PUHTAITA PULMUSIA-SELVITETÄÄN LAPINLAHDEN OSALTA

Jos kuntavaaliehdokas on joutunut oikeuden eteen, hän on ollut siellä todennäköisimmin epäiltynä pahoinpitelystä tai muusta henkeen ja terveyteen kohdistuvasta rikoksesta, kertoo Helsingin Sanomat. Lehden tekemän selvityksen mukaan toiseksi yleisin syy joutua käräjille ovat rattijuoppoudet ja törkeät rattijuoppoudet.
Tarkastelun kohteena oli 10 169 kuntavaaliehdokasta ja heitä vastaan nostetut rikossyytteet kaikissa Suomen käräjäoikeuksissa. Selvitys kohdistui 28 suureen kuntaan.
Selvityksessä löytyi yhteensä 544 syytettä, jotka on nostettu nykyistä kuntavaaliehdokasta vastaan käräjäoikeudessa kuluneen valtuustokauden aikana. Vuosien 2012-2017 aikana syytteen oli saanut kaikkiaan 394 eri kuntavaaliehdokasta, lehti kertoo.
Ylivoimaisesti suurin osuus nostetuista 544 syytteestä kohdistui perussuomalaisten ehdokkaisiin, lehti kertoo. Perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaat ovat saaneet noin 28 prosenttia kaikista syytteistä, vaikka heidän osuutensa selvityksen ehdokkaista on 11 prosenttia.
1108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Milloin tietoa julkaistaan?
Vai suorittavatko kyseisenlaiset ehdokkaat vetäytymisen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


PULMUSPARLAMENTIT kirjoitti:

Jos kuntavaaliehdokas on joutunut oikeuden eteen, hän on ollut siellä todennäköisimmin epäiltynä pahoinpitelystä tai muusta henkeen ja terveyteen kohdistuvasta rikoksesta, kertoo Helsingin Sanomat. Lehden tekemän selvityksen mukaan toiseksi yleisin syy joutua käräjille ovat rattijuoppoudet ja törkeät rattijuoppoudet.
Tarkastelun kohteena oli 10 169 kuntavaaliehdokasta ja heitä vastaan nostetut rikossyytteet kaikissa Suomen käräjäoikeuksissa. Selvitys kohdistui 28 suureen kuntaan.
Selvityksessä löytyi yhteensä 544 syytettä, jotka on nostettu nykyistä kuntavaaliehdokasta vastaan käräjäoikeudessa kuluneen valtuustokauden aikana. Vuosien 2012-2017 aikana syytteen oli saanut kaikkiaan 394 eri kuntavaaliehdokasta, lehti kertoo.
Ylivoimaisesti suurin osuus nostetuista 544 syytteestä kohdistui perussuomalaisten ehdokkaisiin, lehti kertoo. Perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaat ovat saaneet noin 28 prosenttia kaikista syytteistä, vaikka heidän osuutensa selvityksen ehdokkaista on 11 prosenttia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu