Huolestuneet potilaiden omaiset sairaalassa

Vaikka emmerdalessa ollaan toisinaan tylyjä ja kovia toisiaan kohtaan.
Jonkun joutuessa sairaalaan, sinne ryntää perässä, aivan paniikissa iso joukko potilaan lähiomaisia, joskus ystäviäkin. He haluavat potilaan tuntevan silloin, ettei tämän tarvitse olla yksin. He haluavat omaisensa tietävän, miten rakas ja tärkeä hän on heille. Sairaalaan jäädään porukalla odottamaan hermostuneena tietoja potilaan tilasta. Majoitutaan odottamaan sinne, hörpitään odottaessa sairaalan automaattikahvia, haetaan sitä muillekkin.
Odotetaan vaikka kuinka kauan ja nukahdellaan penkeille. Omaiset viettävät myös paljon aikaa omaistensa sairaalavuoteiden vieressä. Kannustaen siellä potilasta paranemaan ja tukevat ja koettavat piristää heitä.

En tiedä onko tämä brittien yleinen tapa, vai ainoastaan tv-sarjan hahmojen tapa. Tätä katsellessa soisi meillä suomessakin olevan tälläisen tavan.
Toivoisi joskus näkevänsä sairaaloissa yhtä huolestuneita omaisia.
En muista koskaan nähneeni suomessa ensiapupoliklinikoilla, tälläisiä omaisten ryhmiä odotustiloissa. Odottelemassa tietoja läheisensä tilasta.
Vain joillain romanisuvuilla on tälläinen huolehtimistapa. He joskus seuraavat isommallakin porukalla, ambulanssilla sairaalaan kiidätettyä omaistaan. Vierailevat myös omaistensa luona sankoin joukoin. Ketään ei unohdeta yksin sairaalaan. He ovat, tälläisissä tilanteissa toisistaan huolehtivaa väkeä.

Itsellänikin on perhettä ja sukua. Mutta äitini ja lapsenikin jouduttua äkisti muutaman kerran sairaalaan. Olin ainoa, joka oli kiinnostunut siitä, tuleeko potilaat sieltä elävänä takaisin ja miten he selviävät. Olen ollut myös ainoa perheestämme, joka halusi olla hätääntyneiden omaistensa tukena ja turvana, siellä vieraassa sairaalaympäristössä. Muu perhe, tai sukulaiset, ystävät eivät juurikaan olleet olleet kiinnostuneita potilaan tilanteesta. Ei edes soittamalla kyselty potilaan vointia. Saatika, että kukaan olisi vieraillut hoitojakson aikana potilaan luona.

Meillä suomessa ei nykyään enää juurikaan välitetä siitä, mitä omaisille, tai ystävillemme tapahtuu. Tälläisten tapausten ei anneta häiritä mitenkään normaalia elämänmenoa. Eikä mitenkään koskettaa, tai huolettaa.
Jos jonkun sairaalamatka päättyy kuolemaan. Vaikka hän olisi lähiomainen. Tiedän tapauksia, ettei aina ole haluttu mennä saattamaan häntä edes viimeiselle matkalleen. Puhumattakaan ihmisten viimeisistä leposijoista.
Monilla hautausmailla näkee paljon täysin unohdettuja ja hoitamattomattomia
suku ym.hautoja. Taidamme olla siis enimmäkseen, aika kylmäsydämistä ja välinpitämätöntä kansaa.

9

528

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • OlosuhteetErilaisia

      Suomessa on pitkät matkat ja kulkuyhteyksiä ei juuri ole maaseudun pieniin kuntiin ja hautausmaille. Ikääntynyt,autoton jo itsekin vaivainen ei voi käydä noin vaan kymmenien kilometrien päässä katsomassa kauan sitten kuolleiden omaisten hautoja. Keskussairaalatkin sijaitsevat kaukana. Itse olisin joutunut maksamaan 200e käynnistä taxilla päivystys sairaalassa n90v omaiseni luona myöhään illalla ja yöllä ja aamuyöstä hänet jo lähetettiin omaan terv.kesk. Tilanne ratkaisee ja harkinta.

    • Kauempana

      Eipä se taida tuokaan sairaala olla kylän kupeessa, se mihin he aina emmerdalesta lähtevät.

    • Tekopyhät_sukulaiset

      Mitä iloa omaisista on sairaalan vuoteen äärellä, jos heitä ei muulloinkaan näy mailla eikä halmeilla?

    • rauhaarakastava

      Mitä iloa siellä odotushuoneessa olosta on? Se ei yhtään auta potilasta. Päin vastoin. Läheiseni toivoi, ettei hänen luonaan hirveästi käydä, jotta hän saa levätä. Ennen oli toisin, kun sairaaloissa makuutettiin ihmisiä.
      Samoin minä haluaisin olla rauhassa.

    • EtSilleenpä

      Vai pitäisi päivystyspolien täyttyä vielä potilaiden sukukunnista kun ne on jo tupaten täynnään niitä potilaita.

      Puolisoni sairastui viimesyksynä äkillisesti, poikani ja minä oltiin hänen kanssaan keskussairaalan polilla, hän oli niin vakavasti sairas että noutajan tulo oli lähellä.

      Siellä oli myös samettihameväkeen kuuluva potilas ja hänellä todellakin koko laaja suku mukana.... saatans sitä huutoa ja mekkalaa, muita ei meinattu keretä tutkimaan ollenkaan kun kokosuku vaati jatkuvaa palvelua sille omalle " mantalle ".

      En todellakaan halua tänne tapaa että kaikkien on käytävä näyttäytymässä sairaalassa tai ei kuulu sukuun ystäviin jne.
      Sairaalassa ei normaalisti olla kuin se hetki kun ollaan oikeasti sairas eikä silloin jaksa mitään vierasrumbaa .. ei omaa eikä toisten. Ihan lähimmät omaiset riittää.

    • Sama_tyyli

      Mutta emmerdalessahan ovat sitten kuin nuo "samettihameiset"
      Jos olette nähneet, mitä tapahtuu, jos joku viedään sairaalaan?

    • Emmestiina

      Olen pohtinut aloittajan kanssa aivan samaa. Omaisten lauman luulisi häiritsevän tautinsa kanssa kamppailevaa. Hoitohenkilökunnan luulisi hermostuvan näistä hätäilijöistä, mutta ilmeisesti osaavat puikkelehtia heidän joukossaan. Eräässä sarjassa naisparka jopa synnytti monen ihmisen kannustaessa ympärillä.
      Mutta olen myös pannut merkille, ettei niissä englantilaisissa sairaaloissa ole kuin tämän yhden potilaan omaiset kaikeksi onneksi, oikeastaan, sillä pitäisihän omaisille olla todella suuret odotussalit, jos joka potilaan kohdalla olisi 4-5 omaista odottamassa uutisia. Lähimmäisenrakkaus sielläkin on valikoivaa. Intimiteettisuoja siellä on ala-arvoista, kun potilashuoneissakin on ikkunat käytäville, joista kuka tahansa voi toimenpoideitä sitten seurata.
      Omasta kokemuksesta voin kertoa, että menimme kerran meille läheisen omaisen takia sairaalaan isolla joukolla, lapsia, lapsenlapsia, huolestuneina kaikki. Olimme sitten tuntikausia käytävässä sairaan oven ulkopuolella. Istuimme käytävälle varastoiduilla sängyillä tai lattialla, potilaan luona oli vai pari omaista kerrallaan.
      Kukaan henkilökunnasta ei ollut meitä huomaavinaankaan.
      Niin että suomalainen omais-kulttuuri on vähän toista kuin englantilaisissa sarjoissa.

    • Kokemuksen_pohjalta

      Käytäville varastoiduille sängyille ei yleensä saa istua, mikäli niitä ei ole peitetty muovilla.
      Kerran olen ensiapupoliklinikalla, tuolien puuttuessa seisomiseen väsähtäneenä istahtanut käytävällä olevan tälläisen pyörillä liikuteltavan sängyn reunalle.
      Kyllä tultiin äkkiä vihaisesti häätämään pois. Niiden pitää olla siistejä ja puhtaita ensiapuun tulevia potilaita varten. Ensiavun toimepidehuoneiden ulkopuolella, käytävillä ei tuoleja ole ja harvoin sinne omaisia pääsee edes odottelemaan. Ensiapuyksikön vuodeosastolla sallitaan vain pieni hetki vierailla potilaan luona, mikäli tämän terveydentila sen sallii.
      Kyllä se on mentävä sinne, kauemmas potilaasta odotusaulaan istumaan, jos istua haluaa.

      • Emmestiina

        Ihmettelin itsekin, miten niillä sängyillä sai olla, mutta ei meitä häädetty pois. Sängyt olivat käytävän päässä, ilmeisesti menossa käsittelyyn. Kun omaisen lähdön hetken jälkeen kävimme hakemassa henkiläkuntaa paikalle, he pyysivät meidät käytävään ja irroittivat laitteet suljetun oven takana.
        Siitä on jo vuosia. Ehkäpä asenteet ovat nyt toiset.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin lähti takki auki sotaan....

      Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,
      Maailman menoa
      139
      3877
    2. Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista

      ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv
      Maailman menoa
      336
      2792
    3. Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle

      Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,
      Maailman menoa
      1
      2219
    4. Sanna on pakottaja, domina

      Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k
      Maailman menoa
      45
      2073
    5. Skodan hankintaan painostaminen toi potkut

      Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll
      Skoda
      14
      1803
    6. No onneks ei tartte sit olla

      Mustis ku se ootki sinä itte 😂😂 Oon pelännyt että ehkä teille kehkeytyy jotain enemmän ku niin paljon yhteistä mut....
      Ikävä
      11
      1595
    7. Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua

      Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle
      Maailman menoa
      147
      1321
    8. Harmittaa ettei paluuta entiseen enää ole

      Paluuta entiseen ei ole koska pilasit kaiken.
      Ikävä
      93
      1232
    9. Lahden kolarisuma ja automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä

      Olisiko uudehkojen autojen automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä vähentänyt kolareiden määrää tuolla Lahden tiellä? Sumu
      Yleistä autoilusta
      90
      1053
    10. Mitä sun päässä oikeen liikkui

      Silloin kun menit laittamaan sille viestiä? Jotenkin tosi outoa?
      Ikävä
      54
      1031
    Aihe