Miksi Turkulaiset puhuvat pahaa toisista ihmisistä ja levitetään toisista ihmisistä perättömiä juoruja!
Turku on Suomen Kateellisin paikka!
pahanpuhujienkehto
34488
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Turkulaiset ovat aina olleet tosi itsekkäitä ja kun jollain menee hyvin täytyy se saada loppumaan vaikka valheita levittämällä, kun itse ei pystytä mihinkään, kuin pahaa puhumaan.
Minkälaisia ovat turkulaiset?
http://www.turkulaiset.tk/
Turku oli joskus Suomen pääkaupunki ja Turkulaiset luulee vieläkin olevansa jotakin ihmeellistä vaikka on pieni nukkumalähiö, ja kateuden kehto josta sivistys on juossut pois Kauan sitten kiitos Turun taudin.
Turussa on silmiin pistävää ollut aina toisten ihmisten dissaaminen ja itsensä nostaminen. Kertoo pinisieluisista ihmisistä jotka itse eivät ole saaneet mitään aikaiseksi ja kadehtivat niitä jotka itse pärjäävät omalla luovuudellaan ja aivoillaan eikä heidän tarvitse kuulua turkulaisiin salaseuroihin menestyäkseen, jolloin tällaisista ihmisistä levitetään perättömiä juttuja.
Turku on kauan nukkunut vaikka turkulaiset eivät sitä ole vielä huomanneet, nyt heille annetaan uusi mahdollisuus jos eivät sottaa sitä lakkoiluun ja hyvien ihmisten pois ajamiseen pahoja puheita puhumalla.
turkulaiset ovat aina pyörineet oman napansa ympärillä ja ovat arvostaneet omia salaseurojaan joka on jämähdyttä'nyt turkulaiset -kuusikymmentäluvulle.
Muualla Suomessa tehdään hyviä asioita ja businesta turkulaiset pyörivät edelleen vanhojen luulojensa ympärillä ja ihmettelevät miten toiset menestyy ja kun eivät pysyt muuhun kuin pahaa puhumaan.
Turkuunhan tuli moottoritiekin viimeiseksi ja junayhteys vieläkin on 1800 luvulta kehity siinä sitten.
Turkulaisten kanssa ei viitsi tehdä edes businesta kun aina pitää kuunella jotain juoruja niin kuin se kiinostaisi normaali ihmistä!
Muualla tehdään töitä turussa keksitään pahoja puheita ja herkutellaan niillä ja kehitys on juossut jo kauas pois.
joo kyllä, koin turkulaisen juoruilun juuri kun sikäläisestä elementtifirmasta olin ostamassa elementtejä ja omistajapariskunta tuli tänne tampereelle tekemään elementtikauppaa niin eikö rouva ruvennut puhumaan pahaa eräästä kaverista jonka hyvin tunsin partioajoilta, siihen loppui ajatus ostaa elementtejä heidän elementtitehtaalta, sanoinkin että maksan mielummin enemmän kun kuuntelen pahoja puheita kaverista, joka on mielestäni tosi kunnon mies!
Olen ilmeisesti törmännyt samaan turkulaiseen elementtitehtailija pariskuntaan, menin paikan päälle tarkistamaan heidän elementtivalmistustaan ja totesin kaksi asiaa, ei ole talvella edes elementtihallissa lämmitystä varmaan kasvaa sienet niissä elementeissä ja toinen oli tuo pahan puheiden levitys eräästä purjehduskaveristani jota hienompaa ja ystävällisempää ihmistä saa hakea. Enpä enää tee kauppaa heidän kanssa.
Turkulaisten itsekkyyden syy on kyvyttömyys tehdä itse hyviä asioita ja kun joku sellainen löytyy siitä puhutaan niin kauan pahaa että sellainen aivollinen ihminen muuttaa mielyttävämmille asuin paikoille.
kyll määkin turus, ja juuri sen takia en viitsi edes mennä turkuun kun niin paljon erinlainen on ihmisten suhtatuminen, muualla tehdään kauppaa ja se on siinä tukulaiset puhuu ensin juorujaan sitten yrittävät tehdä kauppaa ja vilä vimeiseksi yrittävät taas puhua juorujaan , ei kiitos.
turkulaiset ovat ihmisiä joita voidaan kuvata näin:
- kun pohjalaiset ovat ylpeitä siitä että naapurilla menee hyvin niin hän ajattelee että hieno minäkin pystyn tuohon ja vielä hieman parempaan ja tekee myös niin.
Kun turkulainen kadehtii naapuriaan ja ellei muuta keksi niin soittaa verottajalle ja ulosottoon että naapuri tekee varmasti jotain väärää kun sillä menee noin hyvin ja on tyytyväinen kun toiselle tulee vaikeuksia ja keksii vielä pahoja puheita tästä naapurista!
ei ihme että ei ole turku kehittynyt kun kaikki kunnon ihmiset ovat lähteneet.
pahaa puhetta kunnon ihmisistä kun niitä ei juuri turussa ole ja järki ei riitä kun pahoja asioita keksimään läheisistä kunnon ihmisistä. Turun kehityksen jarru on aina ollut ja tulee olemaan suunnaton kateus!
Turun ympärille voitaisiin rakentaa aita ja kerätä maksu matkailijoilta, jotka voisivat katsella kateellisia aidantakaa ja heille voitaisiin kertoa että näin käy kun puhuu pahaa toisista ihmisistä ja toivoo heille pahaa, näin ei saa käyttäytyä. Turkulaisille voitaisiin lahjoittaa ne katselu rahat, jotta saisivat leipää.
Turussa ei ole muuta hyvää kuin tuomiokirkko muuten se on likaisen aurjoen näivettämän kateuden tyyssia.
Hyvä turkulaiset tytöt lopettakaa katellisten kuunteleminen ja tulkaa Tampereelle täällä saa muuta kun puhetta.
turkulainen poliisi ja ulosottomies ja paikallinen verottaja miettivät kuumeisesti miten saatais turusta kaikki hyvät ja kunnolliset ihmiset pois ja niin he päättivät polttaa turun.
sen jälkeen turussa ei ole ollut kuin kateellisia, ja kun on tullut ovat äkkiä muuttaneet pois.
Joopa joo olin kerran täällä hesassa purjehduskilpailussa kaverini veneessä, mukana ja siellä oli mukana yksi kaveri, joka ei muuta tehnyt kuin puhui pahaa toisista ihmisistä jälkeenpäin kuulin, että hän oli joku turkulainen purjeentekijä.
kyllä, Turkulaiset osaavat vain puhua pahaa toisista ihmisistä se on Suomen suurinta.
Turkulaisten Kateus johtuu siitä että ne ovat pieni porukka joka on parinsadanvuoden aikana kokenut sukurutsauksen ja tietäähän sen että siihen on aivojen kehitys loppunut, Turusta voisi tehdä psykiatrisen avohoitolan.
Turkulainen kateus on maankuulua valitettavasti siitä ei voi tehdä vientituotetta eikä sähköä.
Kateus vain lisäntyy kun ne turkulaiset eivät kykene itse mihinkään.
Telakka myytiin Saksaan jotta se saatiin käyntiin ja nyt RR yrittää tutkimuskeskusta ei varmaan ole tietoinen vielä kateudesta.
Ei Turkulaiset muussa hyviä ólekkaan kuin pahanpuhumisessa, muuten täysin skeida mesta.
Se on totta Turussa on hillitön kateus se on varmaan jo äidinmaidossa.
Turkulaisten kanssa ei voi tehdä kauppaa kuin Turkulainen, sillä kukaan ei kestä sitä pahanpuhumisen määrää kuin turkulaisilta tulee.
En ole koskaan ymmärtänyt mikä idea on puhua ihmisistä pahaa!
Kuuluukohan Turkulainen Vapamuuraruus ja kateus yhteen?
Kyllä Turkulaiset Vapamuurarit ja kateus on yksi suuri sisäänpäin kääntymisen syy Turussa.
Eihän Turussa ole yhtään kunnon busines ihmistäkään vain muutama laulaja ei ihme että kateus on pinnalla!
Kaikki kunnon yritysjohtajat ja yritysten pääkonttorit on Stadissa, ennen ne oli paljolti Turussa ja kateus vain lisäntyy.
Kyllä -60 luvulla oli paljon suuryrityksiä enää ei ole kuin Saksalainen telakka!
Kyllä Turun tauti on tehnyt pahaa jälkeä.
Ja enää ei ole kuin salaseurat joissa keskinkertaisella älyllä olevat tyypit saavat nostettua itsetuntoa kun kerääntyvät joukkoon vaan ei joukossa ole yhtään älykköä, koska heidät on ajettu pahaapuhumalla pois kaupungista ja näivettyminen vain kiihtyy. Nämä poisajetut yritykset ja yritysjohtajat ja älyköt voivat hyvin Stadissa.
Turku oli säälittävä kaupunki ei enää sitäkään...
kateus ja potaskanpuhuminen laukaisee negatiivisen kierteen, joka ei johda kuin entistä syvemmälle negatiivisuuteen, ulkopuoliset sen huomaavat helposti ei Turkulaiset , siksi vajoavat syvemmälle itsesääliin ja taas puhutaan pahaa milloin kenestäkin...
Henkisesti - köyhien kaupunki taitaa olla muutenkin heikosti tienaavien!
Kaikki turussa ja sen ympäristössä asuuvat pitäisi pistää kahdeksi vuodeksi psyykkiseen pakkohoitoon, ehkä se siitä sitten alkaisi se positiivinen kierre
valtio tai vapaavuori stadista - hei - pelasti telakat. nyt ne pikkupomot ei halua palkata ihimisiä muualta suomesta. pidetään piiri pienenä - hei.
Pori on Suomen kateellisin kaupunki