EUn elvytys epäonnistui täysin

näin-EU

EKP varasti ihmisten rahoja 2 biljoonan edestä oman tiedotuksensa mukaan. Tietysti kyseessä on moninkertainen summa joka on siirtynyt kokonaisuudessaan yritysten kautta pörssikeinotteluun. Tuo 2 biljoonaa merkitsee 4000 euroa per nuppi. Se on 20 miljardia Suomea kohti.Kaikki tämä hukkaan mennyt tekoraha on pois ihmisten rahoista. Euron romahdus nostaa tuontihintoja ainakin inflaation verran ja lopuksi kaikkia hintoja. Elintaso romahtaa sen mitä EU elvyttää. Siis palkat laskevat ja säästöt hupenevat. Ostovoiman heikentyminen vie pohjan talouden elpymiseltä. EU on kuitenkin toiveikas ja veikkaa etukäteen puolen vuoden talouskasvuksi 0,6%. Todellisuudessa kasvu on taas negatiivista.
Suomessa hallitus suosii vientiä. Vientiyritykset saavat nuo tuet ja lisäksi kansan keräämät verot sekä yhteisvastuulliset velat joiden maksut siirtyvät tulevaisuuteen seuraavien sukupolvien taakaksi.EKn ja KMSn rahoittamat vaaliehdokkaat jatkavat hyvää työtään yritysten ja niiden omistajien hyväksi kuten jo 10 vuotta. Tällä pelillä tässä maassa ei asu tulevaisuudessa kukaan ja syyn tiedämme. IPUssa tämä onkin tiedetty jo 20 vuotta.

6

204

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näin.se.menee

      Tällä EKP:n rahapolitiikalla ajetaan tiiviimpää liittovaltioa. Kriisin kautta tottakai.Vaikka eurokriittiset puolueet kasvattavat kannatustaan ja uusien jäsenmaiden sijaan vanhoja lähtee pois niin,samaan aikaan komissio valmistelee euroalueen omaa budjettia,eli verotusoikeutta ja yhteistä velanottoa ,eli tulonsiirtoliittovaltioa. Sen se euro toimiakseen vaatisi,mutta tähän mennessä poliitikot ovat kieltäneet sen. Tässä onkin käytetty vanhaa taktiikka ,"kun haluat sotaa ,niin puhu rauhasta".

      Komissaari Katainen kävi Suomessa joulukuussa ja hän ilmoitti muutamassa haastattelussa ,että neljän viidenvuoden päästä Euroopan integraatio on paljon pidemmällä kuin nyt.

      Komission ja europarlamentin useat työryhmät valmistelevat integraation ja yhteisvastuun huomattavaa lisäämistä. Erityisesti näin tulee tapahtumaan talous-ja rahaliitossa,euroalueella. Jopa palkanmuodostus siirtyy ja on jo osin siirtynyt yhteiseen kontrolliin.Euroalueelle muodostuu oma finanssipolitiikka,jossa budjetti,verotus ja velat ovat yhä suuremmmassa määrin yhteisiä.(Suomi todellakin lopetetaan,ei pelkkä tunne)

      Tästä ei juurikaan ole ollut puhetta ja vaikka olisi ,niin kansalaisten ei tarvitse tälläkään kertaa olla huolissaan asiasta ,koska tätäkään asiaa kansalaiset eivät tule päättämään."Vain äänestämällä voit vaikuttaa" Ei Suomessa.

      Meppimme ei ole informoineet kansaa tästä tai sitten ei heilläkään ole tietoa asiasta? Suomen vaikutusvalta?,0%

      Todennäköisesti tästä ei keskustella julkisuudessa ennen Ranskan vaaleja.

      • uudet-kommunistit

        EKPn tapauksessa on kysymys rahan lahjoittamisesta valtioiden kautta suoraan valikoiduille yrityksille ihmisten pankkitililtä. Tämä ei ole verotusta vaan ryöstö. Vakavammaksi sen tekee se että EKPn johtaja Braghi on Pentti Kourin kaveri .Kourihan huijasi 80-luvulla ystäviensä kanssa rahojamme niin paljon että syntyi 90-luvun pitkäaikainen lama josta nykyisetkin ongelmat ovat peräisin. Olemme huonossa seurassa ja se näkyy.


    • pörssin-tukija

      Suomen pörssiyritykset jakavat osinkoja vuosittain 10 miljardia eli juuri senverran kuin EKP lahjoitti yrityksille valtioiden kautta. Kelpaa olla pörssiyritys ja sen omistaja kun ei tarvitse edes tehdä työtä.

    • vai.mitä

      Niin,taitaa ne Suomalaisten eläkevaratkin olla suurimmalta osaltaa sijoitettuna maailmalle. Ei edes omat eläkeyhtiöt usko Suomen talouteen?

      Eurooppalaiset pankit 20 suurinta,ovat sen sijaan kotouttaneet voittoja veroparatiiseihin n25 miljardia euroa. pankit onnistuvat toiminnallaan välttämään erittäin suuria summia verojaja samaan aikaan pankit saattavat kirjata kotimaissaan tappioita,vaikka matalan verotuksen maihin rekisteröity toiminta olisi reilusti voitollista.

      Eli voittoa tehtiin maissa ,joissa ne eivät työllistä ketään. Tämä lisää köyhyyttä vaikeuttaen ihmisten toimeentuloa entisestään,kun valtiot joutuvat leikkaamaan julkisia palveluja,koska vero kertymä jää pieneksi."Ei se ihme ole ,että jotkut saavat aina kalaa,kun on liero siiman molemmissa päissä."

      Jos tähän jatkuvan kasvun aiheuttamaan rahajärjestelmään ei saada korjausta ,joka ylläpitää sairautta aiheuttaen yhä lisääntyviä oireita kansakunnissa ,niin kaikki ihmisten tekemä työ menee hukkaan ,koska sillä ei ole mitään merkitystä tavallisen kansalaisen kannalta.Koska mikään ei riitä sijoittajille ja tälle sairaalle rahajärjestelmälle,jonka ylläpitäjiä ei valita missään demokraattisissa vaaleissa.

      Joten kaikki uudistukset ,kikyt jne. ovat turhaa voimistelua ja eivät lämmitä pidempään kuin kusi sukassa,kun olemme jälleen samoissa ongelmissa. Se joka väittää tekevänsä parempaa politiikkaa puuttumatta varsinaiseen sairauden syyhyn on tyhmä tai hyötyy itse järjestelmästä.

      Veikkaisin jälkinmäistä ,koska ei ole loogista ,että korkean koulutustason maassa ei ymmärrettäisi järjestelmien toiminta periaatteita?

      • korruptio

        Oikea nimi on jatkuvan velankasvun talous. Tämä ei ole mikään talousjärjestemä vaan tuhon talous jossa ryöstetään ihmisiltä kaikki veloilla ja tukiaisilla. Kaikki perustuu korruptioon joka perustuu vaaleihin josta lähtee liikkeeelle tuhon siemenet eli vaalien voittajat. Ne luulevat voivansa velkaelvytyksillä jatkaa petkuttamista loputtomiin. Ainoa keino on lopettaa korruption kannattaminen. Talouden pitää perustua kannattavan työn tekemiseen ja säästämiseen. Joulupukkia ei ole olemassa eikä tule olemaan vaikka puolueet mitä valehtelevat.Puolueet vaihtoon eikä äänestetä ikinä vanhojen puolueiden ehdokkaita. Niiden takia suomalainen työ on liian kallista.


    • virtuaali-euro

      Elvytyshän onnistui hyvin. Syntyi 2 miljoonaa uutta miljonääriä. Ja tietysti n500 miljoonaa köyhää. Tämä suhde on Euroopassa vakio. Feodaaliaikana sama ja nythän onkin palattu feodaaliaikaan kun oikeistokommarit kaappasivat vallan EUn koneistossa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      117
      3103
    2. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      57
      2778
    3. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      35
      2172
    4. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      101
      2081
    5. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      125
      1940
    6. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      44
      1931
    7. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      8
      1085
    8. Kristinoppi ja vähäkatekismus:

      Luther Lapsikasteesta: "Mitä kaste antaa eli hyödyttää? Kaste vaikuttaa syntien anteeksiantamuksen, vapauttaa kuolemas
      Luterilaisuus
      67
      974
    9. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      11
      908
    10. Valtuuston puheenjohtaja ei hallitse kokousta

      Kemijärven kaupunginvaltuuston puheenjohtaja antoi teatterin pyöriä valtuustossa. Sosialidemokraattien Risto Korkalon pu
      Kemijärvi
      77
      880
    Aihe