksi ja mielenkiintoisiksi kokemiinsa harrasteisiin, hyväntekeväisyyteen. Ihan oman mieltymyksen ja jaksamisen mukaan. Miksei vaikka mennä jonnekin kierrätyskeskukseen lajittelemaan muiden kierrätyskamoja?

    Äänestä

Eipä unohdeta, kuka keksi palkattoman työn, vastikkeettoman työn.

Miten missään, ikinä, kenelläkään tämä on voinut mennä läpi: työtä teetetään ilman palkkaa?

Onneksi sentään vielä ei ole otettu pois äänioikeutta työttömiltä - ei ainakaan vielä.

Äänestä

Niinpä, mutta eläkettä siitä ei kerry.

Äänestä

Paimiossa paskaa niskaan, se ei ole edes uutinen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


liikkuva_äänestäjä kirjoitti:

Taas on kunnostauduttu Paimiossa.

Köyhät kyykkyyn.

Turun Sanomat
http://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/3451250/Paimion Sdp teetti vaalimainoksia tyottomilla Ei pois paikallisilta yrityksilta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu