Mies asemoi kikkelinsä väärään naiseen!

Aina ne vesselit siellä Lähi-idässä vain jaksavat taistella keskenään, nimittäin juutalaiset ja arabit. Ja miettikää, mistä syystä! Sen takia, että yksi mies aikoinaan, noin 3500 vuotta sitten, heilutti kikkeliään paikassa, jossa sen ei olisi pitänyt olla.

Raamatun ja Koraanin mainitsema Aabraham oli mies, jolle Jumala lupasi jälkeläisiä niin paljon kuin on tähtiä taivaalla, tai kuin on hiekanjyviä rannalla. Aabrahamin vaimo Saara oli kuitenkin vanha nainen, eikä enää pystynyt synnyttämään, joten hyvää hyvyyttään, toteuttaakseen Jumalan ennustusta, Aabraham meni ja kiksautti piikalikkaansa Haagaria.

Haagar synnytti pojan nimeltä Ismael, josta polveutuvat kaikki arabit halki Saharan autiomaan ja aina Pohjois-Afrikan Atlantin puoleiselta rannalta Tyynen valtameren itäisimpään kolkkaan asti. Siinä ovat ne jälkeläiset kuin rannan hiekka tai kuin tähdet taivaalla. Arabeja lienee nykyään noin miljardi, joskaan kaikki eivät ole muslimeja.

Sitten kävi kuitenkin niin, että vanha Saara yllättäen tulikin raskaaksi ja synnytti pojan, nimeltään Iisak. Iisakista tuli kaikkien juutalaisten kantaisä. Muinoin Lähi-idässä oli tapana, että Jumalan siunauksen elämäänsä, ja isänsä perinnön, sai perheen vanhin avioliitossa syntynyt poika. Ihan niin kuin Suomessakin vielä rapiat 100 vuotta sitten.

Aabraham välitti Jumalan siunauksen ja vauraan taloudellisen perintönsä pojalleen Iisakille, mutta piikatyttö Haagarin ja hänen poikansa Ismaelin Aabraham laittoi matkoihinsa - he saivat lähteä pois isännän talosta.

Tästä asiasta arabit ovat vieläkin, tuhansia vuosia myöhemmin, katkeria. Arabit, jotka myöhemmin omaksuivat islamin uskon, väittävät Koraanissaan, että Ismael oli se Aabrahamin ainoa oikea laillinen poika ja perijä, ja Iisak oli vähempiarvoinen.

Tämän takia arabit vihaavat juutalaisia. Sen takia, että yksi mies uitti kikkeliään väärässä paikassa ja antoi perintönsä pojalleen äpäräpoikansa sijasta.
Miettikää sitä.
273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olisi vaikka vedellyt käteen.

Äänestä

Jesse kusettaa ihmisiä vielä tänäkin päivänä. Melkoinen sanaseppo. Jesse, Jullen poika :D

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Näin_kävi kirjoitti:

Aina ne vesselit siellä Lähi-idässä vain jaksavat taistella keskenään, nimittäin juutalaiset ja arabit. Ja miettikää, mistä syystä! Sen takia, että yksi mies aikoinaan, noin 3500 vuotta sitten, heilutti kikkeliään paikassa, jossa sen ei olisi pitänyt olla.

Raamatun ja Koraanin mainitsema Aabraham oli mies, jolle Jumala lupasi jälkeläisiä niin paljon kuin on tähtiä taivaalla, tai kuin on hiekanjyviä rannalla. Aabrahamin vaimo Saara oli kuitenkin vanha nainen, eikä enää pystynyt synnyttämään, joten hyvää hyvyyttään, toteuttaakseen Jumalan ennustusta, Aabraham meni ja kiksautti piikalikkaansa Haagaria.

Haagar synnytti pojan nimeltä Ismael, josta polveutuvat kaikki arabit halki Saharan autiomaan ja aina Pohjois-Afrikan Atlantin puoleiselta rannalta Tyynen valtameren itäisimpään kolkkaan asti. Siinä ovat ne jälkeläiset kuin rannan hiekka tai kuin tähdet taivaalla. Arabeja lienee nykyään noin miljardi, joskaan kaikki eivät ole muslimeja.

Sitten kävi kuitenkin niin, että vanha Saara yllättäen tulikin raskaaksi ja synnytti pojan, nimeltään Iisak. Iisakista tuli kaikkien juutalaisten kantaisä. Muinoin Lähi-idässä oli tapana, että Jumalan siunauksen elämäänsä, ja isänsä perinnön, sai perheen vanhin avioliitossa syntynyt poika. Ihan niin kuin Suomessakin vielä rapiat 100 vuotta sitten.

Aabraham välitti Jumalan siunauksen ja vauraan taloudellisen perintönsä pojalleen Iisakille, mutta piikatyttö Haagarin ja hänen poikansa Ismaelin Aabraham laittoi matkoihinsa - he saivat lähteä pois isännän talosta.

Tästä asiasta arabit ovat vieläkin, tuhansia vuosia myöhemmin, katkeria. Arabit, jotka myöhemmin omaksuivat islamin uskon, väittävät Koraanissaan, että Ismael oli se Aabrahamin ainoa oikea laillinen poika ja perijä, ja Iisak oli vähempiarvoinen.

Tämän takia arabit vihaavat juutalaisia. Sen takia, että yksi mies uitti kikkeliään väärässä paikassa ja antoi perintönsä pojalleen äpäräpoikansa sijasta.
Miettikää sitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu