Miksi omista jätteistä huolehtiminen on vaikeaa?

Mikä kierrätyksessä on niin vaikeaa? Johtuuko eri jätejakeiden kierrättämättömyys laiskuudesta vai välinpitämättömyydestä ympäristöä kohtaan? Vai johtuuko se typeryydestä? Korkea kierrätysastehan tuo lisää työpaikkojakin neitseellisten raaka-aineiden säästämisen lisäksi.

Etusijajärjestyskin tuntuu olevan monelle vieras käsite vaikka se on jätelaissa. Myös aiheuttamisperiaate tuntuu olevan kovin vierasta monelle, kun aina jaksetaan valittaa jätemaksuista.

Mikä näissä jäte asioissa on niin vaikeaa? Miksi niistä omista jätteistä ei huolehdita asianmukaisesti?
18196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Olen itse ihmetellyt samoja asioita. Ihmisten täytyy olla joko laiskoja, välinpitämättömiä tai tyhmiä.

Äänestä
  • Onneksi täällä on muitakin, jotka ymmärtävät ongelman.

    Äänestä

  • itselleen vastaamalla saa parhaat vastaukset?

    Äänestä

  • Jätelakia muutettiin edellisen hallituksen aikana ja sen seurauksena jätepisteitä lajitteluineen vähennettiin paljon. Uusi käytäntö alkoi 2016 alussa. Mainittakoon että edellisen hallituksen asiaa esittelevänä ympäristöministerinä oli muuan Ville Niinistö ja mm. häntä on asiasta kiittäminen. Tuosta syystä maaseudulla roskaaminen on lisääntynyt.

    Äänestä

jos ei paristoja lueta, niin ei tule mitään kierrätettävää, jota ei voisi laittaa sekajätteeseen joka täällä menee poltettavaksi.

lasia tulee jonkun verran, mutta sitä ei kannata viedä kierrätykseen. pöntöt on kaukana ja aina ylivuotaneina. sisältö menee kuulemma suoraan kaatopaikalle. parhaat lasit pidän itse tai annan toisille, muut menevät sekajätteeseen.

metallia tulee hyvin vähän. sen voisi kierrättää, jos olisi pönttö lähellä.

no ei ole autoakaan, jolla kuljetella jätteitä. kierrätys on rikkaiden ja isompien kaupunkien keskustoissa asuvien etuoikeus. ja hehän yksityistalouksissa niitä jätteen tuottajia ovatkin, siitä se etuoikeus tulee.

ylijäämäruokaakaan ei tule, kuin perunan kuoria ja muuta kasvisten poisto-osaa.

Äänestä
  • Kannattaa viedä lasi kierrätykseen mutta pitkin väliajoin jos sitä kerta syntyy vähän ja sama koskee metallia.

    Ja tuo kuulemasi lasien pelkästä kaatopaikalle dumppaamisesta on todennäköisesti hölynpölyä. Kyllä ne kierrätykseen päätyvät tavalla tai toisella ja jos ei niin sitten kannattaa olla yhteydessä jätehuoltoviranomaisiin.

    Väittäisin myös että isojen kaupunkien keskustoissa yksityisautoillaan vähemmän kuin maalla. Tosin myönnän että kierrätyspisteitä on taajamassa tiheämmin.

    Äänestä

  • Meidän kahden hengen taloudessa jätteet roudataan säännöllisesti kierrätyspisteille polkupyörävoimilla. Autoa ei ole, ja asumme reilusti alle 10000 asukkaan kaupungissa, joten keräyspisteitä ei tosiaan löydy joka nurkalta. Vaivalloista? Kyllä, mutta jätteiden säännöllinen kuskaus tekee hommasta vähän siedettävämpää. Olen myös kaupassa käydessäni ryhtynyt harkitsemaan ostoksiani tarkemmin ja välttämään muovi-ja metalliastioihin pakattuja tuotteita, nyt kun olen yhä konkreettisemmin huomannut kuinka paljon niistä jätettä kertyykään.

    Äänestä

  • RaivokasRoskakuski kirjoitti:

    Meidän kahden hengen taloudessa jätteet roudataan säännöllisesti kierrätyspisteille polkupyörävoimilla. Autoa ei ole, ja asumme reilusti alle 10000 asukkaan kaupungissa, joten keräyspisteitä ei tosiaan löydy joka nurkalta. Vaivalloista? Kyllä, mutta jätteiden säännöllinen kuskaus tekee hommasta vähän siedettävämpää. Olen myös kaupassa käydessäni ryhtynyt harkitsemaan ostoksiani tarkemmin ja välttämään muovi-ja metalliastioihin pakattuja tuotteita, nyt kun olen yhä konkreettisemmin huomannut kuinka paljon niistä jätettä kertyykään.

    Mukavaa kuulla, että joku toimii näin. Hieno homma, jatka samaa rataa!

    Äänestä

laissahan löytyy pykälät siitä, että raaka-aineiden hukkaa ja jätteiden syntyä tulee minimoida kaikin keinoin, alkutuotannosta alkaen. vastuu painottuu nimenomaan alkutuotantoon, tuotantoon ja kauppaan.

laissa on myös pykälät, joissa määrätään että ser-jäte olisi ensisijaisesti laitettava sellaisenaan tai varaosina käyttöön. vasta sen jälkeen tulisi kysymykseen materiaalikierrätys. mutta vain häviävän pieni osa menee muualle kuin murskaimeen. siinä kun on iso raha kyseessä, saadaan vanha toimiva tavara pois häiritsemästä uuden ostoa ja materiaali myydään hyvään hintaan tehtaille.

mutta näitä ei kukaan laita vastuuseen ja juuri sieltä alkaen asiaan voisi saada muutosta parempaan. kauppojenkin hyllyt ovat kilometrien mittaisia ja täpötäynnä vain sen vuoksi että mitä enemmän näytillä sitä enemmän saadaan myytyä. samalla kuitenkin kasvaa jätteeksi menevän osuuden määrä järkyttävässä määrin.

kuluttajien tekemä kierrätys on merkityksestöntä, pois lukien käytetyn tavaran kauppa ja käyttöön lahjoittaminen. sekä erityisen haitalliset aineet.

kuluttajien tekemä kierrätyskin on vain bisnestä, ei sillä ympäristöä ole tarkoitus säästää. jos ympäristö vähän säästyy, se on vain bisneksen sivutuote.

Äänestä

jäte on iso bisnes joka tapauksessa, ja siksi sitä tuotetaan niin paljon. minäkin maksan siitä että kauppa pakkomyy jätettä, sitten jätefirma hakee maksusta sekajätteen ja minä ostan sillä tuotetun energian.

Äänestä

Ensin hehdataan pyytää kiskurihintoja muoviin käärityistä elintarvikkeista ja sitten vaaditaan kierrättämään siitä aiheutuneet roskat.

Kyllä noilla hinnoilla pitäisi jo saada joku kotiin asti tonkimaan roskapussit ja lajittelemaan ja viemään ne kierrätykseen.
Minulle ekoteko on se, että vien roskat roskikseen enkä levittele niitä teiden reunoille.

Ennen ei tullut juurikaan roskia kun kinkkusiivutkin leikeltiin suoraan lihatiskillä paperiin, samoiten makkarat juustot ja kalat. Nykyään jo muutaman siivun kinkku/juusto paketit on huolellisesti kääritty muovipakkauksiin, samoin makkarat.
Se joka on keksinyt pakata kaiken kulutustavaran kotipolttokevottomiin pakkauksiin, on ihan itse velvollinen hoitamaan niiden keräämisen kuluttajien sekajätteistä ja jatkokäsittelyn, sillä kuluttajan velvollisuudet loppuu tasan siihen, kun tuote on maksettu.

Äänestä
  • Älä sitten osta elintarvikkeita. Ja oletko muuten kuullut pakkausalan tuottajavastuusta?

    Äänestä

mie ainakin teen kuten paikallinen kunnallinen jätehuoltoyhtiöki eli pistän kaikki roskat samaan astiaan niinhän yhtiöki tehnyt kaatopaikallaan jo vuosia

Äänestä
  • Mistä päättelet, että yhtiö laittaa kaiken samaan kasaan?

    Äänestä

Suurimmalta osin silkkaa välinpitämättömyyttä kuten minessa muussakin asiassa.

Kerrostalomme jätekatoksessa on kontit ja tynnyrit sekajätteelle, bioille, kartongille, paperille, metallille ja lasille.
Ovat jopa selvästi merkittyjä.
Siitä huolimatta on toistuvasti sekajätekontissa bioon ja kartonkiin kuuluvaa tavaraa. Joskus harvoin metalliakin, harvemmin lasia.
Biossa on joskus keraamisia kukkaruukkuja, tosin multineen.
Kartonkikontin pahvilaatikot ovat poikkeuksetta tallomatta, maitotölkit ruttaamatta yms.
Papereihin ja kartonkeihin ei juurikaan mätetä niihin kuulumatonta.
Lasitynnyri pysyy lasitynnyrinä jos unohdetaan lasitölkkien peltikannet jotka kuuluvat metallipyttyyn.

Pikkukaupunkimme keskustasta on matkaa metallin käsittelyn ja sähkö. ja ongelmajätteen käsittelylaitokselle muutama kilometri. Itse viety sähkö- ym. vastaavan romun voi maksutta jättää niille osoitetuille paikoilla.

Lähin teollisen mittakaavan jätteenkäsittelylaitos on noin 25km:n päässä. Siellä todellakin sinne tuodut jätteet käsitellään lajittelun mukaisesti joten polttoon menee vain sinne kuuluvat.
Biojätteen kompostointi antaa autiolle lähiseudulle oman arominsa.
Tosin olen käynyt siellä vain kerran.

Äänestä

Terminologista kikkailua mutta ei aina turhaakaan.

Teollisuudessa havahduttiin jo muuutama vuosikymmen sitten, etti ole jätteitä. On vain sivutuotteita joista joidenkin hyötykäyttö on hankalaa tai sillä hetkellä taloudellisesti kannattamatonta.

Äänestä

Kierrätys on tosi VAIKEAA. jopa silloin kun jätteet on tuotu kierrätyspisteeseen. PAPERIN seassa on muovia, koska lehdet heitetään muovikasseissa laatikkoon. Metalliastiassa on myös kahvikuppeja ja lasi-asitassa keraamisia tuoppeja sekä muovipusseja. Pahvipöntöstä voi läöytä vaikka farkut jne

Äänestä
  • Itseäni ihmetyttää suuresti juuri tuo että miten paljon kierrätysastioissa on sinne kuulumatonta jätettä. Johtuuko se laiskuudesta vai lukutaidon puutteesta vai jostain ihan muusta? Tähän en ole itse keksinyt vastausta. Harmi että tuollaisen toiminnan valvominen on haastavaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


EiVoiMuutaKuinIhmetellä kirjoitti:

Mikä kierrätyksessä on niin vaikeaa? Johtuuko eri jätejakeiden kierrättämättömyys laiskuudesta vai välinpitämättömyydestä ympäristöä kohtaan? Vai johtuuko se typeryydestä? Korkea kierrätysastehan tuo lisää työpaikkojakin neitseellisten raaka-aineiden säästämisen lisäksi.

Etusijajärjestyskin tuntuu olevan monelle vieras käsite vaikka se on jätelaissa. Myös aiheuttamisperiaate tuntuu olevan kovin vierasta monelle, kun aina jaksetaan valittaa jätemaksuista.

Mikä näissä jäte asioissa on niin vaikeaa? Miksi niistä omista jätteistä ei huolehdita asianmukaisesti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu