"Mania voi aiheuttaa tarkkaavaisuuden ja päättelykyvyn heikentymistä sekä tapaturmia. Siihen liittyy usein myös nukahtamisvaikeudet. Maniassa univajeen vaikutus on kaksisuuntainen. Se aiheuttaa univajetta, joka puolestaan lisää maniaa, joka ilmenee mm. ylivilkkautena ja haastavana käytöksenä. Siten myös unen puute voi aiheuttaa maniaa[3]."
Kuulostaako tutulta?
Hei rot kuinka on
5
105
Vastaukset 5
Ei kuulosta tutulta. Olen levollinen, syön terveellisesti, ulkoilen säännöllisesti ja muistan läheisiäni pyytämällä siunausta heidän elämäänsä. Työni on antoisaa, perhe-elämäni ihanaa ja elämä muutenkin hymyilee. Nautin elämästä ja erityisesti raamatullisesta totuudesta.
- Fkhkjkkkk
Vieläkö opetat oppilaillesi valheita?
Tarkkaavaisuuden ja päättelykyvyn heikkenemistä on ainakin havaittavissa, sillä se että yrittää tarjota yhden uskontokunnan oppeihein perustuvaa kyhäelmää luonnontieteen opponentiksi, vaatii melkomoista arvosteluhaluttomuutta tai kyvyttömyyttä sekä itsekritiikin puutetta. Tarkkaavaisuus häiriöön taas viittaa se että linkkisi moneasti kumoavat messujesi sisällöneikä satiirisivujen käyttö tietolähteenä ainakaan enää voi lisätä messujesi naurettavuutta. Tietenkin kunniamaininta evoluution kumoanisesta tiedeartikkeleilla joiden sisältö selittää prosessin jonka olemassaolo on yleisesti tunnettu vuosituhansia.
- Epäjumalienkieltäjä
<<muistan läheisiäni pyytämällä siunausta heidän elämäänsä>>
Mielenkiintoinen kysymys on, että miksi pyydät siunausta läheisillesi?
Pyydätkö sitä siksi, että Jumala näkisi, että olet ”hyvä ihminen” ja saisit paremman kiinnityksen taivaspaikkaasi?
Vai pyydätkö siksi, että uskot kaikkitietävän Jumalan tarvitsevan neuvoja siinä mitä tehdä eikä hän kohtelisi läheisiäsi oikeudenmukaisesti, jos et häntä asiasta muistuta?
Mikä voisi olla kolmas vaihtoehto? "Nautin elämästä ja erityisesti raamatullisesta totuudesta."
Miksi sitten valehtelet tauotta vastoin raamattua?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi yritti murhata mopopojan
Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti7053060Käviskö tällainen suhde
Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E72973- 42837
- 69776
- 88637
Olen pahoillani
Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi43569Poutalan onnettomuus
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit50541Harvinaisin persoonallisuustyyppi
Vihdoin löytyi selitys sille mitä olen. En olisi uskonut että löytyisi. Signs You Are the Rarest Personality Type o80475Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta
Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k25470- 43463