Apuja alkajalle sijoittamiseen.

apuja-alkajalle

Aloittaisin sijoittamisen sijoitusrahastoon, mutta?
Millaisella euromäärällä voisi alkaa kokeilemaan? Voisin sijoittaa 10000 euroa. Onkohan liikaa vasta alkajalle? Mitä on hyvät rahastot?

29

2183

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vakuusvaje

      Miten olisi satasen sijoittaminen pariin hyvään alan kirjaan ennen kuin alat tosimielessä heitellä rahojasi sinne tänne? En tarkoita että kymppitonnin sijoittaminen olisi huono asia. Päinvastoin, sillä sitä parempi mitä enemmän saa pääomaa tuottamaan. Aloittelija kuitenkin saattaa omin päin tehdä virheitä ja joillakin luotettavan tuntuisilla neuvonantajillakin on oma onki samassa lammikossa. Pankeilla varmaan pahimmin.

      Aloittaa voi vaikka muutamalla kympillä, mutta silloin ei tietysti voi odottaa kovin suuria tuloksiakaan. Rahaston hyvyydestä voi antaa oikeastaan vain yhden pätevän neuvon. Kahdesta muuten samanlaisesta rahastosta parempi on se, jonka kulut ovat pienemmät. Pitkän sijoitusajan kuluessa puolikin prosenttia vuodessa on iso määrä rahaa.

      Tosin voihan osakkeita ostaa itsekin. Ei siinä välttämättä tarvitse rahaston apupoikia välissä. Oppimismielessä suosittelen aloittelijallekin joitakin suoria sijoituksia, joiden ei välttämättä tarvitse jokaisen onnistua. Niitä seuraillessa kuitenkin alkaa ymmärtää talouden perusteita ja yhtiöiden toimintaa.

      • kokeileppatätä

        Tämä voisi olla aika hyvä aloitus:

        https://www.nordnet.fi/super

        Muutaman vuoden kun tutustut osakkeisiin ja kyllästyt alhaisiin tuottoihin tuon rahaston kanssa, voit alkaa miettimään suoria sijoituksia osakkeisiin. Mutta sitä ennen tuo on ihan passeli ratkaisu.


      • kannustaja

        kirjojen ostaminen on turhaa. netistä löytyy kaikki tarvittava.....näin siis omalla kohdallani.


      • Anonyymi

        Rahan kanssa pelaaminen on älyhommaa, eli kannattaa kohentaa tietotasoa lukemalla useampikin kirja, että perusasiat ja käsitteet on hallussa. Netissäkin on hyvin tietomateriaalia, joten netin resursseja https://tinyurl.com/vf78ml6 on hyvä myös käyttää.


    • tyhmäsijoittajanörtti

      Olen harrastanut sijoitusta 40 vuotta, muutaman kerran sijottanut pankin neuvoihinluottaen ja aina mennyt pieleen kuten nordean sakot osoittivat.
      Kannattaa itse ostaa oasakkeita jotka ovat vakavaraisen yhtiö ja maksanut kohtuullista osinkoa joka vuosi. Rahastoista rikastuu vain pankki. perustat arvo osuus tilin ja hajasijoitat rahasi, useampaan kohteeseen omat sjoitukseni ovat voitolla konaisuutena 300% ja osinkoja tulee enmmän kuin pankista korkoa säästötilile. Kun saat rahaa kasaan odota kun asuntojen hinta esim helsingissä tulee alas osta sieltä yksiöitä ja kaksioit ja pistä vuokralle. esim ostin 95 kaksion helsingistä nyt hinta on 3 kertainen ja vuoralaiset on sen maksaneet ja sanovat vielä sinulla on halpa vuora

      • likhuiygyug

        Se, että vuonna 1995 ostettu asunto on tuottanut oman hintansa takaisin, ei takaa sitä, että sama tapahtuisi tulevaisuudessa.

        Asunto on siitä metka sijoitus, että muualla Suomessa sen arvo laskee noin 2% vuodessa, paitsi pääkaupunkiseudulla nousee loputtomiin. Eikai tuota voi loputtomiin jatkua.


      • E220_CDI

        Ei ole kustannustehokkaiden rahastojen vika, että pankkien rahastot ovat kalliita.


      • Anonyymi

        Nordea on kyllä munannut itsensä tunnetusti. Myy miljoonan euron vipurahaston yli 80v ihmiselle vaikka olisi pitänyt mielummin antaa vihje elämästä nauttimiseen. Ihminen hävisi tuon summan.

        Yleisesti pankkia on huono viedä oikeuteen. Se pitää tajuta että pankkien lakiosastolla on kuukausipalkalla juristi joka tekee standardi kirjeen jolla uhoaja saadaan kanveensiin

        Jokainen järkevä ihminen ymmärtää että sopimuksessa lukee että sen minkä sijoitat olet tietoinen että voit hävitä kaiken. Sama kuin omavelkainen takaus. Toisessa kommentissani kirjoitan siitä että kurssit nousee ja laskee ja pikavoittoja on turha odottaa. Jos kaikki on kympissä, niin. rahaston koko ei saa kerralla laittaa kaikkea. Käteiskassakin on pidettävä.

        Harvalla on oikeasti varaa laittaa kymppiä kerralla eikä suurella osalla koskaan. Ei edes kymmenessä vuodessa.


    • Aloittelijaa

      Kysy pankista apua ja aloita vaikka 5000e, myöhemmin lisää riskiä. Paljon asioita otettava huomioon.

      • likhuiygyug

        Älä missään tapauksessa kysy pankista apua. Se nyt on pahin virhe.


      • Rötväkuokka
        likhuiygyug kirjoitti:

        Älä missään tapauksessa kysy pankista apua. Se nyt on pahin virhe.

        Helsingin Sanomissa on pankkien sijoituspalveluista ollut tällä viikolla muutamia hyvin valaisevia juttuja. Ei pidä uskoa sellaisia henkilöitä, jotka itse hyötyvät omista neuvoistaan. Tai heidän työnantajansa.

        Sitä paitsi, jos neuvojat osaisivat todella sijoittaa, heidän ei tarvitsisi olla palkkatöissä pankissa.


      • likhuiygyug
        Rötväkuokka kirjoitti:

        Helsingin Sanomissa on pankkien sijoituspalveluista ollut tällä viikolla muutamia hyvin valaisevia juttuja. Ei pidä uskoa sellaisia henkilöitä, jotka itse hyötyvät omista neuvoistaan. Tai heidän työnantajansa.

        Sitä paitsi, jos neuvojat osaisivat todella sijoittaa, heidän ei tarvitsisi olla palkkatöissä pankissa.

        Jos osaa sijoittaa niin tarviihan se pääoma kuitenkin saada jostakin. Ehkä se vaatii pankkitöitä sen parikymmentä vuotta.


      • Pankkiherra
        likhuiygyug kirjoitti:

        Jos osaa sijoittaa niin tarviihan se pääoma kuitenkin saada jostakin. Ehkä se vaatii pankkitöitä sen parikymmentä vuotta.

        Ainakin sieltä ovat jo parhaat lähteneet muihin hommiin. Evoluutio toimii käänteisesti ja rupusakki jää pankkiin keräämään sitä pääomaansa. Ja se kerätään asiakkaita neuvomalla...


    • Suomi-superrahasto

      Realistinen ote täällä kommentoineilla.

      Taistele itsellesi Nordnetin salkku. Kestää kolme tuntia jos luet 18-sivuisen ehtopumaskan. Sensijaan menee vain kolme minuuttia jos kuittaat hyväksyväsi ehdot lukematta.
      (Tuo ehtodokumentti on monin tavoin tehty vaikeaksi lukea kuvaruudulla.)

      Pohdi etukäteen salasana jossa on numeroita, kirjaimia ja erikoismerkkejä.
      Pankkitunnukset tarvitset avaustunnistautumiseen.

      Kuluttomalla Suomi-superrahastolla voi aloittaa. Samalla voi alkaa tutkailla osakekauppoja, jotka kaksi ekaa kuukautta ovat halpoja: 0.06% mutta vähintään 3€

    • seniorinvestor

      Osakemarkkina on noussut yli 8 vuotta, nyt kannattaa olla varovainen. Odota vuoden pari kun markkina notkahtaa ja sijoita sitten 3-4 suurimpaan Helsingin pörssin yritykseen.

    • E220_CDI

      Jos rahastot tuntuvat olevan aloittajalle soiva juttu, niin lue ensin Marko Erolan kirja "Paras sijoitus".

      Sen jälkeen katso mitä valitset vaikkapa Nordnetin ja Seligsonin valikoimasta.

      • Voitto.Lopullinen

        Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki tästä kommentista.

        Vaikka itse tunnustan kyllä suoriin osakesijoituksiinkin harhautuvani, niin kuitenkin Erolan (ja monen muun itseäni viisaamman) neuvoilla rohkeasti vaan kohti indeksiä.


      • E220_CDI
        Voitto.Lopullinen kirjoitti:

        Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki tästä kommentista.

        Vaikka itse tunnustan kyllä suoriin osakesijoituksiinkin harhautuvani, niin kuitenkin Erolan (ja monen muun itseäni viisaamman) neuvoilla rohkeasti vaan kohti indeksiä.

        Ilman muuta suorilla osakesijoituksilla on paikkansa.

        Mutta ne eivät ole ehkä se, mistä neuvoa kysyvän kannattaisi aloittaa.

        Rahastonsa valittuaan voi olla mielenkiintoista katsoa, mitä yrityksiä rahastossa on mukana. Sen jälkeen saattaa löytyä mielenkiintoa seurata niitä firmoja omana yrityksenä. Siitä ei ole enää pitkä matka omiin valintoihin. Siinä vaiheessa onkin sitten hyvä lukea pari muutakin kirjaa...


      • toteaja-

        kirjojen lukeminen on turhaa. netistä löytyy erilaisia näkemyksiä ja ajatuksia, joista voi kehitellä oman etenemistavan.


      • E220_CDI
        toteaja- kirjoitti:

        kirjojen lukeminen on turhaa. netistä löytyy erilaisia näkemyksiä ja ajatuksia, joista voi kehitellä oman etenemistavan.

        Jos kokee, että internetin läpi lukeminen ja sieltä löytyvän oikean informaation tunnistaminen roskan seasta on neuvoa kysyvälle aloittelijalle helpompaa kuin asiantuntijan suomen kielellä kirjoittama yhteenveto rahastosijoittamisesta, niin käyhän se niinkin.


    • Neiti777

      hei täällä pulassa oleva perheenäiti ennen joulua.sijoita avustusta minulle ja perheelleni en pyydä suuria summia vain sen verran että pelastat jouluni.kirjoitukseni avuntarpeesta olikin tuossa kysymyksenä aikaisemmassa kohtaa talous asioissa jos haluat lukea.

    • repux78

      Olen tässä ollut koko syksyn samoissa ajatuksissa kuin aloittaja. Käyttö- ja säästötililläni alkaa olla kohta 100000eur ja ei ole löytynyt järkevää käyttöä sille, enkä ole uskaltanut sijoittaa aiemmin sitä mihinkään. Korkotuloja noista tileistä ei juuri tule. Asuntolainan sain maksettua reilu viisi vuotta sitten ja tililleni on kertynyt ihan huomaaatta tuo ylimääräinen summa. Joka kuukausi kertyy palkkatuloista 1000-2000eur ylimääräistä tililleni ja näille rahoille pitäisi löytyä järkevä sijoituskohde.

      Kävin pari kuukautta sitten Osuuspankissa sijoitusneuvojalla. Olin valmis sijoittamaan yht 30000eur rahastoihin. Sijoitusneuvoja suositteli sijoittamaan 15000eur OP maltilliseen ja 15000eur OP Suomeen. Silloin rahastot näyttivät olevan reilussa laskussa ja ovat molemmat viimeisen 3kk aikana tuottaneet tappiota. Onneksi en vielä silloin lähtenyt mukaan. Sen lisäksi mahdollista tuottoa syövät kohtuuttoman paljon pankin ottamat hallinnointipalkkiot.

      Netistä selailtuani aloin kiinnostumaan kuluttomista Nordnetin rahastoista. Ostin juuri 5000eurolla Superrahasto Suomea, kun näyttää olevan kurssit taas hyvässä nosteessa. Olisin valmis sijoittamaan yhteensä tuon 30000eur erilaisiin rahastoihin Nordnetissä. Olisiko mitä muita rahastoja järkevä ostaa, että hajautus olisi mahdollisimman järkevä ja riskitön? Onko nyt sopiva aika ostaa?

    • Laukkaavamajuri

      Nyt melko kallista, Jenkeissä paukuteltu huippuja ja korkotaso kiristyy hiljalleen. Kuukausiostoilla lähtisin itse rahastoihin, jos nyt pitäisi homma vasta aloittaa, ja lisäisin summaa vaikka 2019, jos tullaan kunnolla alas.

    • Anonyymi

      Olis itsellä tonnin verran jäänyt veronpalautuksista jäljelle ja ajattelin jos sijoittais ne johonkin. En vaan tiedä mitään muuta kun tää Nordnet mistä paljon puhutaan mutta vaikutti sekavalta. Törmäsin tommoseen Taalerikauppaan jota ylläpitää mobify Oy. Ilmeisesti joku laskupalvelu missä saa taloudelleen pelivaraa. Mutta Taalerikauppa vaikutti selkeältä, onko kellään kokemuksia tästä:
      https://tc.tradetracker.net/?c=30590&m=1569113&a=84926&r=&u=

    • Anonyymi

      Ihan sopiva summa laittaa Nordnet indeksirahastoon ja sitten vielä vaikka kuukausittain 100€ lisää. Saat korkoa korolle ja vuosien saatossa kertyy mukava potti.

    • Anonyymi

      Viisainta on rahastosijoittaminen tasaisella summalla usean vuoden ajan. Siinä ei muutamat kalliimmat ostot haittaa, kun halvempaakin laskuvaihetta tulee eteen.
      Nyt hinnoitellaan sitä, että korona on selätetty ja talous tulee kasvamaan taivaisiin.
      Taitaa olla inflaatio, joka ei tottele tässä tilanteessa johtajien puheita ja pörssi kärsii kesällä.

      • Anonyymi

        Juurikin näin, ja vielä kun valitsee indeksirahaston tai etf:n, koska niissä yleensä pienet kulut.

        lajijasuris


    • Anonyymi

      Älä sijoita kuin rahaa joka on omaasi. Älä ota velkaa (ei pankki annakaan)

      Älä sijoita kaikkea. Kympin sijoitus tuntuu yleensä liian isolle. Jos minulla olisi 200 000€ niin ehkä sitten se kymppi, mutta jos on kymppi tai kaks kolme niin kymppi vaikuttaa isolle.

      Ymmärrä kurssiheittely. Esim jos kurssi on nyt 80€, niin se voi olla parin vuoden päästä vaikka 120€. Vuosi sitten yhden rahaston kurssi oli 13.3. 140€ ja 20.3 siitä oli oli sulanut 1/3 pois. 4.5. 2021 arvo oli 148€. Jos olisi ollut tuollainen, niin vuoden aikana olisi saanut paljon uusia edullisia osuuksia. Moni vaan teki paniikissa liian kovan pysähdyksen ja kotiutti rahaa tappiolla.

      Neuvo on älä säikähdä. Ole pokerinaama.

      Pikavoittoja ei ole. On rahastoja joiden aikaikkuna voi olla 10v.

      Itse puhun 7000€ Arvoisen rahaston kokemuksella. Kaksi rahastoa. Toisessa päälle 6k ja toisessa päälle kilo

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3750
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      76
      1970
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1598
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      82
      1253
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1067
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1008
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      863
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      844
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      788
    Aihe