Anni Sinnemäen isoisä oli äärioikeistolaisen Isänmaallisen kansanliikkeen (IKL) aktiivi ja isä oli kenties Suomen tympein kulttuuristalinisti, joka ilmiantoi itäeuroopan turvallisuuspalveluille täällä vierailevien näiden maiden taiteilijoiden vallankumouksen vastaiset revisionistiset mielipiteet. Anni Sinnemäen aviomies Anton Monti on Italiassa kasvanut katutaisteluissa karaistunut "liberaali" autonomi, joka opetti myöhemmin globalisaatiota vuosituhannen vaihteessa vastustaneille uuden polven autonomeille eli valkohaalareille alunperin Italian autonomien 1970-luvulla kehittämiä antidemokraattisia toimintatapoja kuten pakottamiseen perustuvaa kadunvaltausta. Anton Montin epäiltiin Italiassa vuonna 2003 piilottaneen 1990-luvun alussa kotiinsa kaksi Suomeen paennutta Punaisten Prikaatien jäsentä. Hän kiisti tämän mutta myönsi olleensa samalla luokalla toisen murhaajan kanssa.
Paavo Arhinmäen henkilöhistoria on lähes identtinen Anni Sinnemäen henkilöhistorian kanssa. Arhinmäen isä oli taistolainen, mutta hänen pappisukkinsa laulatti vastahakoisilla lapsilla Munkkiniemen yhteiskoulussa ääri-isänmaallisia lauluja kuten "Silmien välliin r...ää kyllä se siihen tyssää". Paavo on viehättynyt rajusta jääkiekkofanituksesta ja on osallistunut autonomien antidemokraattisiin pakkoon perustuviin katutempauksiin ja joutunut näissä tempauksissa myös poliisiviranomaisten hellään huomaan. Hänet HS on myös jopa pääkirjoituksessaan kategorisoinut urbaaniksi liberaaliksi.
Sanonta "ei omena kauas puusta putoa" on syytä pitää mielessä, vaikka lapset eivät tietenkään ole vastuussa (esi-)isiensä tekosista. Ei siis ole ihme, että Anni ja Paavo ovat (esi)isien jo kuopattujen pakkooon pohjaavien ismien tilalle valinneet nykyisen pakkopaitaglobalismin, joka on saanut totuusmedian toimittajien sanastossa nimen urbaani liberalismi. Tälle sanan urbaaniliberalismi käytölle tässä yhteydessä on katetta tosin vain varauksin (ks. mm. edellä Israel-viittaus), kun tarkastelee homoseksuaalien oikeuksista käytyä keskustelua.
Paavo Arhinmäen henkilöhistoria on lähes identtinen Anni Sinnemäen henkilöhistorian kanssa. Arhinmäen isä oli taistolainen, mutta hänen pappisukkinsa laulatti vastahakoisilla lapsilla Munkkiniemen yhteiskoulussa ääri-isänmaallisia lauluja kuten "Silmien välliin r...ää kyllä se siihen tyssää". Paavo on viehättynyt rajusta jääkiekkofanituksesta ja on osallistunut autonomien antidemokraattisiin pakkoon perustuviin katutempauksiin ja joutunut näissä tempauksissa myös poliisiviranomaisten hellään huomaan. Hänet HS on myös jopa pääkirjoituksessaan kategorisoinut urbaaniksi liberaaliksi.
Sanonta "ei omena kauas puusta putoa" on syytä pitää mielessä, vaikka lapset eivät tietenkään ole vastuussa (esi-)isiensä tekosista. Ei siis ole ihme, että Anni ja Paavo ovat (esi)isien jo kuopattujen pakkooon pohjaavien ismien tilalle valinneet nykyisen pakkopaitaglobalismin, joka on saanut totuusmedian toimittajien sanastossa nimen urbaani liberalismi. Tälle sanan urbaaniliberalismi käytölle tässä yhteydessä on katetta tosin vain varauksin (ks. mm. edellä Israel-viittaus), kun tarkastelee homoseksuaalien oikeuksista käytyä keskustelua.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Näillä henkilöillä on omaisuutta sen verran, ja mitä nyt netistä huhuja luin, niin eräs tästä kolmikosta ääneen sitä kovasti kehunut,että heidät pitäisi luokitella taloudelliseen eliittiin ei vasemmistoon. Miksi vasemmistolaisuus siis kiihottaa? Köyhien etuja he eivät aja.Eivätäkä varsinkaan niiden nuorten anarkojen joita yllytetään jopa väkivaltaan. Älkää pilatko nuoret elämäänne, käyttäkää aivojanne ja tutustukaa ihmisten taustoihin ja miettikää motivaatiota.
Siksi justiinsa koska vasemmistolaisuus tarjoaa oivan työkalun oman varallisuutensa kerryttämiseen, todennäköisimmin kansan rahoista kaikenmaailman ketkuloinnilla puuhayhdistysten ja -projektien kautta. Julkisivuna toimii loistavasti "olen köyhien ja vähävaraisten asialla".
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_rikoksista_tuomituista_kansanedustajista¨
Huom.-
lukekaa myös näiden nimien taustat ja se miksi he ovat listoilla!
olen.
Kunnallisvaaleissa kannattaa Helsingissä antaa äänensä Vihreille jos haluaa omalta osaltaan vaikuttaa pormestarin valintaan niin, että Kokoomuslaisesta ei sitä tule. Valinta tullaan käymään Vapaavuoren ja Sinnemäen välillä, muut putoavat. Mitä enemmän vihreitä istuu valtuustossa sen paremmat mahdollisuudet heillä on saada
Sinnemäki pormestariksi.
Jos haluaa porvari pormestarin niin silloin puolue on Kokoomus.
Kannattaisi muistaa ,että kyseessä Kunnallisvaalit ei Eduskuntavaalit. Kokoomus, Keskusta ja Persut eivät Helsingissä ole köyhän asioita ajanneet.
Ja vihreät ovat? Vasemmistolaiset keskittyi ainakin silloin kun asuin stadissa graffiteihin, arhinmäki kävi riehumassa vihreän kanssa kaupungin järjestämässä stop töhryille tilaisuudessa. Sinänsä hassua, että graffitit lisäävät asukkaissa pelkoa ja lisäävät tutkimusten mukaan jopa väkivaltaa asuinalueella. Miksi Arhis siis näki graffiti tärkeänä vaikka ne todistettavasti slummiuttuvat asuinalueet? Eivät nämä köyhien etuja aja kun eivät köyhän elämästä tiedä paskaakaan. Britanniassa puhutaan shampanjasosialisteista. Rikkaiden kakarat oli viime vuonna riehumassa poliisia vastana ja yllyttämässä ihmisiä väkivaltaan. Saavatko jotain perverssiä nautintoa siitä, laittoihan ne aikanaan köyhät ja orjat tappelemaan rahaa vastaan.
Pieni eliitti joka saa tykinruoan puhuttua psykoosiin omassa vallanhimossaan. Ihan sama onko kyseessä fasisti, natsi tai kommunisti (nyk. vihreät). Seurauksena levottomuudet, väkivalta jopa suurimittainen sota, maailmansota, pikakenttäoikeudenkäynnit ja nopea tuomio. Seurauksena ei mitään rakentavaa, ainoastaan läjä kuolleita.
Hej, meillähän on valemedia.
Olipas surullinen kuvaus mutta niin totta.
Eräs Helsinkiläinen pakolaishyysäävä aktivisteja symppaava kaupunginvaltuutettu muisteli Montia 'vastenmielisenä tyyppinä', sillä perustein että tämä oli jossain Göteborg - mielenosoituksessa takavuosina hyvin systemaattisesti agitoinut nuorisoa väkivaltiaseen käyttäytymiseen pysytellen itse taustalla kun muut tappelivat poliisin kanssa, ja sitten matkalla kotisuomeen jatkanut esitelmää vastarinnan tärkeydestä.
Tämähän on ihan normaali käyttäytymiskaavio eliitti-marxilaisille paikasta ja vuosikymmenestä riippumatta. Tapio Laakso on ollut keskeinen myös Noborders - verkostossa (myöhemmin vapaaliikkuvuus) joka on itseasiassa tämän Italovaikutteisen postmodernin autonomiamarxismin keskeinen pointti.
Muuta varsinaista tietoa Montista on varsin vähän, ainakin itse muistan Voima-lehdestä vuodelta 2000 hänen artikkelinsa 'punainen ja vihreä on kuollut, tervetuloa valkoinen' mikä oli täyttä postmodernia roskaa ilman sisältöä, ja monet ns. anarkistit halveksivat hänen ajatuksiaan. Sellainen kuitenkin aina myy wannabe-akateemimarxistiradikaaleille.
Mielenkiintoistahan onkin kuinka tietoisestiä hän on pysynyt pois julkisuudesta vaikka tietoisesti on koittanut lanseerata näitä noborders - ideologioita Suomeen kymmenisen vuotta sitten. Ikäänkuin hänellä olisi kovasti jotain peiteltävää.
Monti mainitaan ainakin aktivismista tehdyssä artikkelissa jonka itse luin image-lehdestä loppukesästä 2006, sopivasti makasiinitapahtumien jälkeen. Näihin aikoihin hän oli kuitenkin jo miltei täysin vetäytynyt julkisuudesta.
Eräs viher-aktivisti 40-vuoden praktiikalla muisteli tavanneensa Montin joskus yli kymmenen vuotta sitten jossain tilaisuudessa jossa Monti esitteli kummastuneelle yleisölle Italiasta tuotuja ajatuksiaan ja pitäneensä tätä erittäin outona tapauksena. Toisaalta Monti oli jatkuvasti vihjannut olevansa Italian valtion palveluksessa, tai tuntevansa jonkun valtion asiamiehen (tai muuta vastaavaa, perustuen toisen käden tietona saatuihin hatariin muistikuviin joten tätä ei kannata pitää faktana), mutta toisaalta samanaikaisesti ajaneensa hyvin valtionvastaista ideologiaa eli juuri tätä No-Bordersia. Tämä ristiriita oli ollut niin hämärä, että se oli jättänyt lähtemättömän vaikutuksen suomalaisia vastaavia kuvioita vuosikymmeniä seurailleen veteraanin mieleen.
Vanha antifasisteja joskus kettutyttöaikoina organiseerannut wanha mutta rehellinen juopohko taistolainen Harjunpää sanoi Montin olleensa täysin itseään täynnä ja kusipää koko äijän, ja rahaa oli ja siltä haisi.
Harjunpää itse oli kovin työväenluokan asialla ollut mies joka koki nämä postmodernismit työväenluokan etua ajavaa vasemmistolaisuutta rappeuttavana voimana. Ja niinhän onkin tapahtunut, jos uusvasemmistolaisuutta tsekataan missä määrin se enää hyödyttää työväenluokkaa.
Soros myöntää sekaantuneensa pakolaiskriisiin: ‘Kansalliset rajat ovat este’
Miljardisijoittaja George Soros vastasi Unkarin pääministeri Viktor Orbanin viime viikolla esittämiin syytöksiin myöntämällä halunsa rikkoa Euroopan rajat.
Viime viikolla Orban syytti unkarilaissyntyistä Sorosia tarkoituksellisesta pakolaiskriisin kärjistämisestä.
Orbanin mukaan "Tätä invaasiota ajaa ihmissalakuljettajien lisäksi ihmisoikeusaktivistit, jotka tukevat kaikkea mikä heikentää kansallisvaltiota".
"Tätä läntistä ajattelutapaa ja aktivistiverkostoa edustaa ehkä parhaiten George Soros."
Nyt Soros on antanut Bloomberg Business -medialle sähköpostilausunnon, jossa hän väittää säätiöidensä auttavan "eurooppalaisten arvoja vaalimisessa", mutta Orbanin toimet Unkarin rajojen vahvistamiseksi sekä valtavan maahanmuuttajatulvan pysäyttämiseksi "heikentävät näitä arvoja."
"Hänen (Orbanin) suunnitelma pitää kansallisten rajojen suojelua tavoitteena ja pakolaisia esteenä", Soros lisäsi. "Meidän suunnitelmamme pakolaisten suojelu on tavoite ja kansalliset rajat ovat este."
Viime kuussa Orban syytti maahanmuuttoa ajavia kansalaisjärjestöjä "maahanmuuttokriisillä ansitsemisesta" mainiten erikseen Sorosin rahoittamat järjestöt.
George Soros tukee voimakkaasti ylikansallisten elimiä, kuten Euroopan Unionia. Hänen Open Society -järjestönsä tukee maahanmuuttoaktivisteja. Hän on tunnettu tuestaan "edistyksellisille" tahoille, kuten Centre of American Progress -etujärjestölle, Hillary Clintonille sekä Barack Obamalle.
Open Societyn verkkosivusto kertoo: "Uskomme, että maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikka olisi perustuttava talouden ja väestörakenteen realiteetteihin, eikä väliaikaisiin poliittisiin näkökulmiin tai yleisiin väärinkäsityksiin.
"Euroopassa monet kansalaisyhteiskuntatoimijamme ovat äänekkäästi vaatineet yhteistä eurooppalaista lähestymistapaa kansainvälisten ihmisoikeussitoumusten noudattamiseen."
Viimekuisessa haastattelussa Orban katsoi maahanmuuton ja monikulttuurisuuden vaarantavat Euroopan "kristilliset juuret" luoden "rinnakkaisyhteiskuntia".
Hänen mukaansa eurooppalaiset voivat pitää "kristilliset arvonsa" ja "Eurooppa voi pelastua" kunhan "ottavat vakavasti perinteensä, kristilliset juurensa sekä kaikki eurooppalaiseen sivistykseen perustuvat arvonsa."
Europol: Tuulivoimalat kiinnostavat Italian mafiaa
Poliisijärjestön mukaan rahanpesu ja hyötyminen EU-tuesta houkuttelevat mafiaa.
4.7.2013
Eurooppalaisen poliisijärjestön Europolin mukaan Italian mafia lisää sijoituksia tuulivoimaloihin. Mafiaa kiinnostavat rahanpesu ja hyötyminen EU-tuesta.
Europolin torstaina julkaiseman raportin mukaan neljän italialaisen mafiaryhmän analyysi on osoittanut, että tuulivoimalat ovat kaikista suosituin niin sanotun likaisen rahan kohde uusiutuvan energian alalla.
- Italian mafia investoi enemmän ja enemmän uusiutuvaan energiaan, erityisesti tuulivoimaloihin, hyötyäkseen runsaista EU-avustuksista. Se mahdollistaa heidän sekoittaa likaista rahaa laillisten taloudellisten aktiviteettien kanssa, raportissa todetaan.
Italian poliisi takavarikoi viime vuonna 350 miljoonan euron arvosta varallisuutta yhdestä Euroopan suurimmista tuulivoimaloista Etelä-Italiassa, kun se oli yhdistetty mafiaan.
Miksi kokoomus vaikeni täysin? – ”En ihmettele enää”
Kotimaa
Helsingin istuvaa apulaiskaupunginjohtajaa Hannu Penttilää (sd.) kannattaneet SDP:n ja perussuomalaisten kaupunginvaltuutetut suomivat kovin sanoin Anni Sinnemäen (vihr.) valintaa Helsingin kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötoimen johtoon.
Muun muassa Perussuomalaisten Helsingin piirin puheenjohtaja, varavaltuutettu Nuutti Hyttinen kirjoittaa aiheesta Puheenvuoron blogissaan.
– Kaupunginvaltuustossa esitettiin tänään tuttuun tyyliin erikoinen farssi, jossa vihreät saivat palkintonsa siitä, kun kannattivat ensin Lasse Männistön ja sittemmin Pia Sutisen valintaa apulaiskaupunginjohtajan viransijaiseksi, Hyttinen aloittaa.
Nykyinen viranhaltija, diplomi-insinööri Penttilä hävisi äänestyksen Sinnemäelle luvuin 49–34 pääosin vihreiden ja kokoomuksen äänten turvin. Sinnemäen pätevyys kaupunkisuunnittelun apulaiskaupunginjohtajaksi kyseenalaistettiin laajalti ennen äänestystä. Valtuuston keskustelu jäi kuitenkin vaisuksi ja äänessä olivat lähinnä SDP:n ja perussuomalaisten edustajat.
– Erittäin huomionarvoista on se, ettei valtuuston suurin ryhmä, kokoomus, käyttänyt asiassa yhtään puheenvuoroa (kuten myöskään RKP). Ei, vaikka itse kysyin puheessani heidän kantaansa ja myös valtuutettu Kanerva ihmetteli puheessaan, eikö heillä ole asiaan mitään sanottavaa, Hyttinen jatkaa.
SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Osku Pajamäki ihmetteli Ylen haastattelussa Penttilän kokemuksen ohittamista ja kokoomuksen ”syvää mykkyyttä”.
”Pelkään, että kaupunkilaiset joutuvat maksamaan kalliin hinnan siitä, kun vaativassa tehtävässä toimii epäpätevä henkilö”
Hyttinen kirjoittaa, että ”äänestystuloksen näkemisen jälkeen en varsinaisesti ihmettele, miksi kokoomusvaltuutetut eivät puhuneet sanaakaan käsittelyn aikana”. Hänen mukaansa käytännössä koko kokoomusryhmän täytyi tuloksen perusteella tukea Sinnemäen valintaa.
Kokoomuksen ryhmäjohtaja Lasse Männistö sysäsi Helsingin Sanomien haastattelussa vastuun Sinnemäen pätevyyden arvioinnista vihreille ja totesi, että vihreät ovat valtuuston toiseksi suurin ryhmä.
Männistö kommentoi kritiikkiä myös yhteisöpalvelu Facebookissa torstaina. Hän korostaa, että valinta ”meni poliittisten voimasuhteiden mukaan”. Aiemmin valtuustoa on Männistön mukaan arvosteltu, mikäli poliittisia voimasuhteita ei ole kunnioitettu.
– Sanotaan nyt vielä kerran oma linjani: Helsingin kaupunginjohtaja ja apulaiskaupunginjohtajat ovat osa poliittista johtoa. Heidän kokoonpanonsa tulee heijastella kaupunkilaisten vaaleissa käyttämää valtaa, Männistö kirjoittaa.
Helsingin johtamisjärjestelmän uudistuksessa valtuuston voimasuhteet pitää Männistön mielestä asettaa etusijalle, jotta ”tästä median kiihkosta ja keskinäisestä syyttelystä päästään eroon”.
Vihreitä on helppo arvostella poliittisesta virkanimityksestä, koska puolue on esiintynyt niiden näkyvänä arvostelijana.
– Tällainen suhmurointi on kabinettipolitiikkaa pahimmillaan ja osoittaa melkoista kaupunkilaisten aliarviointia. Lisäksi Sinnemäkeä äänestäneet ottavat erittäin suuren riskin, erityisesti, kun meneillään on kaupungin tulevaisuuden kannalta erittäin tärkeä yleiskaavahanke. Nähtäväksi jää, kuuluiko pakettiin myös vihreiden tuki Guggenheim-museolle. Joka tapauksessa pelkään, että kaupunkilaiset joutuvat maksamaan kalliin hinnan siitä, kun vaativassa tehtävässä toimii epäpätevä henkilö, perussuomalaisten Hyttinen kirjoittaa.
41-vuotias kansanedustaja ja entinen ministeri Sinnemäki on koulutukseltaan humanististen tieteiden kandidaatti. Hän aloittaa 2,5-vuotisessa tehtävässään tammikuussa 12263 euron kuukausipalkalla.
Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa:
Nuutti Hyttinen
Nuutti Hyttinen
Mikä oli Sinnemäen valinnan hinta?
Miikka Keränen
Miikka Keränen
Älä syytä pelaajaa, syytä peliä.
Anni Sinnemäki, suurmoskeija ja urbaani "liberalismi"
Helsingin Sanomat on uhrannut paljon painomustetta ja toimittajien hikeä esitelläkseen Anni Sinnemäen ja monet muut ns. sateenkaariagendan poliitikot suurelle yleisölle urbaaneina liberaaleina poliitikkoina. Totuusmedia HS:n sympatiat tuntuvat olevan vahvasti Annin puolella Helsingin ylipormestarikisassa ja ilmeisenä vaikuttimena on kuvitelma, että näin HS edistää yli satavuotisia vapaamielisyyden perinteitään.
Sateenkaari- ja sen synnyttämän pakkoon perustuvan globaaliagendan synty
Myytti Anni Sinnemäen kaltaisten poliitikkojen vapaamielisyydestä syntyi pikkuhiljaa viime vuosikymmenten aikana molemmin puolin Atlanttia, kun nykyinen poliittinen kategoria nimeltään sateenkaariagenda ehdottomine totuuksineen, ilmestyi keskuuteemme. Totuusmedian trumpetit ovat viime vuosikymmenet pauhanneet taukoamatta tätä agendaa tukevaa uutisvirtaa poliittisten kommentaarien ryydittämänä.
Urbaanin liberaalieliitin ehdottomiin sateenkaaritotuuksiin kuuluu ensisijaisesti ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen pakonomainen ja uskonlahkonomainen kauhistelu. Sateenkaaritotuutta tunnustuvan tulee myös sitoutua ehdottomasti multikultiin ja hänen on pidettävä maahanmuuttoa, sen aiheuttamista yhteiskunnallisista ongelmista huolimatta vain voimavarana. Agendan sisällä vaikuttavan vihreän feminismin mukaan tulee myös ajatella, että suomalainen mies on vähintäin yhtä väkivaltainen naisia kohtaan kuin ulkomaiset puskaraiskaajat ja puheet naisten alistamisesta muslimimaissa ovat vain islamofobiaa. Israelin ulkopolitiikka pitää myös refleksinomaisesti tuomita, vaikka sateenaariagendan edistämät homo- ja transseksuaalisten ihmisoikeudet ovat Lähi-Idässä taattu ainoastaan Israelissa.
Totuusmedian toimitsijoiden (hups toimittajien) tai jopa oikeusviranomaisten avulla urbaanit liberaalit asettavat tiukat eettiset säännöt em. kriteerien pohjalta julkiselle keskustelulle erimielisten vaientamiseksi vihreän toimijan Elina Grundströmin toimiessa julkisen sanan käytön rajojen ylimpänä tuomionlukijana.
Ovatko sateenkaaripoliitikot todella liberaaleja?
Mutta miten hyvin pitää paikkansa, että sateenkaariagendan valinneet ja toimitsijoiden (hups taas) puffaamat poliitikot kuten Anni Sinnemäki, Paavo Arhinmäki, Timo Harakka, Abdirahim "Husu" Hussein tai Suldaan Said Ahmed ovat tosiaan urbaaneja liberaaleja?
Ennen kysymykseen vastaamista tarvitsemme hieman historian taustoja vastauksen tueksi.
Ulospäin yhtenäistä YK:n globaaliagendaan sitoutunutta sateenkaariliikehdinnän nykyistä poliittista kategoriaa edelsi sen synnyttäneen ydinkaaderiston eli äärivasemmiston ja vihreiden voimakkaat kannanotot mm. Euroopan yhdentymistä vastaan. Vielä vajaa parikymmentä vuotta sitten sateenkaariagendan alle sijoittuvien "autonomien" edistämät väkivaltaiset katumellakat globalisaatiota vastaan olivat arkipäivää. Vasta kun EU:n muodonmuutos hiili- ja teräsunionin pohjalta syntyneestä vapaasta talousalueesta eräänlaiseksi ympäristöjärjestöksi taloudellisesti vahingollisine ja epätieteellisesti perusteltuine sääntelyineen toteutui, sateenkaariagenda päätyi tukemaan globalisaatiota sen nykyisessä Parisin ilmastosopimuksen lukitsemassa pakkoon (koersio) perustuvassa muodossaan. Sateenkaariagenda kannattaa viime vuosisadan suurten ideologioiden tapaan pakkoa tai pakkoglobalisaatiota.
Onko tällä viime kädessä köyhimpiä ja aivan erityisesti köyhimpiä maita kurittavalla pakkopaitaglobalisaatiolla mitään tekemistä klassisen liberalismin kanssa? No eipä tietenkään yhtään mitään. Sateenkaariväelle ei kelpaa erityisesti Suomessa työtä ja toimeentuloa sekä liberalismia edistävä TTIP-sopimus, koska se on heidän mukaansa ristiriidassa pakkoglobalisaatioagendan kanssa.
Pakkoglobalisaatioagendalla ei retoriikasta huolimatta ole ollut myöskään mitään tekemistä ihmisten perushyvinvoinnin edistämisen kanssa ja niinpä sateenkaarikoalitioon sitoutuneet maltilliset työväenpuolueet ovat jo menettäneet tai menettämässä otteensa työväestöstä molemmin puolin Atlanttia. Tätä kehitystä on edistänyt myös se, että näissä puolueissa ei olla uskallettu käydä asiapitoista ulkomaalaispolitiikkaan liittyvää avointa keskustelua.
Sateenkaaripoliitikkojen henkilöhistoriat ristiriidassa urbaanin liberalismin kanssa
Henkilöhistorioista on myös hyötyä etsiessämme vastausta edellä esittämääni kysymykseen sateenkaaripoliitikkojen sitoutumisesta liberaaleihin aatteisiin.
Anni Sinnemäen isoisä oli äärioikeistolaisen Isänmaallisen kansanliikkeen (IKL) aktiivi ja isä oli kenties Suomen tympein kulttuuristalinisti, joka ilmiantoi itäeuroopan turvallisuuspalveluille täällä vierailevien näiden maiden taiteilijoiden vallankumouksen vastaiset revisionistiset mielipiteet. Anni Sinnemäen aviomies Anton Monti on Italiassa kasvanut katutaisteluissa karaistunut "liberaali" autonomi, joka opetti myöhemmin globalisaatiota vuosituhannen vaihteessa vastustaneille uuden polven autonomeille eli valkohaalareille alunperin Italian autonomien
1970-luvulla kehittämiä antidemokraattisia toimintatapoja kuten pakottamiseen perustuvaa kadunvaltausta. Anton Montin epäiltiin Italiassa vuonna 2003 piilottaneen 1990-luvun alussa kotiinsa kaksi Suomeen paennutta Punaisten Prikaatien jäsentä. Hän kiisti tämän mutta myönsi toisen murhaajan olleen aikoinaan hänen luokkakaverinsa.
Paavo Arhinmäen henkilöhistoria on lähes identtinen Anni Sinnemäen henkilöhistorian kanssa. Arhinmäen isä oli taistolainen, mutta hänen pappisukkinsa laulatti vastahakoisilla lapsilla Munkkiniemen yhteiskoulussa ääri-isänmaallisia lauluja kuten "Silmien välliin r...ää kyllä se siihen tyssää". Paavo on viehättynyt rajusta jääkiekkofanituksesta ja on osallistunut autonomien antidemokraattisiin pakkoon perustuviin katutempauksiin. Hän on näissä tempauksissa joutunut myös poliisiviranomaisten hellään huomaan. Hänet HS on myös jopa pääkirjoituksessaan kategorisoinut urbaaniksi liberaaliksi.
Sanonta "ei omena kauas puusta putoa" on syytä pitää mielessä, vaikka lapset eivät tietenkään ole vastuussa (esi-)isiensä tekosista. Ei siis ole ihme, että Anni ja Paavo ovat (esi)isien jo kuopattujen pakkooon pohjaavien ismien tilalle valinneet nykyisen pakkopaitaglobalismin, joka on saanut totuusmedian toimittajien sanastossa nimen urbaani liberalismi. Tälle sanan urbaaniliberalismi käytölle tässä yhteydessä on katetta, tosin vain varauksin (ks. mm. edellä Israel-viittaus), kun tarkastelee homoseksuaalien oikeuksista käytyä keskustelua.
Totuusmedia vaikeni Timo Harakan kaapiston luurangoista
YLE:n ja HS:n toimittajat olivat ennen joulua valmistautuneet antamaan raskasta tulitukea yhdelle omistaan eli entiselle Vihreän puolueen sisärenkaan toimijalle ja Vihreän Langan päätoimittajalle Timo Harakalle hänen pyrkiessään edistämään sateenkaariagendaa kaappaamalla kansanvaltaisen sosialidemokraattisen puolueen yhä selvemmin agendan taakse Ison Britannian työväenpuolueen tapaan.
Luontokerhon operaatio Varis kuitenkin teki tyhjäksi nämä haaveet. http://mikkopaunio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/230821-totuusmedian-ehdokas-...
Urbaaniliberaalit toimittajat suojelivat lähes yksissä tuumin Suomen Kuvalehteä lukuunottamatta Timo Harakan kampanjaa ja sen kaikkein karmeinta kaapissa lymyävää luurankoa ei kukaan tohtinut paljastaa:
Vielä 1990-luvun lopussa keski-ikäisenä kirjoittamassaan kirjassaan "Viemärirotta" Timo Harakka piti väkivaltaista kumousta välttämättömänä ja suotavana.
SDP:n ja Vasemmistoliiton sinisilmäisyys
SDP:ssä muiden sateenkaariagendan ydinpuolueiden tapaan vallitsee sinisilmäisyys maailmanmenoa ja maailmaan pesiytynyttä pahuutta kohtaan. Siltä halutaan ummistaa silmät hinnalla millä hyvänsä. Tämä on tympeimmillään näkynyt mm. siinä, että johtavassa asemassa olevat toverit ovat kaveeranneet - varoituksista huolimatta - ääri-islamistien kanssa. "Lelumies" Rami Adham oli lyhyessä ajassa saavuttanut SDP:n viime puoluekokouksessa väistyneen edellisen puoluesihteerin Reijo Paanasen luottamuksen. "Sekulaarit maahanmuuttajat" fb-ryhmän perustaja ja SDP:n jäsen Anter Yasan varoitti Reijo Paanasta Lelumiehen todellisista vaikuttimista, mutta oli saanut tästä vain vihat niskaansa.
On traagista, että suuri osa ellei peräti suurin osa vasemmiston aktiivikaaderistosta, nuoret "urbaanit liberaaelit", etunenässä ovat ojentaneet yhteistyökätensä näille Troijan puuhevosille ja ahdasmielisyyttä saarnaaville poliittisille toimijoille ja samalla kieltäytyvät antamasta tukeaan hyvin vaikeassa ilmapiirissä jopa henkensä uhalla maallistumisen (sekularismin) puolesta kamppaileville maahanmuuttajanuorille. Heitä on Anter Yasan lisäksi muitakin SDP:ssä. Ison Britannian työväenpuolueen tapaan he ovat kuitenkin jostain merkillisestä syystä vieroksuttuja, vaikka nämä nuoret tekevät ensiarvoisen tärkeää poliittista työtä koko Euroopan turvallisuuden puolesta.
HS:n sateenkaariagendasta poikkeava ja tasokas http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000002926455.html tutkivaan journalismiin pohjaava juttu paljasti Lelumiehen synkät sunniradikalismiin pohjautuvat vaikuttimet. SDP:ssä ei kuitenkaan käyty ilmaa puhdistavaa keskustelua Lelumiehestä, vaikka syytä tähän olisi ollut. Niinpä Keskustapuolueesta demareihin loikannut Abdirahim "Husu" Hussein otettiin avosylin vastaan antirasististen tervetuliaistoivotusten saattelemana ja puoluejohto kutsui "Husun" rinnalleen eturiviin demariristeilyllä viime syksynä. "Husun" saamat fb-tykkäykset, tökkäykset ja halaukset täyttivät hurskastelusta ja tekopyhyydestä tihentyneen tunkkaisen poliittisen ilmapiirin SDP:n liepeillä.
Demareiden olisi kannattanut tarkistaa "Husun" fb-profiili, jossa hän sosialidemokratian sijaan tunnustaa poliittiseksi vakaumuksekseen salafistien tapaan Sharialain.
"Husu" on tietenkin toimitsijapuolueen (hups siis toimittajapuolueen) lellikki, koska hän on totuusmedian eli YLE:n journalisti.
Vasemmistoliiton valtuuston varapuheenjohtajaksi ja totuusmedian lemmikiksi yltäneen Suldaan Said Ahmedin yksityiset ja julkiset mielipiteet eivät Anter Yasan fb-po
postausten mukaan ole myöskään sama asia. Suldaan kannattaa salafismia eli ahdasmielistä uskonnollisuutta edistävää suurmoskeijaa. Suurmoskeijaa on viime kuukausina ankarasti vastustanut mm. pitkän linjan vasemmistolainen toimittaja Liisa Liimatainen mm. Demokraattilehdessä. Hän on Suomen parhaita Lähi-Idän politiikan asiantuntijoita.
Totuusmedian tekemän vaalikoneet määrittelevät sinut urbaaniksi liberaaliksi, jos kannatat suurmoskeijaa. Toimittajat ovat valitettavasti liberalismin sijaan synkimmän ahdasmielisyyden asialla.
Juttu on julkaistu myös Oikeamedian blogissa http://beta.oikeamedia.com/o1-10661
suurmoskeijakiiman alkulähteet siis selvisi. vieläkö tekee mieli äänestää vihreitä tai vassareita?
tai kaksinaamaista kokoomusta?
Kummankin isoisät varmaan pyörii haudassaan, millaista sontaa tuli jälkeläisistä!
jos olis 15v teiniäitinä ollut ihan tavis, eikä kulturellifamigliaa jakai nyt hanurii matuleirissä. pa.avokki jakais sitä takakonttiaan jos noin pyylevä matuja miellyttää?! mene ja tiedä siitä sitten.
vassari Suldaan said ahmed jatkaa ainakin uhriutumista, iltalalehdessä ulisi että saa päivittäisiä tappiouhkauksia? Tiina Wiikin blogissa enemmän.
Nostetaanpa taas kun Sinnemäki politisoi helsinkiläiset muka kannattamaan paperittomia matuja rautatientorilla, koska se totuus löytyy Sinnemäestä ja hänen taustavoimistaan tästä ketjusta. Muistutetaan vielä että Tapio Laakso oli Sinnemäen eritysavustajana tämän ministeriaikanaan.
Tapio Laakso = vapaa liikkuvuus ja Emma Karin aviomies, isä vanha kommari Jaakko Laakso, jonka koodinimi KGB:ssä oli Jan,
Anton Monti = Selviää ketjusta ja samalla sairas ja länsimaille vahingollinen ideologia, joka ajaa Anni Sinnemäkeä Helsingin kaupungin johdossa.
Anni Sinnemäen tytär esiintyi aikanaan televisiosarjassa Kotikatu. Hän oli Sinnemäen nuoruuden hedelmä! Isästä en tiedä.
miksi työläiset äänestää rikkaita itseään edustamaan?
No siksi, kun köyhiä ei ole ehdokkaina missään vaaleissa!
Vasemmistoa ne pääasiassa äänestää. Joka joka ajaisi heidän etuaan. Mutta nämä Honkasalot ja sun muut käyttävät vasemmistoa oman ideologiansa ajamiseen ei niiden suomalaisten, jotka vasemmistoa todellisuudessa tarvitsisi. Hyvä esimerkki Anna Kontula, joka tuhoaa suomalaisen duunarin, sen pusakkakaverin tulevaisuuden ajamalla kehitysmaatuontia Suomeen.
sama juttu on käynyt feministeille, entisajan suffragetit putoisi perseelleen jos näkisivät nämä kaapusomalit feministeinä. Heidän perintönsä ei ole kaavussa taapertava rakennekynsifeministi haukkumassa kaikkia ympärillään olevia rasisteiksi, saatikka se omituinen tamperelainen hokemassa vittua.
Ehkä vasemmistonkin on aika hajota, samoi kuin vihreiden, koska osa heistä selvästi haluaa palata juurilleen ja irrottautua Emma Kari ideologiasta. Ehkä Touko on vedenjakaja tietämättään.
Poistakaa tämä valhe sivulta: "…kulttuuristalinisti, joka ilmiantoi itäeuroopan turvallisuuspalveluille täällä vierailevien näiden maiden taiteilijoiden vallankumouksen vastaiset revisionistiset mielipiteet. "
Poliitikot ovat hyvin usein kusipäitä sekä oikealla vasemmalla että keskellä. Sinnetännemäki on aika vaarallinen nykyisessä virassaan apulaispormestarina. Miehenään anarko psyko-anttoni. Vasemmistolaset honkasalot ja vihreät aallot ovat saatanallisen vaarallista yhteiskuntavastaista väkeä. Puhumattakaan arhinmäkeläisistä punikeista. Eikä tottavie jotkut kokoomuslaiset sharia-sasit tai kehitysmaaväkeä orjiksi töihin hamstraavat kataiset tai orpot ole yhtään sen kummempia.
No, naapurissa, tuossa entisessä neukkulassa johtaa maata putleri mafian avustuksella. Meillä on media fokusoinut trumpin pahikseki, vaikkei tuo onneton porkkanapää ole kuitenkaan kähminyt kansallisuusomaisuuksia omiin taskuihinsa, ei ole aloittanut ainuttakaan sotaa ei tapattanut ainuttakaan vastustajaansa eikä ole tiettävästi missään yhteyksissä mafiaan. Ryssän maalla putler on syyllistynyt ihan kaikkiin noihin tekoihin. Varsinainen psykopaatti! Siis tuo putler.
Annista tulee mieleen poliisiopiston elokuvasta se mies joka ei osaa puhua tavallisella äänellä, vaan huutaa tai inisee.