Energiapuuta lisää

Suomessa oli viime vuoden puolella vireillä lähes 30 biolaitosta. Kotimaisen energiapuun tarve kasvaa varmasti tulevaisuudessa. Kun öljyn määrä vähenee ja hinta nousee, aletaan varmasti suosimaan yhä enemmän myös puukuidusta tehtyjä tuotteita, kauppakasseja, pakkauksia, vaatteita yms.
Olisiko hybridihaapa ratkaisu? Vaikka 50-luvulta asti Suomessa ollutkin, niin harvoin osuu kohdalle alan lehtien kansissa.

Hybridihaapa on aika tuottoisa laji. Eikä vaadi minkäänlaisia hoitotöitä, lukuun ottamatta mahd. hirvieläinten ja myyrien torjuntaa. Eikä tarvitse istuttaa toistamiseen, sillä kasvaa juurista uudestaan kun puu on kaadettu. Tosin saattaa vaatia silloin taimikon raivausta, mikäli halutaan paksumpia runkoja.

Istutustiheyden ollessa 1200 kpl/ha, tuottaa runkopuuta n. 300 kuutiota hehtaaria kohti 20 – 25 vuoden kasvun jälkeen. Eli n. 0,25 kuutiota/runko.
Istutus tiheyden ollessa 3000 kpl/ha, puuston määrä hehtaarilta 10 – 15 vuoden kasvun jälkeen on noin 375 kuutiota/ha ja 5 – 7,5 vuoden kasvun jälkeen 187,5 kuutiota/ha.

Entäs energiapuuna?

Energiapuun hinta haketettavaksi myytynä on n. 35€/m3. Tällöin hakekuution hinta on 14€. Yhdestä kuutiosta runkopuuta tulee haketta n. 2,5 kuutiota.
Tällöin istutustiheyden ollessa 3000 kpl/ha, 10 – 15 vuoden kasvun jälkeen korjatun energiapuun arvoksi tulee n. 13 125€/ha kuolleisuuden ollessa 0 %. 5 – 7,5 vuoden kasvun jälkeen korjatun energiapuun arvoksi tulee n. 6 562,50€/ha kuolleisuuden ollessa 0 %.

Verrattuna metsäkuuseen, hybridihaapa on n. 70% kannattavampi laji suhteessa puustosta saatuun tuloon. Kuusi vaatii istutuksen jälkeen taimikon perkauksen ja harvennuksen. Tämän jälkeen kun kuusikko on n. 20 vuotias, saadaan ensimmäiset tulot ensiharvennuksesta. Tällöinkin saadaan enimmäkseen kuitupuuta ja vähän energiapuuta. Ensiharvennuksen jälkeen harvennetaan vielä pari kertaa n. 15 - 20 vuoden välein, riippuen kasvuoloista. Varsinaiset tulot saadaan viimeistään päätehakkuussa, kun puusto on n. 70 vuotiasta.
Tähän mennessä Hybridihaapa-puusto on kasvanut ja korjattu melkein kolmesti.

Vaikka kuusi onkin istutetuin laji ja sitä tarvitaan paljon, niin jos haluaa saada kunnon tuloja istuttamastaan metsästä ennen kuin potkaisee tyhjää, niin hybridihaapa on vastaus siihen.

Noi mainitut hinnat energiapuusta ovat keskiarvoja ja perustuvat hankintakauppana saatuun hintaan. Hintaa voi aina kilpailuttaa, joten ottakaa yhteyttä eri puunostajiin ja alueenne MHY:een ja kysykää myös taimista.

Kertokaa myös omia kokemuksia ja mietteitä asiaan liittyen. Kiitos.
098
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Että-Näin-Sillai kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu