Pahan laatuista kognitiivista dissonanssia

havaittavissa palstalla. Palstan ns. "herätykselliset" ja "uudestisyntyneet", joita on pieni mutta sitäkin äänekkäämpi joukko, pyrkivät "kaappaamaan" tämän palstan omaan hallintaansa. Se ei tietysti ole yllättävää, onhan kristinusko levinnyt alkuvaiheiden jälkeen lähinnä pakottamalla, karttamalla, valehtelemalla ja muuntautumalla kulloistenkin tilanteiden mukaan, joten totta kai itseään aitona kristittynä pitävä uskovainen toteuttaa tuota samaa sanomaa täälläkin.

Joutuu kuitenkin miettimään mitä tuollainen tekee ihmiselle itselleen. Ainakin joku näistäkin uskovaisista törmää tällä palstalla melkein joka päivä niihin tosiasioihin, jotka pudottavat hänen uskostaan pohjan pois. Selvitäkseen tästä, tuollainen uskovainen joutuu tekemään jonkinlaisen "uskonloikan" ja/tai selittelemään itselleen asiat "parhain päin".
Käytännössä tällainen loikka on asian ohittamista ja aktiivista "unohtamista", mikä kirpaisee jälleen kun henkilö näkee asian uudelleen. Toisaalta taas sekä tämä että selittely ovat usein puhdasta valehtelua itselleen ja toisillekin.

Millainen vaikutus ihmiseen on sillä, että hän päivä toisensa jälkeen valehtelee, itselleen ja muille? Tällainen tekee ihmisestä sisäisesti kuolleen, ei voida puhua omasta tunnosta, sillä se on kuoletettu. Ihminen on tunnekylmä, epäempaattinen ja kyvytön ja haluton asettumaan toisen asemaan. Miksi hän piittaisi muista, kun muutenkin on vaikeaa säilyttää usko "tuollaisten ikävien ateistien vuoksi".
Tällainen ihminen varmasti näkee ne, jotka eivät usko kuten hän, pelkkänä uhkana ja oman pahan olonsa pahentajana, joutuuhan uskovainen toistuvasti lukemaan tämän vuoksi asioista, joista ei pidä. Tämä taas tekee uskovaisesta vihaisen. Hän kohdistaa vihansa kirjoittajaan, joka tuo asioita esille.

Viha puolestaan ilmenee toistuvana henkilökirjoitteluna. Koska aina on helpompi koettaa huiskia yhtä monen sijaan, on kätevää niputtaa vastustajiksi koetut ihmiset yhdeksi. Kuten aiemmin saimme lukea, minkäänlainen asiallisuus ja rehellisyys ei ohjaa tällaista uskovaista ja tulos on sekasorto, joka tietysti palvelee uskovaista, sillä se nostattaa sumuverhon, joka piilottaa uskovaiselle niin kiusalliset tosiasiat.

Palstalla usein valitetaan todistajien harjoittamasta karttamisesta. Karttaminen on vain yksi muoto tästä samasta asiasta. Tässä vain itseään oikeana kristittynä pitävä henkilö koettaa karkottaa palstalta ne tai sen, joka tuo tosiasioita uskonnon perusteista esiin.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kognitiivista dissonanssia muodostuu silloin kun esimerkiksi käsitys ja tieto ovat ristiriidassa keskenään. Tälläkin palstalla tieto ja käsitykset ja tunteet joutuvat päivittäin ristiriitaan.
Ilman tätä mekanismia ihminen ei jäisi seuraamaan erilaisia lahkojohtajia ainakaan sen jälkeen, kun kerran on osoittautunut tämän olleen väärässä.
Tämä on varmasti monimutkainen toiminto. Vaikuttimina voivat olla ylpeys, massasta poikkeamisen pelko, häpeä jne. Pohjimmiltaan kuitenkin kyse on kyvyttömyydestä tai haluttomuudesta olla rehellinen, erityisesti itselleen. Ehkä takana on myös tyhmyyden pelko, joka vaanii sellaista, joka on uskonut epärealistisia asioita.

Äänestä
  • Vielä täytyy lisätä sen verran, että kyllä mukana vaikuttamassa on oltava myös oma halu ja toive. Eli jos nyt vaikka ennustukset ja laskelmat sen suhteen, että harmagedon tulee ensi vuonna tai tempaus ensi kuussa, menevät pieleen, niin moni ihminen kuitenkin h a l u a i s i niiden toteutuvan, minkä vuoksi uusi ennuste antaa tilaisuuden "unohtaa" pieleen menneet ennusteet. Toivoa on taas. Ihmiset haluavat parempaa, ainakin itselleen ja tarvitsevat toivoa.

    Äänestä

  • bluekachina kirjoitti:

    Vielä täytyy lisätä sen verran, että kyllä mukana vaikuttamassa on oltava myös oma halu ja toive. Eli jos nyt vaikka ennustukset ja laskelmat sen suhteen, että harmagedon tulee ensi vuonna tai tempaus ensi kuussa, menevät pieleen, niin moni ihminen kuitenkin h a l u a i s i niiden toteutuvan, minkä vuoksi uusi ennuste antaa tilaisuuden "unohtaa" pieleen menneet ennusteet. Toivoa on taas. Ihmiset haluavat parempaa, ainakin itselleen ja tarvitsevat toivoa.

    Lisäksi takana on tietysti USKO. Usko siihen, että raamattu on totta ja siihen, että sen uskonnollisen tahon johto, josta kulloinkin on kyse, on perillä raamatun tulkinnasta paremmin kuin henkilö itse. Tällä tavalla ihminen luovuttaa vastuun omata uskostaan ja valinnoistaan jollekin taholle, joka ei sitä oikeasti ansaitse.
    Tällaisesta tilanteesta on ulospääsy, mutta se tietysti sujuu mukavammin, jos henkilö on itse kiinnostunut etsimään totuutta asioista. Siitä huolimatta voi törmätä dissonanssia aiheuttaviin asioihin. Itsestä sitten riippuu miten niihin reagoi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


bluekachina kirjoitti:

havaittavissa palstalla. Palstan ns. "herätykselliset" ja "uudestisyntyneet", joita on pieni mutta sitäkin äänekkäämpi joukko, pyrkivät "kaappaamaan" tämän palstan omaan hallintaansa. Se ei tietysti ole yllättävää, onhan kristinusko levinnyt alkuvaiheiden jälkeen lähinnä pakottamalla, karttamalla, valehtelemalla ja muuntautumalla kulloistenkin tilanteiden mukaan, joten totta kai itseään aitona kristittynä pitävä uskovainen toteuttaa tuota samaa sanomaa täälläkin.

Joutuu kuitenkin miettimään mitä tuollainen tekee ihmiselle itselleen. Ainakin joku näistäkin uskovaisista törmää tällä palstalla melkein joka päivä niihin tosiasioihin, jotka pudottavat hänen uskostaan pohjan pois. Selvitäkseen tästä, tuollainen uskovainen joutuu tekemään jonkinlaisen "uskonloikan" ja/tai selittelemään itselleen asiat "parhain päin".
Käytännössä tällainen loikka on asian ohittamista ja aktiivista "unohtamista", mikä kirpaisee jälleen kun henkilö näkee asian uudelleen. Toisaalta taas sekä tämä että selittely ovat usein puhdasta valehtelua itselleen ja toisillekin.

Millainen vaikutus ihmiseen on sillä, että hän päivä toisensa jälkeen valehtelee, itselleen ja muille? Tällainen tekee ihmisestä sisäisesti kuolleen, ei voida puhua omasta tunnosta, sillä se on kuoletettu. Ihminen on tunnekylmä, epäempaattinen ja kyvytön ja haluton asettumaan toisen asemaan. Miksi hän piittaisi muista, kun muutenkin on vaikeaa säilyttää usko "tuollaisten ikävien ateistien vuoksi".
Tällainen ihminen varmasti näkee ne, jotka eivät usko kuten hän, pelkkänä uhkana ja oman pahan olonsa pahentajana, joutuuhan uskovainen toistuvasti lukemaan tämän vuoksi asioista, joista ei pidä. Tämä taas tekee uskovaisesta vihaisen. Hän kohdistaa vihansa kirjoittajaan, joka tuo asioita esille.

Viha puolestaan ilmenee toistuvana henkilökirjoitteluna. Koska aina on helpompi koettaa huiskia yhtä monen sijaan, on kätevää niputtaa vastustajiksi koetut ihmiset yhdeksi. Kuten aiemmin saimme lukea, minkäänlainen asiallisuus ja rehellisyys ei ohjaa tällaista uskovaista ja tulos on sekasorto, joka tietysti palvelee uskovaista, sillä se nostattaa sumuverhon, joka piilottaa uskovaiselle niin kiusalliset tosiasiat.

Palstalla usein valitetaan todistajien harjoittamasta karttamisesta. Karttaminen on vain yksi muoto tästä samasta asiasta. Tässä vain itseään oikeana kristittynä pitävä henkilö koettaa karkottaa palstalta ne tai sen, joka tuo tosiasioita uskonnon perusteista esiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu