Persujen "torjuntavoitto" muistuttaa syksyä 1944?

Tiedättehän te tämän kuuluisan torjuntavoiton? Totta on että suomalaiset pystyivät pysäyttämään neuvostojoukkojen läpimurtoyrityksen Ihantalan rintamalla heinäkuun alussa 1944. No nyt näyttää siltä että persut eivät välttämättä tuhoudu näissä vaaleissa. Mutta sitten tullaan peruskysymyksen ääreen.

Sillä kyllähän se niin vain oli ettei Suomi kesällä 1941 lähtenyt hyökkäyssotaansa valloittamaan Karjalaa ja piirtämään miekalla Vienanlahdelta Laatokkaan rajaa vain sen vuoksi että kolme vuotta myöhemmin tulee joukkoinensa häntä koipien välissä takaisin mutta onnistuu sentään olemaan romahtamatta niin että antautuu Pohjanmaalla puna-armeijalle.

Persuilla on nyt sama tilalle. Puolue porskutteli komeaan vaalivoittoon 2 vuotta sitten mutta on romahtanut viime gallupeissa alle puoleen siitä mitä viime eduskuntavaalien aikaan ja heti sen jälkeen gallupit näyttivät. Parhaimmillaan puolue huiteli jopa yli 20% kannatuslukemissa. Nyt se näyttää sinnittelevän jossakin 8-11%:n välissä. Kutsutaan sitä sitten "torjuntavoitoksi".
12133
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Mikä ihmeen punatrolli siellä taas pulisee. Hyökkäyssotaa harrasti Neuvostoliitto. Suomi koetti jatkosodassa saada ryöstetyt alueet takaisin...vanhasta rajasta..joo.. saa punikki ikuisen vaikerruksen aikaan.

Äänestä
  • Suomi+sai+turpaan+talvi-+ja+jatkosodassa.+14%+maa-alasta+menetettiin+ja+päälle+sotakorvaukset.+IKL+lakkautettiin+ja+Suomessa+lopettiin+lähes+70+vuodessa+suunpieksäminen+Venäjälle.+Nyt+on+kasvanut+uusi+tyhmä+sukupolvi+Suomeen+joka+haluaa+toistaa+samat+vanhat+virheet.

    Äänestä

  • minulla-ei-muuta kirjoitti:

    Suomi+sai+turpaan+talvi-+ja+jatkosodassa.+14%+maa-alasta+menetettiin+ja+päälle+sotakorvaukset.+IKL+lakkautettiin+ja+Suomessa+lopettiin+lähes+70+vuodessa+suunpieksäminen+Venäjälle.+Nyt+on+kasvanut+uusi+tyhmä+sukupolvi+Suomeen+joka+haluaa+toistaa+samat+vanhat+virheet.

    Suomi joutui kommunistisen suurvallan häikäilemättömän hyökkäyksen kohteeksi, koko sivistynyt maailma sen tuomitsi. Suomi halusi vain elää rauhassa.
    Täältä vielä löytyy näköjään oman pesän likaajia, joiden pitäisi olla kiitollisia, että heille on lunastettu vapaa maa.
    Voi kun ei ole sitä NL:oa, jonne saisitte mennä naattimaan työläisen paratiisista!!

    Äänestä

  • Vai että pervotiini poppoo joutui "häikäilemättömän hyökkäyksen kohteeksi"?
    Ja että oikein "koko sivistynyt maailma sen tuomitsi"?
    Natsi pervotiinipoppoohan , siis suomi, oli sodassa mm. Englantiakin vastaan.
    Asetoverit, eli pervitiininatsit menivät kalistelemaan sapeleitaan liian suureen maahan.

    Äänestä

  • että_vielä_oikein kirjoitti:

    Vai että pervotiini poppoo joutui "häikäilemättömän hyökkäyksen kohteeksi"?
    Ja että oikein "koko sivistynyt maailma sen tuomitsi"?
    Natsi pervotiinipoppoohan , siis suomi, oli sodassa mm. Englantiakin vastaan.
    Asetoverit, eli pervitiininatsit menivät kalistelemaan sapeleitaan liian suureen maahan.

    Heikompi valitsi kahdesta pahasta pienemmän.
    Vaikka tuskin sinun järjenjuoksullasi voitkaan sitä koskaan käsittää, onneksi meillä oli vielä silloin viisaampia kansalaisia.

    Äänestä

Persujen on tunnustettava kuten Suomi syksyllä 1944 että isojen poikien peliin ei kannata pikkupoikien hypätä. Siinä kastuu housut ja tulee turpaan.

1Äänestä

Aloittaja vaikuttaa persulta, piilopersulta

Äänestä
  • Jutta Urpilainen kiitteli puolueen saamasta torjuntavoitosta eduskuntavaaleissa. Siinä kuulinkin tuon hienon sanan ensimmäistä kertaa. Demarien torjuntavoitto!

    Äänestä

Ilman muuta se vaikuttaa torjuntavoitolta kun vain puolet tipahtaa kannatusluvut.

1Äänestä
  • Juu. Kyllä se siltä näyttää ilman muuta.

    Äänestä

Me perussuomalaiset olemme ovelia. Antaa kokoomuksen gallup tahojen tehdä galluppejaan. Kun vaalipäivä tulee, iskemme voittoon.

Äänestä

Gallupit+ovat+galluppeja+vaalipäivän+iltana+näyttää+perseiden+kannatus+4+%-+ja+sika+soinilta+pääsee+tuhnu+ja+itku.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Penna-Tervo kirjoitti:

Tiedättehän te tämän kuuluisan torjuntavoiton? Totta on että suomalaiset pystyivät pysäyttämään neuvostojoukkojen läpimurtoyrityksen Ihantalan rintamalla heinäkuun alussa 1944. No nyt näyttää siltä että persut eivät välttämättä tuhoudu näissä vaaleissa. Mutta sitten tullaan peruskysymyksen ääreen.

Sillä kyllähän se niin vain oli ettei Suomi kesällä 1941 lähtenyt hyökkäyssotaansa valloittamaan Karjalaa ja piirtämään miekalla Vienanlahdelta Laatokkaan rajaa vain sen vuoksi että kolme vuotta myöhemmin tulee joukkoinensa häntä koipien välissä takaisin mutta onnistuu sentään olemaan romahtamatta niin että antautuu Pohjanmaalla puna-armeijalle.

Persuilla on nyt sama tilalle. Puolue porskutteli komeaan vaalivoittoon 2 vuotta sitten mutta on romahtanut viime gallupeissa alle puoleen siitä mitä viime eduskuntavaalien aikaan ja heti sen jälkeen gallupit näyttivät. Parhaimmillaan puolue huiteli jopa yli 20% kannatuslukemissa. Nyt se näyttää sinnittelevän jossakin 8-11%:n välissä. Kutsutaan sitä sitten "torjuntavoitoksi".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu