Osaisko joku enempi tietävä kertoa?
Vastaukset 11
- mennnen
Kas, viesti poistettu. Onko tällä mestalla linkkejä alamaailmaan? Harrastavatko yksilöiden ja perheiden vainoamista?
- kantisjovuodesta2013
Siis mistä helvetistä te näitä teorioitanne revitte?? Mitä jos sen sijaan, että pyörittelette täällä perus koskilaisina omia salaliittoteorioitanne, kävisitte ihan vaikka kattoon ja kysyyn henkilökunnalta?
Itse siellä 4 vuotta asioineena en ole kyllä nähnyt satanisteja, en narkkeja sen enempää kuin muuallakaan tai muutakaan vastaavaa toimintaa.
Kannattaisiko nyt oikeasti hankkia elämään muutakin sisältöä kuin tämmöisten asioiden pohtiminen, joku mielikuvitusta vaativa harrastus voisi olla hyvä, kerta sitä mielikuvitusta näyttää löytyvän oikein reippain määrin. Toisena työnä voin suositella salapoliisia, missä saa rauhassa kaivella asioita, poliisi olisi huono, koska silloin joutuu puhumaan ihan kasvotusten epäillyille.
Toisaalta tuollaisella mielikuvituksella voi olla turvallisempi vain pysyä kotona, koska mistä sitä tietää, jos vaikka s-marketissa tulee satanisti tai narkkari vastaan, nyt kun mieti yhdellä myyjällä oli tummat hiukset ja vähän väsynyt ilme, ehkä hän on yön palvonut saatanaa ja vetänyt huumeita?😄
Kiitos kuitenkin aamun isoimmista nauruista! Ps. Koomikon uraakin kannattaa harkita!😄
Minä lähden nyt kaljalle Panamaan ja ehkä siinä ohimennen vainoan yksilöitä tai perheitä, kun en ole huomannut sitä henkilökunnan tekevän. Täytyykin muistaa mainita heille tästä, että saa heillekkin naurua päivään!😄 - Pelleilyäkö
Tiedä noista puheista , mut ei tuolla ole porukkaa juurikaan käynyt !?kun vertaa edellisten omistajien pitämiin aikoihin ,Hienolla paikkaa kylläkin koskissa ei taida tuota alamaailman porukoita olla jotkut vaan luulevat olevansa !
- Tyypillistä
Ettei ny vaan ois taas kateudesta kyse
- Anonyymi
Kyllä tuolla kaljalla voisi poiketa naisväkikin varsinkin terassilla veneilyn lomassa , mutta kyllä se niin on että muutama kovaäänien sekaisin oleva ,,, häiritsee asiakkaita ... kauhea uho päällä ,, ilman mitään syytä ! Tuollaiset kun hoidetaan porttikielloilla niin paikasta tulisi hyvin viihtyisä ja porukkaa olisi niinkuin ennen vanhaan
- Zhekkoslovakiapressa
Kas kas toinen viesti poistui kertoo vaan enemmän paikan laittomuuksista
- Aasillaonsilta
Poistavat ihan aiheesta valheellisia viestejä. Toivottavasti ketjun paskanpuhujat tietävät että suoli24 viestit voi jäljittää mikäli riittävä syy tutkinnalle löytyy. Tietoinen yritystoiminnan valheellinen mustamaalaaminen on ainakin aiemmin ollut riittävä peruste tutkintaan ja tuomioon.
Panama on asiallinen baari ja palvelu hyvää. Aurinkoinen iso terassi kauniilla maisemalla.
Ps. en ole henkilökuntaa mutta entinen yhteistyökumppani olen ja toivotan Panamalle ja henkilökunnalle hyvää alkavaa kesää!- HahHahHaaHaa
Paras baari koskissa!
- Sinnee
Sillan toisellapuolen parempia
- Näinonon
Miten niin valheellisia !Käyhän tuolla varmaan kuin muuallakin kaikenlaista väkeä tietysti asiakkaat toivovat että paikalle soitaa henkilökunta poliisit jos näkevät missä tahansa toimintaa mikä on laitonta
- Anonyymi
Onko portsareilla vaitiolo velvollisuus ? asiakkaiden tekemisistihän ei kuulu tai sovi kertoa ? varsinkaan kuka riehuu ja kolaroi autoja parkkiksella ym ym . olisi kohteliasta ja hyvän palvelun tapaista jos ihmiset voisivat luottaa henkilökuntaan
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091330
- 45911
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50736Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129694- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93483Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20480- 34467
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32458Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e91451- 5448
- 49447
- 51445
- 52403
- 42400