Juha Sipilä (kesk) kuntavaalitentissä MTV:llä vain viisi päivää ennen vaaleja.
Muut kuuntelivat hiljaa.
Petteri Orpo (kok) Takelteli ja nieleskeli, pyöritteli vihkisormustaan. Ajoittain vaisu ja jopa ylimielinen: ”Kyllä tästä ihan hyvä tulee.
Timo Soini (ps) Röhnötti kotoisan oloisesti sohvalla. Puolusti rohkeasti lasten kotona kasvattamisen merkitystä. Viljeli muutenkin arkijärkeä ja arkipuhetta, millä erottautui joukosta. Jatkuvasti Andersson-paran kimpussa, mikä alkoi olla jo rasittavaa semminkin, kun reagoi heti tämän välihuomautuksiin. "Ville, sinä teit virheen," oli ehkä illan parhain pottuilu.
Antti Rinne (sd) Ikäviä gallup-uutisia ei selätetä normisuorituksella. Ei ihan lamassa, mutta lannistunut. SDP:n paineet näkyivät puoluejohtajan kasvoilta. Puhetta riitti niin paljon, että edes henkeä ei ehtinyt väliin vetämään. Hyviä esimerkkejäkin olisi ollut, mutta Rinne ei saanut niitä tarpeeksi rauhallisesti ja selkeästi tuotua esiin. Ei uskaltanut ottaa mitään kantaa Afganistanin pakkopalautuksiin.
Ville Niinistö (vihr) Mopo keuli maanantain pakkopalautuksista, mitä joutui selittelemään. Jäi Anderssonin varjoon. Sai kova läksytyksen muilta. Näytti murskakritiikin alla pahanteosta kiinni jääneeltä koulupojalta valehdellessaan. Sortui ihme selittelyyn. "Media" oli Afganistan-kysymyksessä yhtä kuin Kansan Uutiset ja Hufvudstadsbladet.
Hermostui Soinin hiillostettua häntä väärän tiedon levittämisestä.
Li Andersson (vas) Ei oikein onnistunut haastamaan hallituspuolueita eikä sen paremmin muitakaan. Sote-keskustelun firmoille vaan -heitto puhutteli varmaan omia, mutta oli tietoista hämärtämistä ja populismia. Sanoi Afganistan-karkoituksista metelin nostaneiden olevan tavallisia suomalaisia. Sekin heitto jäi ilmaan. Tavalliset suomalaiset eivät mesoa somessa.
Anna-Maja Henriksson (r) Jäi statistin osaan. Selviä vaikeuksia sopeutua oppositiorooliin.
Sari Essayah (kd) Tiukkapipoinen arvopoliitikko ja uutena piirteenä jopa populisti. ”Arvo Ylppö kääntyy haudassaan; Oy Neuvola Ab”. Välillä kireä papattaessaan.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Täällä Iltalehden arvostelu kokonaisuudessaan. On mielenkiintoista vertailla neljä kommentaattorin näkemyksiä keskenään, vaikka pääpiirteissään samoilla linjoilla ovatkin.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201704042200097105_uu.shtml
Ja nuoko ovat sitten niitä mielipiteitä, joihin kaikkien pitää samaistua. Eipä alkuunkaan. Ennemmin pitää kuunnella mitä sanottavaa on.
Pääministeri Juha Sipilä ei sanonut mitään sellaista, millä voisi vakuuttua, että kuntavaalit selvittäisi kuntien asemaa jatkossa. Malmin lentokenttä tässä tilanteessa olikin tärkein mielipide maalaisille ja muulle Suomelle.
Soini puhui läpiä päähänsä kuten aina ja myötäili Sipilää. Jännittäähän se, saako vallata audin takapenkin yksin jatkossakin.
Petteri Orpo, yritti nuoleskella loistavien, osaavien, hienojen ja mainioiden kuntatyöntekijöiden ääniä. Eipä vakuuttavaa ollut virnuilu tälläkääm kertaa.
Antti Rinne ja Li Andersson puhuivat asiapitoisesti, kuten Sari Essayah ja Anna-Maija Henrikssonkin. Itse asiassa tärkeimmät ja oikeammat tiedot, joita sopi odottaa, kerrottiinkin opposition tahlta. Tällä kertaa vihreiden Ville Niinistö menetti osin otteensa. Kokonaisuudessaan opposition esille nostamat asiat olivat niitä, jotka hallituspuolueet yrittivät kuopata päälle puhumalla.
Vaikka kuinka muka sote ei kuulu kuntavaaliteemoihin, niin sen perusteella saatujen oikeiden tietojen valossa äänestää osa ihmisiä. Kyllähän siitä soppa syntyy vai uskooko joku ihan oikeasti vielä että sote onnistuu kuten Strömsössä. Eihän siihen näytä uskovan hallituspuolueet itsekään.
Mitä koko keskustelussa näytti naurettavalta. Aikuiset ihmiset puhuu toistensa päälle.
Totta kai kuuntelee, alkaako pikkuhiljaa tulemaan sekoilun ja töpeksimisen lisäksi jotain älykästä sanottavaa - ei ainakaan viellä ole havaittavissa. Samanlaista änkytystä ja toistelua kuin ennenkin. Puhuu palsjon, sanomatta mitään järkevää.
Anderson oli taas ylivoimainen ja Soini röhötti sohvalla tietämättömänä tästä maailmasta. Keskittyi nuolemaan tulevaa pomoaan eli Sipilää, joka on varmaan lupaillut hallituspaikkaa johonkin valtion yritykseen samoin kuin annamulle Harkimolle. Sipilä ei pulestaan vastannut Andersonin kysymyksen, että takaako pääministeri, ettei raskana olevia ja lapsia palauteta lähtömaahan. Sipilä vaanmökötti mykkänä. Orpo pullestaan näytti siltä, että olisi halunnut käydä käsiksi Andersoniin, joka arvosteli näsien johtaman Helsinkin asuntotuotantoa. Todella alaarvoisia johtajia on Suomen maassa.