Ruotsi jatkaa vihakampanjaa Suomea vastaan!

Ilta-Sanomat:

'"Ruotsin ”Alko” lähetti Euroopan komissiolle kirjeen suomalaisten ankarista juomatavoista – vastustaa Suomen uutta alkoholilakia"

Ruotsin ”Alko” huomauttaa kirjeessään, että tähän asti Pohjoismaissa on ollut paitsi samanlainen juomiskulttuuri myös yhtenäinen alkoholipolitiikka. Suomessa sen sijaan juodaan paljon enemmän kuin esimerkiksi naapurimaissa Ruotsissa ja Norjassa.

Ruotsalaiset ihmettelevät, miksi Suomi höllentää alkoholilainsäädäntöään samaan aikaan, kun muissa Euroopan maissa trendi kulkee toiseen, politiikkaa kiristävään suuntaan. Suomessa vallitsee pohjolan ryyppäyskulttuuri, jossa juodaan suuria määriä harvoin. Uutena uhkana myös arkijuominen on lisääntynyt.'

Mihin Ruotsi faktoihin perustaa tämän valituksen EU:lle?

Muutoinhan tulee mieleen Ruotsin omien kansalaisten alkoholiongelmien piilottelu menemällä naapurimaan selän taakse!
9127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Näin se vaan on aina vaan.

Nöyrä finne vaan näitä hyväksyy ilman vastavetoja. Tai siis emme niistä saa koskaan ainakaan julkisesti tietää mitään sikäli kuin niitä edes yritetään.

Äänestä

Voisitko selittää mistä v...tusta sinä henkinen eunukki keksit tuon vihaamisen? Ruotsalaisilla on täysi oikeus moiseen kirjelmään. Yleensäkin voisi kysyä eikö sinulla ole tarpeeksi vihamiehiä jo ennestään? Idioottimaisesta asenteestasi voisi kyllä vetää sellaisen johtopäätöksen, ettei sinulla ainakaan ystäviä paljon ole.

Äänestä

Ruotsissa on maapallon kovimmat raiskauslukemat
ja siirtolaisongelma, valtavat työttömyyslukemat
kasvava terrorismiongelma
ja se sotkeentuu suomen alkoholilakiin????

Suomalaiset juopot käy ruotsinlaivalla ostamassa juomia - ja ruotsalaiset firmat ovat hyötyneet siitä.
Ruotsalaiset ITSE tekevät sitä samaa "ruotsinlaivasouvia" omilla tanskan välisillä lautoilla

Mitä ne mussuttaa?
Hoitais vaan omat asiat?
vai onko tää taas niitä - " ...en se minä ollut....katsokaa mitä tuolla tapahtuu.."

Äänestä

Vuodesta 1983 vapaaehtoistyötä alkoholistien parissa tehneenä sanon suoraan, että ruotsalaiset on oikeassa .
Suomen kansa on osin pitkälle alkoholisoitunutta, suomalainen juo humalahakuisesti ja juomisen ja muiden päihteitten takia, parhaassa työiässä olevien " spurgujen" määrä lisääntyy.
Lieksassakin on jengiä, jotka viinan takia ovat pudonneet rattaitten ulkokehälle ja moni menee ennenaikaiseen hautaan.
Suomen politikot ei puhu viinaongelmasta ja siihen on yksi syy se , että kabineteissa maistuu tuo juoma .
Ja on pakko tähän lisästä se, että suomalainen juoppo on tyhmä ja tuolla ulkomaillakin on helppo tunnistaa "suomalainen".

Äänestä

HUOM!

valitus EU:lle??!?!??!


Eikö Suomi olekaan itsenäinen maa, joka päättää omista asioistaan?
onko suomi jo osa ruotsia vai ..

Äänestä
  • Suomi ei ole ikinä ollut itsenäinen, Suomesta ei koskaan tule itsenäistä ja se johtuu siitä, että Suomi on liian pieni ja liian köyhä selviytyäkseen yksin !
    Olemme riippuvaisia muista !
    Tämä Suomi vouhotus on ihan sieltä, minkä päällä istut.

    Äänestä

Voimmeko luottaa läntiseen naapuriimme jatkossa?

Äänestä

Nöyrät tyhmät Finnit. Ruotsi pitää Suomea tossun alla ja sillä siisti. Viro myös antaa nootteja suomeen.

Äänestä
  • Suomi voisi vaatia Ruotsia kieltämään purutupakan tuonnin ja yleensäkin käyttämisen ja tuottamisen. On epämiellyttäviä nämä purutupakkaa mussuttavat kansalaiset ja onhan se epäterveellistäkin. Suomeen salakuljetetaan sitä hirveitä määriä ja opetetaan meidän nuorisomme käyttämään tuollaista turhaa ainetta. Meillä on saatu tupakan polttaminen vähenemään, niin ei nyt soisi, että tuo kamala purutupakka saisi meillä enemmälti alaa.

    Voi sanoa että suo siellä vetelä täällä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


InteSvärje kirjoitti:

Ilta-Sanomat:

'"Ruotsin ”Alko” lähetti Euroopan komissiolle kirjeen suomalaisten ankarista juomatavoista – vastustaa Suomen uutta alkoholilakia"

Ruotsin ”Alko” huomauttaa kirjeessään, että tähän asti Pohjoismaissa on ollut paitsi samanlainen juomiskulttuuri myös yhtenäinen alkoholipolitiikka. Suomessa sen sijaan juodaan paljon enemmän kuin esimerkiksi naapurimaissa Ruotsissa ja Norjassa.

Ruotsalaiset ihmettelevät, miksi Suomi höllentää alkoholilainsäädäntöään samaan aikaan, kun muissa Euroopan maissa trendi kulkee toiseen, politiikkaa kiristävään suuntaan. Suomessa vallitsee pohjolan ryyppäyskulttuuri, jossa juodaan suuria määriä harvoin. Uutena uhkana myös arkijuominen on lisääntynyt.'

Mihin Ruotsi faktoihin perustaa tämän valituksen EU:lle?

Muutoinhan tulee mieleen Ruotsin omien kansalaisten alkoholiongelmien piilottelu menemällä naapurimaan selän taakse!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu