Positiivisia/normaaleja kokemuksia seurustelusta

20 vuotta naimisissa ihanan ja kärsivällisen puolison kanssa. Hyvin menee. Minulla bipo kakkonen. Lääkitys kohdallaan.

Ihania kokemuksia kyllä. Välillä oli vaikeata mutta oli sen arvoinen tyttö ja ihana lapsikin hänellä oli. Kuitenkin lopulta muu stressi yhdistettynä tytön itsetuhoisuuteen asti menevään masennukseen sai minut väsymään vaikka halusin tukea. Lopulta päättyi niin että kumppani yritti itsemurhaa seurassani ja räjähdin itse avuttomuuteni aiheuttamaan ahdistukseen ja menin shokkiin. hän itki yksin minun poissaoloa sairaalassa.
Palattiin vielä yhteen mutta olin etäinen ja pari kuukautta myöhemmin padottu ahdistus räjähti mustasukkaisuutena ja pelkona rakkaani päälle eivätkä asiat olleet enää ennallaan. Halusin vieläkin aloittaa tasapainoisen elämän ja korjata yhdessä kaikki ongelmamme koska rakastin naista yhä ja tunsin mielettömän ahdistuksen muuttaneen minuakin, mutta hän ei pystynyt enää luottamaan minuun ja pelkäsi että aiheutan hänelle taas pahaa oloa kun hänellä meni niin hyvin ja jätti minut. Yritin vielä suostutella sairaallakin määrällä viestejä mutta hänen pelko muuttui vihaksi ja minä jäin itkemään yksin.

Kuulostaa surulliselta mutta kaiken kaikkiaan ottaisin edelleen tämän tytön takaisin ja haluaisin olla aina hänen vierellään hyvät ja huonot ajat.

Oma diagnoosi bipo I ja takana ihan onnistuneita suhteita. Sanoisin, että noi kohonneet mielialat tekevät hankalasta tyypistä liian hankalan. Jos on kiltti, niin ei sitä miksikään hirviöksi muutu. Masennuksessa ei ole ihan parasta mahdollista seuraa, mutta se vain pitää lusia. Onhan noita monia muitakin ongelmia, joten ei tämä nyt niin ihmeellinen loppujen lopuksi ole. Omalla kohdalla ehkä vaikeudet pitää unirytmiä ja työelämästä ulos jääminen (olen mies :) ovat olleet isoin ongelma.

Useampi vuosi tuli erään bipottaren kanssa yhdessä oltua, masennuskaudet olivat joskus aika karmeita kun toinen oli niin kylmä ja etäinen ja itse halusi vain rakastaa ja auttaa. Vauhtikausista selvittiin oikeastaan erittäin hyvin sillä osasin olla niiden aikana sopivasti ankkurina ja välillä taas sopivasti menoseurana.

Ero tuli sitten erään kovemman masennuskauden alussa kun toinen vain kylmästi ilmoitta lähtevänsä, muutti pois ja itkeskeli varmaan vuoden yksinään samalla kun yritimme pitää yhteyttä ja välillä oli merkkejä palautumisesta ja mahdollisesta takaisinmuutosta luokseni, mutta sitten eräänä tiistaina se kaikki olikin loppu kun tuli viesti että hänellä onkin viikonlopun jäljiltä uusi mies kainalossa ja se oli sitten siinä.

lähemmäs 4 vuoden suhde bipon kanssa on juuri päättynyt..keskiviikkona nainen vielä soitteli pitkin päivää ja piti nähdä torstaina kunnes illalla tuli viesti että tunteet on kuolleet mua kohtaan ja en saa tulla käymään..soitin sitten perään ja sain hirveäthaukkumiset ja en saa koskaan soittaa enkä pitää yhteyttä.en kyllä enää jaksaisikaan..

Puolisoni(alta 30v) sairastaa 2 tyyppiä. Diaknoosista on aikaa 6 vuotta. Ensimmäiset 2 vuotta haettiin oikeaa lääkitystä ja oli raskasta. Nykyään on tasapainoinen, ottaa lääkkeensä ja pitää itsestään huolta fyysisestikin. Valmistuin 3 vuotta sairastumisen jälkeen yliopistosta ja siitä lähtien ollut isoissa saappaissa työelämässä. Onneksi hän myöntää sairautensa ja haluaa pitää maniat poissa. 3 vuotta terapiaa takana. Meillä eletään normaalia perhe elämää kahden lapsemme kanssa.

Minulla on epävakaapersoonallisuushäiriö. Se on oireiltaan sen verran saman tyyppinen bipon kanssa, että usein tämän omaavat diagnisoidaan väärin bipoiksi. Parisuhde kesti 15 vuotta. Ylä- ja alamäkiä. Puoliso ei kestänyt masentuneisuuttani ja itsetuhoisuuttani. Huomasin, että rakkaus oli kuollut. Hänkin oli sen huomannut, mutta ei sanonut mitään. Oltiin yhdessä vain, koska oltiin totuttu siihen. Jouduin olemaan se, joka totesi ettei tässä ole mitään järkeä olla yhdessä kun rakkaus on jo kuollut ja siihen päättyi 15 vuoden taival.

Heh, aloituksessa kysytään hyviä kokemuksia ja silti tänne tulee nämä trollailemaan huonoilla kokemuksillaan.
Minun mieheni on II-tyypin kaksisuuntainen ja meillä ei mitään ongelmia, suhde on tiivis ja rakkautta täynnä. Aiemmin seurustellut paljonkin näiden "terveitten" kanssa ja niissähän vasta ongelmia oli.

Täällä biponainen 23v. Mulle on todettu myös epävakaa persoonallisuus. Olen ollut nyt 2 vuotta saman miehen kanssa. En ole pettänyt enkä jättänyt, vaikka välillä masennus on mennyt niin pahaksi, että olen ottanut eron puheeksi. Mies on kuitenkin ollut sinnikäs ja pitänyt kiinni suhteesta. Teemme myös töitä yhdessä (molemmat muusikoita). Käytän lääkitystä manian estoon, eli pahoja manioita ei tule. Maanisena olen lähinnä innostunut ja iloinen, ja nukun tavallista vähemmän. Masentuneena mua on todella vaikeaa kiskoa ylös vuoteesta, näen joka yö painajaisia ja makaan sängyssä iltapäivään saakka. Depression jyllätessä myös itken helposti. Mutten tosiaankaan petä, valehtele, tuhlaa rahoja, jätä, vedä päihteitä, lyö tms. mitä episten ja bipojen usein väitetään tekevän. Tosin mulla tuo bipo on onneksi kohtalainen, eikä sieltä pahimmasta päästä. Luojan lykky on myös se, että olen löytänyt todella rauhallisen ja tasapainoisen kumppanin, kellä on psyyke vahvalla pohjalla.

Bipojen kanssa seukkaaville: Suosittelisin osoittamaan huomiota bipokumppanille ihan päivittäin, sanomaan "rakastan sinua" avoimesti ja usein, koskemaan ja hellimään ja antamaan ymmärtää, ettet ole hylkäämässä. Jos kumppanille tulee pahoja manioita, on syytä hakeutua lääkärille ja harkita lääkitystä manian estoon.

Exällä oli bipo-II diagnoosi, ihana nainen ja voisin vielä näin 10v jälkeenkin sanoa että elämäni rakkaus.

Suhde oli hyvä, mutta se loppui hyvin nopeasti masennukseen kun hän vain yhtenä aamuna ilmoitti ettei pääsekään kotoaan lähtemään masennuksen takia ja sitten seuraavana aamuna olikin jo viestiä tullut että "en voi jatkaa suhdetta kun olen niin huonossa kunnossa ja että tarvitsee taukoa" ja sen jälkeen näin häntä enää kaksi kertaa kun kävi hakemassa tavaroitaan pois. En vieläkään tiedä miksi suhteemme päättyi kun olimme kuitenkin jo yli 2 vuotta seurustelleet ja kihloistakin puhuneet.