He tietävät miten asiat kuoleman jälkeen ovat. Muut vaan luulevat tietävänsä. Uskiksilla on kaikilla hyvin korkea moraali ja siksi heillä on lupa ja velvollisuuskin neuvoa pakanoita kaikissa, myös moraaliasioissa riippumatta siitä, haluaako joku kuulla heitä. Uskiksillahan on tämä korkeampi tieto hallussaan.. Uskovaist katsovat ylhäältä norsunluutornista muita ihmisiä (lue: pakanoita, eksyksissä olevia). Siihenhän heillä on toki varaakin.
En ole kuullut, että uskis olisi koskaan sekaaantunut esim. alaikäisiin tahi tehnyt muutakaan syntiä. He myös ovat kaikki eheytyneitä, eikä heissä sukupulivähemmistöjä ole laisinkaan. Kaksinaamaista uskista en ole tavannut myöskään koskaan.
Uskis tuntee maailmanjärjestyksen ja profeetoineen kykenee kurkistamaan tulevaisuuteenkin. Tiede ei tuohon pysty.
Summarum: Uskiksella on oikeus kertoa sulle elämäkatsomuksellisia asioita, sillä HÄN oikeasti tietää. Hän Epäitsekkäästi käyttää aikaansa pelastaakseen sinut!!
Uskovaiset ovat uskossaan kameleontteja: uskovat, kun se on heille edullista. Rietastelevat sitten seläntakana.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Olipas lapsellinen puuskahdus!
:)
>>> Uskiksillahan on tämä korkeampi tieto hallussaan..<<<
Kyllä, uskiksilla on tieto hallussaan koska Jumala on sen ilmoittanut Raamatun sivuilla. Raamattu on historian kirja joka kertoo luomisesta aina lopulliseen ikuisuuteen asti kaiken sen mitä ihminen tarvitsee tietää. Raamattu on ainoa historiallinen kirja josta voidaan lukea koko ihmissuvun historia, nykyisyys ja tulevaisuus. Se on uskiksilla hallussaan mutta se on myös uskosta osattomalla jolla on Raamattu kotonaan. Ja jos Raamattua ei jollakin sattuisi olemaan, se löytyy lähimmästä kirjakaupasta ja netistäkin sitä voi ostaa.
>>>Uskis tuntee maailmanjärjestyksen ja profeetoineen kykenee kurkistamaan tulevaisuuteenkin. Tiede ei tuohon pysty.<<<
Tiedekin kykenee kurkistamaan tulevaisuuteen jos se avaa Raamatun ja tutkii tulevaisuutta sieltä. Raamatussa se on ilmoitettu jokaiselle, joka sitä lukee ja tutkii.
Muuhun vuodatukseesi vastaan että uskikset ovat tavallisia ihmisiä jotka ovat ottaneet vastaan Jumalan evankeliumin. Tavallinen ihminen voi hairahtua. Prosentuaalisesti vankiloissa istuu enemmän uskosta osattomia kuin uskovia, ellei vankilassa uskoon tulleita rikollisia oteta laskuun mukaan.
Joissakin vankiloissa todellakin on uskikset jopa enemmistönä, vaikuttais siltä, jos tämä tieto nyt sinua lohduttaa. Mutta se ei annan syytä väittää että uskovat ovat rikollisia. Mutta rikollinen voi tulla uskoon jos se ottaa evankeliumin Jeesuksesta Kristuksesta vastaan. Jeesus on tullut maailmaan pelastamaan syntisiä. Pelastuksen saa kun antaa Jeesuksen pelastaa itsensä https://www.youtube.com/watch?v=1A0j1yOEQtU
Uskovat tietävät miten kaikki tulee menemään ja miten ihmisen on otettava usko vastaan pelastuakseen, kun maailma ja sen ihmiset tuhoavat itsensä.