Talousnobelisti Holmström: Trump on oikeassa, Obamacare ei ole toimiva järjestelmä.
Taloustieteen nobelisti ja professori Bengt Holmström puhui keskiviikkona juhlatilaisuudessa kansanedustajille julkisen ja yksityisen sektorin työnjaosta.
Julkiseen sektoriin ja sen mitoitukseen ja uudistamiseen, kuin myös yksityisen sektorin rakennemuutoksiin kohdistuvat paineet Suomessa ovat hänen mielestä olleet viime aikoina merkittäviä.
”Teknologia on mennyt eteenpäin, maailmantalous on muuttunut ja muuttuu koko ajan. Kysymys on siitä, millaisia tarpeita julkisella sektorilla on uudistua ja muuttua.”
Hän pitää virheenä, että niin Suomessa kuin USAssakin valtiota ja julkista sektoria ”aggressiivisesti” haukutaan kalliiksi ja tehottomaksi byrokratiaksi.
”Byrokratia on ensisijaisesti ratkaisu vaikeisiin ongelmiin, koska tehtävät jotka kaatuvat valtion syliin ovat ongelmallisia ja yleensä sellaisia, johon yksityinen sektori ei löydä hyviä ratkaisuja.”
Hän puhui myös sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisesta ja arvioi sen ”ylivoimaisen hankaluuden” johtavan vielä ikäviin ja odottamattomiin seuraamuksiin. Hän vertasi Sotea Yhdysvaltojen Obamacareen, kuinka sitäkin mietittiin ”hyvin tarkkaan” ja sitä täytyy kuitenkin korjata.
”Yhdysvallatkaan ei pysty saamaan kaikkea oikein. Sote on valtava sotku ja tämä Obamacare. Trump on oikeassa, se (Obamacare) tappaa itse itsensä eikä ole toimiva järjestelmä.”
Hän korosti, että Obamacare on varoitus Suomelle ja on pienistä yksityiskohdista ja ”puuttuvista palasista” kiinni, toimiiko se vai ei.
Hän piti kuitenkin Sote-uudistusta välttämättömänä ja rohkeana ”liikkeenä”, mutta olisi ollut varovaisempi ja kokeillut ensin joitakin muita malleja maakunnissa. Avoin mieli tehdä korjauksia ja ottaa oppia maakunnilta on hänen mielestä mentaalisesti oikea asenne.
”Erehdyksiä saa tapahtua. Eteenpäin ei liikuta, ellei tapahdu erehdyksiä.”
Juhlatilaisuus pidettiin Holmströmille myönnetyn Nobelin taloustieteen palkinnon kunniaksi.
https://beta.oikeamedia.com/o1-10360
Holmström: Trump on oikeassa Obamacaresta
28
266
Vastaukset
- nyt.tapahtuu
Trump nimitti Israelin suurlähettilään.
http://vod.tv7.fi/vod/tv7_israel_news/tv7_israel_news-1730-w.MP4 Joo onhan se paljon parempi, että se köyhäväestö kuolee aikasemmin sanotaan vaikka 30 v kuin keskivero ja kas kummaa kyseessä on myös sama väestö jossa lisääntyminen on taattu ( ei abortille) , eli juu hieno homma . Riittää jatkossakin lautapoikia Trumpin työmaille ja siivojia hänen vaimonsa jälkeen...
Suomen sote uudistuksen vetäminen, no puhutaan kuuleppas pikkasen eri asiaoista. No jos et nyt muuten asiaa tajua mutta jos joskus vaikka matkustat jenkkeihin niin kannattaa hommata kunnon vakuutukset jos sut kärrätään lanssilla. Siellä on "kunnalliset" ja "ei niin kunnalliset vähän paremmat sairaalat" siellä ei oikeasti potilas saa päättää ;) ja ihan vaan vinkkinä niitä ei välttis kiinnosta jos ei vaakutukset kunnossa.
Ihan aikuisten oikeesti ala sinäkin lukemaan jotain muuta kuin näitä mv. tasosia juttuja .- vassu.sinä.oot
Luuletko olevasi fiksumpi kuin Nobelisti?
- homoagendaa
Eikä sinua miellytä muu kuin sosialisointi?
- nähty.on.ei.kirj
vassu.sinä.oot kirjoitti:
Luuletko olevasi fiksumpi kuin Nobelisti?
En minä mitään kuvittele. Obaman laatimassa terveydenhuollon uudistuksessa olisi nimenomaan se suurin "pähkinä" ollut niille joille ei tänä päivänä ole edes terveydenhuoltoa jenkeissä. Asiassa on mielestäni käsittämätöntä se, että jotkut kaltaisesi kannattavat sitä. Mietippäs sellaista jos sinut kärrättäisiin ensiapuun, no vuorokausi lienee tänäpäivänä noin 400 euroa vähintään, tuo siis ihan perushoito siihen sitten mahdolliset leikkaushoidot päälle. Ja ketkä rikastuu tästä, Trumpin terveydenhuollon torppaamisesta, vakuutusyhtiöt. Lyhyesti, hänen vanhat golfkaverit.
Sosialismi ja se, että sairaat ihmiset oikeasti hoidetaan, eikä potkita kadulle kuolemaan, no nuo aatteet ovat aika kaukana toisistaan kyse ei ole politiikasta vaan inhimillisyydestä.
Jos olisit muutakin kuin MV:lehden arttikeleita ja beta.media vai mikä lieneekää. No jokatapauksessa luettu, ymmärtäisi miten hommat toimii, vai haluaisitko mielummin mennä jenkkilään kokeilemaan ?
Holmström puhuu sellaisesta asiasta pohjimmiltaan, että koska jenkkilän malli on ihan nyrjähtänyt niin sitä ei yhden sukupolven aikana tuoda tälle pohjoismaiselle tasolle. Turhaa on myöskin "verrata" suomen ja usan julkista sektoria. Käsitteenä molemmat on olemassa mutta esimerkiksi terveydenhuollossa todellisuus on toinen.
Johan tuo tietyllä tavalla näkyy meilläkin, esim. aika agressiivinen yksityisten lääkäreiden mainostaminen. - vassua.kirpaisee
nähty.on.ei.kirj kirjoitti:
En minä mitään kuvittele. Obaman laatimassa terveydenhuollon uudistuksessa olisi nimenomaan se suurin "pähkinä" ollut niille joille ei tänä päivänä ole edes terveydenhuoltoa jenkeissä. Asiassa on mielestäni käsittämätöntä se, että jotkut kaltaisesi kannattavat sitä. Mietippäs sellaista jos sinut kärrättäisiin ensiapuun, no vuorokausi lienee tänäpäivänä noin 400 euroa vähintään, tuo siis ihan perushoito siihen sitten mahdolliset leikkaushoidot päälle. Ja ketkä rikastuu tästä, Trumpin terveydenhuollon torppaamisesta, vakuutusyhtiöt. Lyhyesti, hänen vanhat golfkaverit.
Sosialismi ja se, että sairaat ihmiset oikeasti hoidetaan, eikä potkita kadulle kuolemaan, no nuo aatteet ovat aika kaukana toisistaan kyse ei ole politiikasta vaan inhimillisyydestä.
Jos olisit muutakin kuin MV:lehden arttikeleita ja beta.media vai mikä lieneekää. No jokatapauksessa luettu, ymmärtäisi miten hommat toimii, vai haluaisitko mielummin mennä jenkkilään kokeilemaan ?
Holmström puhuu sellaisesta asiasta pohjimmiltaan, että koska jenkkilän malli on ihan nyrjähtänyt niin sitä ei yhden sukupolven aikana tuoda tälle pohjoismaiselle tasolle. Turhaa on myöskin "verrata" suomen ja usan julkista sektoria. Käsitteenä molemmat on olemassa mutta esimerkiksi terveydenhuollossa todellisuus on toinen.
Johan tuo tietyllä tavalla näkyy meilläkin, esim. aika agressiivinen yksityisten lääkäreiden mainostaminen.Minusta hän puhuu viisaasti ja totta.
"Ihan aikuisten oikeesti ala sinäkin lukemaan jotain muuta kuin näitä mv. tasosia juttuja . "
Samaa kehoitan - tai ainakin välillä tutustua siihen, mitä muualla asiasta kirjoitetaan.- vassumammalle
mummomuori kirjoitti:
"Ihan aikuisten oikeesti ala sinäkin lukemaan jotain muuta kuin näitä mv. tasosia juttuja . "
Samaa kehoitan - tai ainakin välillä tutustua siihen, mitä muualla asiasta kirjoitetaan.Kuka sinua uskoisi? Kukaan ei halua lukea samaa sosialismin hapatusta mitä sinä täällä tarjoilet!
homoagendaa kirjoitti:
Eikä sinua miellytä muu kuin sosialisointi?
Espanjassa on ilmainen julkinen terveydenhoito. Siitä saan itsekin nauttia, kuten oli leikkaus.. Maassa on nyt jyrkkä oikeistohallitus.
vassua.kirpaisee kirjoitti:
Minusta hän puhuu viisaasti ja totta.
>Minusta hän puhuu viisaasti ja totta.
Mikä näkökohta erityisesti lämmitti mieltäsi?- vassua.kirpaisee
RepeRuutikallo kirjoitti:
>Minusta hän puhuu viisaasti ja totta.
Mikä näkökohta erityisesti lämmitti mieltäsi?"Hän piti kuitenkin Sote-uudistusta välttämättömänä ja rohkeana ”liikkeenä”, mutta olisi ollut varovaisempi ja kokeillut ensin joitakin muita malleja maakunnissa. Avoin mieli tehdä korjauksia ja ottaa oppia maakunnilta on hänen mielestä mentaalisesti oikea asenne.
”Erehdyksiä saa tapahtua. Eteenpäin ei liikuta, ellei tapahdu erehdyksiä.”" vassua.kirpaisee kirjoitti:
"Hän piti kuitenkin Sote-uudistusta välttämättömänä ja rohkeana ”liikkeenä”, mutta olisi ollut varovaisempi ja kokeillut ensin joitakin muita malleja maakunnissa. Avoin mieli tehdä korjauksia ja ottaa oppia maakunnilta on hänen mielestä mentaalisesti oikea asenne.
”Erehdyksiä saa tapahtua. Eteenpäin ei liikuta, ellei tapahdu erehdyksiä.”"Olet siis Penan kanssa samaa mieltä siitä, että sote-uudistuksessa edetään liian nopeasti ja laajasti liian tutkimattomille vesille? Hyvä, niin minäkin.
- pidäespanjas
torre12 kirjoitti:
Espanjassa on ilmainen julkinen terveydenhoito. Siitä saan itsekin nauttia, kuten oli leikkaus.. Maassa on nyt jyrkkä oikeistohallitus.
Espanjassa on sitä ja espanjassa on tätä. Mutta me olemme SUOMESSA , etkö jo tajua.
pidäespanjas kirjoitti:
Espanjassa on sitä ja espanjassa on tätä. Mutta me olemme SUOMESSA , etkö jo tajua.
Ja Trump on Amerikassa eikä SUOMESSA.
- kusetusko
vassua.kirpaisee kirjoitti:
"Hän piti kuitenkin Sote-uudistusta välttämättömänä ja rohkeana ”liikkeenä”, mutta olisi ollut varovaisempi ja kokeillut ensin joitakin muita malleja maakunnissa. Avoin mieli tehdä korjauksia ja ottaa oppia maakunnilta on hänen mielestä mentaalisesti oikea asenne.
”Erehdyksiä saa tapahtua. Eteenpäin ei liikuta, ellei tapahdu erehdyksiä.”"Aivan, ei enää herää kysymys miksi valtatiet murenee kuin näkkileipä, eli 8 miljardia autoilijat maksaa vuodessa veroina ja politiikonloiset ne kehuu et sillä saa vain 100 miljoonaa per vuosi korjausvelkaa? Herää kysymys kenen perseeseen nämä miljardit menee????
vassumammalle kirjoitti:
Kuka sinua uskoisi? Kukaan ei halua lukea samaa sosialismin hapatusta mitä sinä täällä tarjoilet!
Mitä Holmström sanoi:
HS politiikka 29.3. ”Nobel-voittaja Bengt Holmström varoitti eduskuntaa sote-uudistuksen hankaluudesta ja moitti yliopistoilta leikkaamisesta”
”…yksi virheistä jo lähtökohtaisesti on ajatella, että julkinen sektori olisi tehoton ja byrokraattinen, jonka takia sen toimintaan halutaan tuoda mukaan yksityissektorin toimintatapoja.”
Eli soten vaara on, että yksityistämisen kautta ajetaan alas hyvin tarpeellinen julkinen palvelu.
”Holmströmin mukaan julkinen sektori on kallis pyörittää ja hankala, mutta se ei tarkoita samaa kuin tehoton.”
”Se tapa millä yksityinen sektori toimii, ei ole kopioitavissa valtion tai julkisen sektorin toimintaan. Ne toimivat ihan eri pelisäännöillä, koska niiden tehtävät ovat erilaisia”
”Holmströmin mukaan ainoa tapa ohjata julkista sektoria tehokkaasti on byrokratia.”
Tämä kai lienee sinun mielestäsi sitä ”sosialismin hapatusta”?
”Jos julkiseen sektoriin otetaan yksityisen sektorin ajattelua sisään, silloin ollaan perusajattelultaan väärällä tiellä”
”Holmströmin mukaan yksityissektorin tehokkuusajattelua voi tuoda julkiselle puolelle, mutta ei ongelmitta. Esimerkiksi Yhdysvalloissa vankiloiden siirtäminen yksityisten yritysten hoitoon epäonnistui laadun takia. Yritykset olivat kustannustehokkaita, mutta vankeja käsiteltiin huonosti.”
Yhdysvalloissa siis tehdään toimimatonta sekä erittäin kallista kaikista näistä yhteiskunnalle kuuluvista toiminnoista. Samalla vääristyy moni asia, joka nostaa oheiskustannuksia vieläkin enemmän.
”Obamacare ei ole toimiva järjestelmä.”
Onhan taas osattu vääntää asiat kuulostamaan joltain muulta, kuin ne ovat.
Yhdysvaltain terveydenhoito on ollut kallein ja toimimattomin järjestelmä. Obamacaren vaikutuksia pitänee siis verrata vanhaan järjestelmään eikä suomen järjestelmään? Trumpin ”uusi” järjestelmä taisi olla vieläkin heikompi esitys?
Uuden Suomen uutinen 29.3.2017
”Yhdysvalloissa pitkään asunut professori muistutti, että sote on niin valtava sotku, että edes Yhdysvallat ei ole saanut sitä hoidettua.”
Eli suomessa yritetään ajaa alas nykyinen järjestelmä ja yritetään tehdä siitä Amerikan malliin kehno viritys. Miten se, mikä ei toimi Yhdysvalloissa toimisi siis Suomessa?
Miksi homma ei toimi Amerikassa?
”Julkisen sektorin ei tarvitse maksimoida voittoa, vaan se voi huomioida muita yhteiskunnalle tärkeitä aspekteja – joita markkinatalous ei oikealla tavalla huomioi.”
Eli jos esim. vakuutusasiat jätetään vain markkinoiden varaan, se tietää rajua eriarvoistamista. Yksityiselle pitää tulla voittoa, joten kannattamattomia vakuutuksia ei myydä. Tarkoittaa että etenkin terveille kannattaa myydä sairasvakuutuksia, koska niiden tuotot ovat hyvät ja jättää sairaat ilman.
Suomen sairasvakuutusjärjestelmä on todella hyvä, sen päälle jokainen voi ottaa lisävakuutuksia varojensa mukaan.
”Trump on oikeassa, se [Obamacare] tappaa itsensä, se ei ole toimiva järjestelmä ja se täytyy korjata, Holmström sanoi.”
”Obamacare ei toimi, koska palveluntarjoajat ovat hävinneet.” ja ”Yhtiöt vetäytyvät sieltä pois, koska se on niille kannattamatonta.”
Obamacare siis turvasi juuri vähävaraisille ja sairaille vakuutusturvaa, joka on yrityksille kannattamatonta…
Tulevan soten ongelma saattaa siis olla, että terveet saavat hyvät palvelut mutta köyhät ja sairaat eivät juuri mitään palveluja.
En oikein päässyt kärrylle, mitä tuollakin tarinalla nyt yritettiin kertoa? Sitäkö, että suomeen pitäisi tulla vieläkin huonompi järjestelmä kuin Yhdysvaltoihin?- TotuusSattuu
No eihän pointti olekaan se, onko Obamacare varsinaisesti hyvä järjestelmä (jota se ei varmastikaan ole) vaan siitä, onko Trumpin ajama uusi järjestelmä sitä parempi. Ja ilmeisesti ei ole ollut kun edes oma puolue ei sitä ole kannattanut niin paljon että se olisi saatu läpi. Huonoa ei kannata korvata vielä huonommalla.
Jota kuinkin tuosta pitäisi olla kyse, mutta ei se tuosta artikkelin tapaisesta juuri esiin tule.
- bfbfggfsgfsdf
Jaahas aloittaja on taas päässyt monistelemaan oikeamedian valheita.
Holmström puhuu puutteista ei siitä että se olisi purettava.
Tämä patmos porukan vääristely sen kuin vain jatkuu!!!
Oikeamedia on valhemedia jonka tehtävänä ei olekaan oikean tiedon jakelu vaan vääristely ja valehtelu.- terkut.setaan
Miksi valehtelet? Yritä hillitä vihasi ja sen jälkeen
lue mitä aloituksessa lukee! - valhe.tarttuu
terkut.setaan kirjoitti:
Miksi valehtelet? Yritä hillitä vihasi ja sen jälkeen
lue mitä aloituksessa lukee!Mummomuorismi on näköjään tarttuvaa lajia.
- kerrotko.meille
mummomuori kirjoitti:
Ainkin näidet näytteiden perusteella, mitä tänne on alettu ahkerasti kopoida.
Mikä aloituksessa ei pidä paikkaansa?
kerrotko.meille kirjoitti:
Mikä aloituksessa ei pidä paikkaansa?
Se selviää täältä:
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14792416/holmstrom-trump-on-oikeassa-obamacaresta#comment-89354966
- roskapostirobotille
Aloitus on valesivustolta kopioitua moskaa.
Tuolla sivustolla asioita väännellään, jätetään osa sanomatta ja osaan laitetaan suoria valheita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3648203Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1592552- 72891
Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta60853- 55823
- 25816
- 64812
- 12780
- 46776
Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss68703