mitä tehdä saarnalle

Päivän saarna yle radio 1:ssä oli outo. Siinä oikeastaan vähäteltiin Jeesusta. Puhuja halusi puhua muukalaisvihasta ja sai tuosta Luukkaan kohdasta jotenkin aasinsillan siihen, vaikka myöhemmin Luukkaassa samasta aiheesta Jeesus kertoo huonoista viinitarhan pitäjistä, jotka hakkaavat profeetat ja tappavat viinitarhan omistajan pojan. Hehän kaikki olivat juutalaisia, joten muukalaisvihasta ei ollut kyse. Juutalaiset kai vihasivat lähinnä roomalaisia. Sitä paitsi jumalaapelkääväiset pakanat saivat käydä synagoogissa kuuntelemassa Jumalan sanaa.

Ennen pääsiäistä edes kannattaisi olla vähän tarkempi saarnojen kanssa, ja mielellään ei puhuttaisi mistään poliittisista aiheista, jotka jakavat kansaa muutenkin. Ei siinä, etteikö sinänsä olisi hyvä auttaa hädässä olevia, ovat he sitten mistä tahansa.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


saarnat-paremmiksi kirjoitti:

Päivän saarna yle radio 1:ssä oli outo. Siinä oikeastaan vähäteltiin Jeesusta. Puhuja halusi puhua muukalaisvihasta ja sai tuosta Luukkaan kohdasta jotenkin aasinsillan siihen, vaikka myöhemmin Luukkaassa samasta aiheesta Jeesus kertoo huonoista viinitarhan pitäjistä, jotka hakkaavat profeetat ja tappavat viinitarhan omistajan pojan. Hehän kaikki olivat juutalaisia, joten muukalaisvihasta ei ollut kyse. Juutalaiset kai vihasivat lähinnä roomalaisia. Sitä paitsi jumalaapelkääväiset pakanat saivat käydä synagoogissa kuuntelemassa Jumalan sanaa.

Ennen pääsiäistä edes kannattaisi olla vähän tarkempi saarnojen kanssa, ja mielellään ei puhuttaisi mistään poliittisista aiheista, jotka jakavat kansaa muutenkin. Ei siinä, etteikö sinänsä olisi hyvä auttaa hädässä olevia, ovat he sitten mistä tahansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu